
Helsinginkadulla sijaitsevan taloyhtiön asukkaat ovat kirjelmöineet kaupungille alueen pahentuneesta päihdetilanteesta, uutisoi Helsingin Uutiset.
Kirjelmän mukaan päivittäinen avoin huumeidenkäyttö ja -kauppa näkyvät pihoilla, puistoissa ja kaduilla, ja asukkaiden kokema turvattomuus on kasvanut merkittävästi.
Taloyhtiö vaatii erityisesti yleisen käymälän poistamista Helsinginkadun ja Sturenkadun risteyksestä. Sen kerrotaan toimivan avoimen huumekaupan keskuksena ja aiheuttavan turvattomuutta myös Linnanmäen matkailijoille.
Kirjelmässä kuvataan lisäksi vakavia häiriöitä: ulko-ovea on yritetty murtaa, hississä on sammuneita ulkopuolisia, parvekkeille on kiivetty, omaisuutta varastettu ja pihaan kaivettu huumekätkö.
Samankaltaisista ongelmista on raportoitu myös toisessa Helsingin kadun varrella sijaitsevassa taloyhtiössä.
Lähde: Helsingin Uutiset





