Jääpuisto avaa taas Rautatientorilla

Rautatientorin tekojääradan 8. kausi starttaa lauantaina.

Jääpuisto avaa kahdeksannen kautensa Helsingin Rautatientorilla tulevana viikonloppuna 23.-24. marraskuuta. Viikonlopun ohjelmasta löytyy maistiaisia tulevan kauden ohjelmasta. Tapahtumassa nähdään taitoluisteluesityksiä, opetellaan ringetteä ja fiilistellään tulevaa talvikautta. Musiikista vastaavat live-DJ:t.

Ensimmäisenä avajaispäivänä jäällä nähdään yksinluistelijoita ja muodostelmajoukkueet Helsingfors Skridskoklubbenilta sekä Espoon Jäätaitureilta. Lauantaina on lisäksi tarjolla luisteluopastusta niin lapsille kuin aikuisillekin.

Sunnuntaina pelataan puolestaan ringetteä ja jääkiekkoa. Ilta huipentuu Helsingin Ringeten ja Vantaan Ringette Walpaisin näytöspeliin. Ringetteliitto tuo tänäkin vuonna Jääpuistoon Tyttöjen ringin, jonne kuka tahansa voi tulla mukaan opettelemaan pelin alkeita. Talven aikana ringetteä pelataan joka sunnuntai.

Sunnuntai-illan musiikkiannista vastaa Mikki Auki -klubilla esiintyvä italias-suomalaisen lauluntekijän Luca Gargano.

Jääpuisto on avoinna avajaislauantaina klo 10-21 ja -sunnuntaina klo 10-18.

Avajaisviikonlopun aikataulu

Lauantai 23.11.

  • 10.00-11.00 Kiekkoilua perheen pienimmille
  • 12.00 Helsingfors Skridskoklubbenin luistelunäytös, lasten ja aikuisten luistelukoulut,
  • 12.00-15.00 Lasten disco – Lasten oman radion DJ
  • 13.00-14.00 Yhteistä aikaa –luisteluleikkejä koko perheelle
  • 14.00 Helsingfors Skridskoklubben – luistelunäytös
  • 14.15-15.00 Koko perheen tietovisa Jääpuiston kahvilassa
  • 17.00-18.00 Paulan luistelukoulu lapsille
  • 18.00-19.00 wkd aikuisten luistelukoulu
  • 18.00-21.00 Ne Naiset DJ:t vauhdittamassa luistelua jään laidalla.

Sunnuntai 24.11.

  • 10.00 Espoon Jäätaiturit – luistelunäytös
  • 10.10-11.00 Kiekkoilua perheen pienimmille
  • 12.00-15.00 Lasten disco – Lasten oman radion DJ
  • 12.55 Espoon Jäätaiturit – luistelunäytös
  • 13.00-14.00 Yhteistä aikaa –luisteluleikkejä perheen pienimmille, ohjaajina Espoon Jäätaiturit
  • 14.15-15.00 Koko perheen tietovisa Jääpuiston kahvilassa
  • 16.00-16.50 Paulan luistelukoulu lapsille
  • 16.50 Espoon Jäätaiturit – luistelunäytös
  • 17.00-18.00 Tyttöjen rinki –ringettetreenit
  • 18.00-19.00 Tyttöjen rinki –näytösottelu
  • 18.00-19.00 Mikki Auki –klubi esittää: Luca Gargano

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi