Kajakkiretkiä, joogaa, geokätköilyä ja piha- ja pakopelejä – Uudistunut Vallisaari kutsuu tutustumaan

Pari vuotta sitten kaupunkilaisille avattu saari jatkaa kehittymistään.

Kuva: Jessica Sorola

Torpedolahdella aivan Helsingin edustalla ja Suomenlinnan naapurissa sijaitseva Vallisaari avattiin pari vuotta sitten kaupunkilaisten retkikohteeksi. Vallisaareen pääsee Kauppatorilta sekä JT-Linen että Aavalinesin vesibussilla. Saareen pääsee tutustumaan kahta merkittyä reittiä pitkin ja se tarjoaa hienoja linnoituksia ja monimuotoista luontoa.

Tänä kesänä ohjelmaa löytyy kajakkiretkistä hathajoogaan ja pihapeleistä geokätköilyyn, kun Meriseikkailukeskus aloittaa saarella. Pakopelien ja tehtäväratojen hengessä saarella voi myös kokeilla varta vasten Vallisaareen rakennettua Running Rabbitin pako- ja pulmapeliä tai Honkalinnun mobiiliseikkailua. 

Kuva: Jessica Sorola

Opastetulle retkelle pääsee kävellen joko Ehrensvärd-seuran tai Aarresaarten retkelle. Vauhdikkaampaa menoa on Bliss Adventurn Fat Bike -safarilla. Päivän päätteeksi on mahdollista jäädä saarelle yöksi Honkalinnun puihin ripustettaviin Tentsile-telttoihin. Ekologinen puumajoitus mahdollistaa ympäröivän luonnon aistimisen aivan uudella tavalla. 

Luonnonmukaisessa tilassa vuosikausia versonneella saarella noudatetaan ohjeita ja kuljetaan vain merkittyjä reittejä pitkin. 

“Lähtökohtana on, että saaren kaikki toiminta tukee ja kunnioittaa Vallisaaren historiaa ja luontoa. Palvelutarjontaan tulemme panostamaan jatkossa vieläkin enemmän ja myös sellaisia aktiviteetteja lisätään, johon ei tarvitse etukäteistilausta tai ryhmää”, kertoo Vallisaaren palvelumyynnistä vastaava Sea Sales Finland Oy:n toimitusjohtaja Johanna Karusuo.

Kuva: Jessica Sorola

Torpedolahden tuntumassa olevat tunnelmalliset Satamavajat toimivat ryhmä- ja tapahtumatiloina. Kesäkäyttöön soveltuvia uniikkeja tiloja on lisätty sekä kunnostettu. Saaristolaishenkisissä Satamavajoissa voi järjestää catering -yhteistyökumppaneiden avulla pieniä retkilounaita tai vaikka jopa yli 100 henkilön juhlia ja illallisia.

Torpedolahdella nälkäisiä ja janoisia retkeilijöitä palvelee viime vuoden tapaan Satamakahvila, joka toimii myös retkisataman satamakonttorina ja Epic Foods herkullisine keittoineen ja ruokaisine salaatteineen. Jäätelökahvila Pajalla on kahvilan lisäksi uusi tila ryhmien käyttöön, jossa voi nauttia vaikka uuniperunabuffeen ja hauska Lentävä lettukioski -nimellä kulkeva lettuja paistava auto liikkuu saaressa etukäteistilauksesta.

1 kommentti

tervajörkki

20.6.2018 22:59

Tuo artikkelissa mainittu geokätköily on ainakin ennen ollut pannassa Vallisaaressa, koska siellä saa liikkua vain merkityillä ja turvallisilla reiteillä. Geokätköilyn sisäiset tarkastajat ovat sanoneet, että Metsähallituksella ei ole rohkeutta sallia harrastetta jossa tutkitaan ja tunkeudutaan paikkoihin joita ei voi varmistaa turvallisiksi. Jos tämä on muuttunut, niin kuka on antanut luvan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi