Kämp Cafe

Kun Kämp avattiin uudelleen Helsinkiin vuosikymmenien tauon jälkeen, sitä luukutettiin yhtenä Euroopan hienoimmista hotelleista. Silloinen johtaja totesi Kämpin olevan jopa hienompi kuin Venetsian Danieli. Totuus on kuitenkin armoton: siinä missä Danieli on pitänyt asemansa maailman kosmopoliitin pintapaikkana pitkälle toista sataa vuotta, sammui Kämpin kirkkain loiste alle kymmenessä vuodessa.

Onko Suomessa mahdoton tehdä viiden tähden laatua? Ainakin Kämp on vuosi vuodelta joutunut sorvaamaan tasoaan hieman keskiverron suuntaan. Paikka on myös vaihtanut omistajaa ja nykyinen omistaja Palace on myllännyt koko ravintolakonseptin uusiksi. Aikanaan kohkatun Kämpin ravintolan tilalle on tullut Café Kämp, joka tavoittelee Pariisin kuuluisan Grand Hôtelin Cafe de la Paix’n tunnelmaa. Sisustusta on kevennetty, hintoja tiputettu ja ruokalistaa tuunattu helpommin lähestyttäväksi. Kuvaavaa on, että alkuperäisen mallin mukaan teetetyt kristallikruunut ovat saaneet verhoikseen oranssit kankaat ja salissa soi samanlainen dj:n miksaama musiikki kuin Palacen muissakin paikoissa (vrt. Mecca).

Huonoksi kokemukseksi Kämp Caféta ei kuitenkaan voi moittia. Palvelu pelaa ammattitaidolla ja Henry Tikkasen luotsaaman keittiön anteihin voi luottaa. Salissa häärii myös suomen paras sommelier (-06) Samuil Angelov, ja vaikka viinilistalle on otettu edullisempiakin tuotteita, löytyy siltä myös prestigeä, jos luottokortti kutittaa taskussa. Miksi siis valittaa, jos hyvää ruokaa ja palvelua saa edullisemmin kuin ennen? “Mutta kun se ei ole enää aitoa Kämpiä”, sanovat fossiilit… Lopettakaa valitus: aito Kämp purettiin 1965 eikä takaisin tule.

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

9 kommenttia

TeroXXHki

5.1.2007 13:23

Mainio palvelu ja hyvää ruokaa. Paras paikka Helsingissä, ei voi kun kehua - hinnoista huolimatta. Liksapäivän paikka.

jfdhgklfdklgd

8.1.2007 18:15

Hinta laatu suhteeltaan loistava.Pesee mennen tullen monta vastaavaa laatupaikkaa.Suosittelen lämpimästi. :)

Maurihelena

9.1.2007 11:09

Perseestä koko paikka!!Yhtä viihtyisä paikka kun jäki-istunto.Hinta/laatuu miiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiinuksella ja rutkasti.Heitä rahasi vaikka vessanpyttyyn,saat enemmän vastiketta...

Samppa28HKI

9.1.2007 18:41

Nimimerkki "Maurihelena" on varmaan heitetty ulos kyseisestä paikasta paskaisessa tuulipuvussaan ja ympäripäissään. Jotkut eivät osaa arvostaa laatua vaikka mikä olisi. Mene sinne Kontulan Merirosvo-pubiin, siellä teikäläisiä hyysätään.

voevoe

10.1.2007 10:46

Jos LAATUA haluat,mene kadun toiselle puollelle Savoyhin.Kämp on ruokala jossa on teatterikulissit.Näin ON, eikä oleskele.

Beatricex

10.1.2007 11:16

Aivan yliarvostettu paikka.Plussaa siististä vessasta. +

makuuuuuu

12.1.2007 09:13

Ei anna asiakkaalle kuin suuren vitutuksen.

kyykkyyn

12.1.2007 17:22

Kämp on aivan loistava paikka. Siitä vain on osattava nauttia. Kaikki eivät osaa.

köyhät kyykkyyn

SunTiger

15.1.2007 15:40

Palvelu rentoa, ripeää, asiantuntevaa ja ystävällistä. Rahaa paloi, mutta ei turhaan, maha täyttyi ja mieli oli korkealla vielä lähtiessäkin. Suosittelen!