On helppo sanoa, ettei tarvitse ketään. Että “pärjään kyllä yksin”. Mutta mitä jos se ei ole vahvuutta, vaan yksinäisyyden hienovaraisin muoto?
“Mä oon vaan tosi itsenäinen” – tuttu mantra
Meitä on opetettu ihailemaan omillaan pärjäämistä. “En tarvitse apua”, “En halua vaivata ketään”, “Oon vähän huono pitämään yhteyttä.”
Kuulostaako tutulta?
Sama lause, joka kuulostaa itsenäisyydeltä, saattaa olla yksinäisyyden ensimmäinen merkki. Moni meistä ei edes tunnista yksinäisyyttä, koska se ei tunnu siltä miltä luulemme, ei pimeitä huoneita tai hylkäämistä. Se on enemmänkin hiljaista etääntymistä. Viesteihin vastaaminen tuntuu työläältä, yhteiset suunnitelmat uuvuttavat etukäteen, ja lopulta on helpompi jäädä kotiin lataamaan akkuja.
Yksinäisyys hiipii, ei iske
Yksinäisyys kasvaa vähitellen, samaan tahtiin kuin kiire, stressi ja suorittaminen. Se on hiljainen tapa luopua yhteydestä, vähän kerrallaan, melkein huomaamatta. Ja yhtäkkiä huomaat, että kukaan ei enää kysy, koska olet itse lakannut vastaamasta.
Ja silti ulospäin kaikki näyttää hyvältä. On ura, asunto, ehkä parisuhdekin. Mutta silti olo on vähän tyhjä, vaikka mitään ei varsinaisesti puutu.
LUE MYÖS: Kenen elämää sinä elät – omaasi vai sellaista, jota muut odottavat?
“Mä oon vaan introvertti”
Moderni tapa selittää yksinäisyyttä on kutsua sitä introverttiudeksi. On helpompaa sanoa “en tykkää isoista porukoista” kuin myöntää, ettei kukaan enää oikeasti tunne sinua kunnolla.
Mutta sosiaalinen jaksaminen ei ole sama asia kuin yhteys. Me tarvitsemme ihmisiä, emme vain niiden seuraa, vaan sitä että joku kysyy, mitä oikeasti kuuluu ja jaksaa kuunnella vastauksen.
Itsenäisyyden väärä lupaus
Itsenäisyys on kaunis sana, mutta joskus se on vain hyvin brändättyä eristäytymistä. Olemme tottuneet ajattelemaan, että avun pyytäminen on heikkoutta ja seuran kaipaaminen merkki riippuvuudesta.
Todellisuudessa yhteys on elinehto, ihan kirjaimellisesti, sillä yksinäisyys lisää sydänsairauksien, masennuksen ja jopa muistisairauksien riskiä. Silti moni meistä jaksaa vakuuttaa, että “ei mulla oo ketään, mutta se on mun oma valinta.”
Yhteys on rohkeutta
Ehkä itsenäisyys ei olekaan sitä, ettei tarvitse ketään. Ehkä se on sitä, että uskaltaa sanoa: “Tarvitsen.”
Se, että myöntää kaipaavansa yhteyttä, ei tee sinusta heikkoa. Jos olet huomannut, että viestiketjut hiljenevät ja kahvittelut jäävät ajatuksen tasolle, aloita pienesti. Lähetä yksi viesti. Ehdota jotain. Tai vastaa kerrankin “kyllä”.
Yksinäisyys ei katoa sillä, että odotat sen menevän ohi. Se alkaa murentua vasta, kun annat jonkun tulla lähemmäs.