Legendaarinen pelleshow ilahduttaa Stadikalla taas elokuussa

Hullunkurisesta showsta vastaa Jerobeam Salakyttä Team.

Koko perheen tapahtumassa pellet lentelevät hyppytornista mitä hullunkurisimmilla tavoilla.
Koko perheen tapahtumassa pellet lentelevät hyppytornista mitä hullunkurisimmilla tavoilla. Kuva: Konsta Linkola

8. elokuuta Uimastadionilla luvassa oleva pellehyppyshow pitää sisällään noin sata suoritusta. Hullunkuristen pellekuteiden lisäksi hyppääjillä on yleensä ollut mukanaan erilaista rekvisiittaa aina suksista palloihin ja jopa liekkeihin.

Ulkomaillakin mainetta niittäneen Jerobeam Salakyttä Teamin Werneri Vetelä kertoo Helsingin kaupungin tiedotteessa shown pitävän sisällään hauskaa akrobatiaa ja muutamia, yllätyksellisiä temppuja. Vetelä lupaa showlle naurutakuun.

Perheiden suosiossa olleeseen tapahtumaan on myynnissä ennakkolippuja 5 €/hlö. Alle 3-vuotiaat lapset pääsevät esitykseen maksutta. Esitykseen kannattaa tulla ajoissa paikalle, sillä aikaisempina vuosina on käynyt niinkin, että kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet mukaan. Ennakkolipulla sisään pääsee kello 17.15 ja lipunmyynti alkaa 17.30. Show pärähtää käyntiin kello 18.00.

Pellehyppyshow Uimastadionilla keskiviikkona 8. elokuuta.

 

1 kommentti

gozamite

30.7.2018 21:21

Tämä se jaksaa ihmisiä naurattaa!
Olin itse mukana Jerobeam Teamin ryhmässä 20 vuotta ja pelkästään hyviä muistoja siitä ajasta on! Kiitos pojat!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi