Maailma kylässä -festivaali tuo ilmaiskonsertit ja yhteiskunnalliset keskustelut Rautatientorille

Musiikkia ja puhetta koko viikonlopun ajan.

Kuva: Andrea Balogh

Joka vuosi järjestettävä ilmainen Maailma kylässä -festivaali tarjoaa ensi viikonloppuna 18 konserttia maailmanmusiikin huippunimiltä ja kotimaisilta eturivin artisteilta. Konserttien ohella festivaali on myös ajankohtaisten keskusteluiden foorumi sekä maailman keittiöitä esittelevä ruokafestivaali.

Lähi-idän lupaavimpiin kokoonpanoihin kuuluva 47SOUL yhdistää perinteisen palestiinalaisen musiikin ja elektronisen soinnin moderniksi shamstepiksi, itäisten sävelkulkujen, hip hopin ja electro beatin fuusioksi. Euroopan suurimmilla festivaaleilla esiintynyt yhtye nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa.

Festivaalin lavalla kuullaan myös muun muassa Norsunluurannikolta kotoisin olevaa, Grammy-palkittua Dobet Gnahoréa sekä Etelä-Afrikan äänitorvena tunnettua Freshlygroundia. Jo kerran Suomessa vieraillut kongolainen, maineikkaalla Glitterbeatilla julkaiseva Jupiter & Okwess tuo niin ikään maanosan biletunnelmat Kaisaniemeen.

Ohjelman kotimaista tähtikaartia edustavan muun muassa suomalaisen reggaen ja dancehallin kuningas Raappana sekä Afrojazz Quintet, joka nähdään yhdessä Jimi Tenorin ja blueslaulaja Charlotta Kerbsin kanssa.

Maailma kylässä -festivaali tarjoaa viikonlopun aikana monipuolisen kirjon yhteiskunnallista, ajankohtaista keskustelua ja kokoaa puhujavieraita Helsinkiin ympäri maailmaa. Puhujina keskusteluohjelmissa ovat muun muassa presidentti Tarja Halonen, Suomen vastarintaliikkeen perustaja Esa Holappa, näyttelijä Aku Hirviniemi ja pitkän linjan vaikuttaja Elisabeth Rehn.

Maailma kylässä -festivaali järjestetään 26.–27. toukokuuta Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla lauantaina kello 11–21 ja sunnuntaina kello 11–19. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. Tutustu koko ohjelmaan festivaalin nettisivulla.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi