Malminkartanon uudistamista varten kerätään tietoja asukkailta

Maltsussa on käynnistymässä useamman vuoden kestävä hanke, jossa on tarkoitus saada alueelle viihtyisiä julkisia kaupunkitiloja ja uusia asuntoja.

Pyöräilijä Malminkartanossa Puustellinaukiolla.
Pyöräilijä Malminkartanossa Puustellinaukiolla. Kuva: Simo Karisalo

Malminkartanon suunnittelua varten kerätään tietoa karttakyselyllä marraskuun loppuun saakka. Infohetki ja Instawalk-valokuvauskävely järjestetään 14. syyskuuta. Samalla mietitään, millaisia palveluja tulevaisuudessa tarvitaan.

"Työ on alussa ja nyt kerätään pohjatietoa kehittämistä varten. Toivomme saavamme asukkailta paljon näkemyksiä suunnitteluun. Palveluiden säilymiseksi on tärkeää saada alueelle uusia asukkaita", kuvaa arkkitehti Tytti Wiinikka kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Malminkartanossa käynnistyy lähitulevaisuudessa asemakaavahankkeita. Esimerkiksi Malminkartanontien länsipäätyyn suunnitellaan lisärakentamista. Uuden päiväkodin ja nuorisotilan rakentamista selvitetään.

Malminkartanon asemanseutu on yleiskaavaehdotuksessa merkitty lähikeskustaksi, jota on tarkoitus tiivistää ja kehittää lähipalveluiden ja asumisen keskittymänä. Täydennysrakentamisen mahdollisuuksia ja alueen kehittämistä tarkastellaan laajemminkin kaavaehdotuksen tavoitteiden mukaisesti.

"Lentokentältä saapuville matkustajille Malminkartano on lännessä Kehäradan ensimmäinen helsinkiläinen pysäkki. Millainen ensivaikutelma Malminkartanosta ja Helsingistä voisi syntyä", pohtii Wiinikka.

Julkisen kaupunkitilan kuten puistojen, torien ja kävelyalueiden parantaminen on osa Malminkartanon uudistamista.

"Ensimmäisenä käynnistyy Malminkartanonhuipun ideasuunnittelu. Huipusta kaavaillaan monipuolista ulkoilu- ja kuntoilualuetta", kertoo Lähiöprojektin päällikkö Tero Santaoja.
Karttakysely avoinna marraskuun loppuun asti

Malminkartanon karttakysely on auki marraskuun loppuun saakka. Kartalle voi merkitä esimerkiksi miellyttäviä ja kehitettäviä paikkoja, paikkoja uusille asunnoille tai toimitiloille sekä yhteystarpeita. Kyselyyn voi vastata myös englanniksi.

Infohetki suunnittelusta järjestetään Malminkartanon kirjastossa keskiviikkona 14. syyskuuta klo 16. Infotilaisuuden jälkeen on Instawalk-valokuvauskävely kello 17. Instawalk-valokuvauskävelyllä kerätään valokuvin ja sanoin ajatuksia ja ideoita siitä, millainen Malminkartano on asukkaan silmin.

Suunnittelijat haluavat lisäksi haastatella muutamaa Malminkartanossa asuvaa tai yrittävää henkilöä talven ja kevään aikana noin tunnin kävelyhaastattelulla. Kiinnostuksensa haastatteluun voi kertoa karttakyselyn lopussa. Nuorten ajatuksia Maltsun kehittämisestä kysyttiin RuBuFest-tapahtumassa toukokuussa.

Karttakysely, Instawalk ja haastattelut ovat ensimmäinen askel Maltsun uudistamisessa. Kyselyn tuloksia esitellään Malminkartanossa alkuvuodesta 2017

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi