Mene: Helsingin Paahtimopäivät

Tapahtumasarjassa helsinkiläispaahtimot avaavat ovensa yleisölle ja johdattelevat hyvän kahvin saloihin

On tutkittu, että suomalaiset juovat kahvia henkeä kohden enemmän kuin mikään muu kansa koko maailmassa. Haluamme kahvia joka aamu ja jokaisen lounaan jälkeen. Silti kaikki eivät pidä kahvia samalla tavalla makuelämyksenä kuin esimerkiksi viiniä tai pienpanimo-oluita. Onko syynä se, että kahvi koetaan välttämättömäksi perustarpeeksi vai se, että sen makumaailma jää kiireessä nauttimatta? Tähän rakoon iskee kotimainen kahvipalvelu Slurp, joka järjestää tänä vuonna historiansa toiset Paahtimopäivät lisätäkseen kuluttajien tietoisuutta kahvista ja yhdistääkseen helsinkiläisiä paahtimoita.

Paahtimopäivät ovat tapahtumakokonaisuus, jossa Helsingin keskustan paahtimot avaavat ovensa yleisölle. Koko tapahtuma koostuu useista yksittäisistä päivistä, jotka sijoittuvat marras-joulukuuhun ja alkuvuoteen 2017.

"Haluamme tarjota tietoa kahvista sen oikeilta lähteiltä eli pienpaahtimoiden paahtomestareilta, joiden ammatti on ostaa erityisen laadukkaita papuja ja saada niistä irti kaikki mahdollinen maku", kertoo tapahtuman vastuuhenkilö, Tero Rehula, yksi Slurpin perustajista ja tapahtuman vastuuhenkilöistä.

Päivillä tutustutaan paahtimoiden toimintaan ja erikoiskahvien tarinaan. Jokainen paahtimo tuo esille omat näkökulmansa kahvista, joten osallistumalla useaan Paahtimopäivään saa kirjavan tietopaketin siitä, mitä on laadukas ja kestävästi tuotettu kahvi. Kahvin ammattilaiset näyttävät kuinka kahvipapuja työstetään.

"Tänä vuonna paahtimopäivät järjestetään jo toista kertaa ja tapahtumasta on tarkoitus luoda vuosittainen perinne. Viime vuonna mukana oli kolme kahvipaahtimoa ja saimme kävijöiltä todella positiivista palautetta. Kiinnostusta parempaa kahvia kohtaan riittää", Rehula jatkaa.

Ensimmäistä Paahtimopäivää vietetään 12. marraskuuta, paikkana 12 vuotta vanha kahvipaahtamo Johan & Nyström. Paahtimopäivien tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Ilmoittautumista toivotaan tapahtuman nettisivuilla.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi