Mene: Street Food Carnival

Suvilahdessa järjestettävässä ruokakarnevaalissa on musiikkiohjelmaa ja yli 30 street food -keittiötä.

Kuva: Street Food Carnival / Facebook

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävä Street Food Carnival -ruokafestivaali tarjoilee katuruokaa ja musiikkiohjelmaa yli 30 ruokatoimijan ja kotimaisen musiikin kärkinimien voimin.
Aiemmin Kasarmitorilla ja Kaapelitehtaalla järjestetty, suuren suosion saavuttanut katuruokatoimijoiden järjestämä tapahtuma kasvaa tänä kesänä uusiin mittasuhteisiin, kooten yhteen yli toista kymmentä tuhatta vierasta.

Ensimmäistä kertaa isommille kentille Suvilahteen siirtyvä festivaali panostaa tällä kertaa erityisesti kasvisruokaan, monipuoliseen musiikkiohjelmaan sekä viihtyvyyteen mm. yhtenäisen anniskelualueen muodossa.

"Haluamme kerätä yhteen kaiken sen mikä Suomen kesässä on parasta - hyvän ruuan, musiikin ja toivon mukaan koko viikonlopun paistavan auringon", kertoo tapahtuman järjestäjä ja BBQ on Wheels -vaunua luotsaava Ville Junttila.

"Jos sattuisi satamaan, löytyy ruokailutilaa myös Kattilahallista. Luvassa on myös uusia tuttavuuksia katuruokakentällä, esimerkiksi nyhtökauran ympärille annoksensa kokoava Fat Tomato", Junttila jatkaa.

Uusia katuruokatoimijoita edustavat myös sechuanilaisia pitaleipiä tarjoileva Rou Jia Mo Cart, pintxoja ja tapaksia valmistava Montgovan sekä Virosta saapuva Raheline Rakett.

Juomapuolella löytyy niin viinejä kuin panimotuotteita, joita voi nauttia koko tapahtuma-alueen laajuisella anniskelualueella.

Musiikkipuolella viihtyvyydestä vastaavat lauantaina kovaa suosiota nauttiva Tuuttimörkö sekä kotimaisen rapskenen konkariosastoa edustava Asa bändeineen. Sunnuntaina lavan ottavat haltuun Laineen Kasperi ja Palava Orkesteri, sekä vastikään erinomaisen esikoislevyn julkaissut Elias Gould. Ohjelma täydentyy vielä lähempänä tapahtumaa.

Street Food Carnival -ruokakarnevaali Suvilahdessa perjantaina 29. heinäkuuta kello 14-23 ja lauantaina 30. heinäkuuta kello 12-23.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi