Menovinkki: Music Marathon Helsingissä ja Jyväskylässä

Ilmainen musiikkitapahtuma Helsinki Music Marathon laajenee Jyväskylään.

Kuva: oneinchpunch / Fotolia

Jo seitsemättä kertaa Helsingissä järjestettävä ilmainen kaupunkifestivaali Helsinki Music Marathon laajenee tänä vuonna Jyväskylään ja muuttaa samalla nimensä Music Marathoniksi.

Tapahtuma järjestetään torstaista 22. lokakuuta lauantaihin 24. lokakuuta.

Tapahtuman kantavana voimana on saada ihmiset tukemaan paikallista ravintolakulttuuria saapumalla niihin aikaisemmin ja löytää uusia sellaisia. Elämää on myös kotisohvan, tietokoneen ja Viron laivalta tuodun kaljakeissin ulkopuolella.

”On aika liikkua ja lisääntyä! Tai ainakin harjoitella molempia”, neuvoo tapahtuman järkeistäjä Wallu Valpio.

Helsingissä kahdeksan ja Jyväskylässä kolmen ravintolan voimin järjestettävä Music Marathon antaa tälläkin kertaa mahdollisuuden sukkuloida eri ravintoloiden väliä ja tutustua samalla sekä uusiin ravintoloihin että uusiin orkestereihin ja artisteihin kolmen päivän ajan. Hupi on ilmaista.

Bändien lukumäärä on suurin tähänastisista Marathoneista ja keikkojen esiintymisaikatauluja on aikaistettu yleisöystävällisemmiksi. Ensimmäiset keikat alkavat jo klo 18.00. Tarkka ohjelma tapahtuman nettisivuilla.

Music Marathon Helsingissä ja Jyväskylässä 22.-24.10. Ilmainen.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi