Momotoko vastaa helsinkiläisten ramen-nälkään

Ensimmäisinä päivinä asiakkaita oli liiaksi asti.

Kuva: Momotoko / Facebook

Ramen-mesta Momotokolla oli avatessaan positiivisia ongelmia. Raaka-aineet pääsivät loppumaan parina ensimmäisenä päivänä ja ovet jouduttiin sulkemaan ennen aikojaan.

24. elokuuta Yliopistonkatu vitoseen avannut Momotoko on tuorein lisäys Helsingin ramen-kartalle. Pääruoat kustantavat viitisentoista euroa ja ramen-nuudeleiden lisäksi tarjolla on riisi-annoksia. Lounaat maksavat yksitoista euroa ja risat, tarjolla on kolme varsin runsasta annosvaihtoehtoa. Lounasta pidennetään kahdesta viiteen kestävällä late lunchilla, jonka aikana hinnat nousee 12 euroon. Pääruokiin kuuluu kimchi-annos ja jälkiruoat noudattelevat myös autenttista japanilaista linjaa.

Kuva: Momotoko / Facebook

Japanilaiselle katuruoalle on selvästi kysyntää pääkaupungissa, vaikka puhtaasti rameniin erikoistuneet ravintolat ovatkin puuttuneet. Fat Ramen Hietaniemen kauppahallissa on saanut hyviä arvioita ja ruuhkaa riittää Momotokossakin. Ramen, samoin kuin sushi, ei ole vain yksittäinen ruokalaji, vaan kokonaisvaltaisempi tapa tehdä ruokaa, josta suomalaiset massat näyttäisivät pikku hiljaa innostuvan. Ramen-reseptit yleistyvät jatkossa varmasti kotikeittiöissäkin.

Momotoko, Yliopistonkatu 5, Helsinki.

1 kommentti

Juhani K

4.3.2016 10:10

Fat Ramenilla ei ole juuri mitään tekemistä japanilaisen Ramenin kanssa. Ihan hyvää se silti on, varsinkin se bbq tyyppinen possu mitä ne tekee on mahtavaa... Mutta nuudelit (jotka taitaa olla Vaelsan tekemiä) ei ole kovin hyviä (rakenne sekä maku on molemmat pielessä), eikä broth myöskään vakuuta. Annoskoko myös pieni verrattuna siihen mitä Japanissa on, eikä esteettisesti ole sinnepäinkään. Enemmänkin Fat Ramen on sellanen suomi-jenkki-ramen fuusio tai jotain... Ihan hyvä se silti on ei siinä mitään... Monontokossa sen sijaan on melko autenttinen Tonkotsu sekä Tantanmen Ramen. Aidompaa ei Suomessa ole, enkä muissakaan pohjoismaissa ole törmännyt yhtä hyvään. Saksan puolella (esim. Düsseldorfin japantown alueella) alkaa sitten jo löytyä parempaakin, mutta Suomen tasolle ihan mahtava paikka.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi