21. elokuuta 1911 italialainen Vincenzo Peruggia, entinen Louvren työntekijä, astui museoon työntekijän valkoiseen takkiin pukeutuneena. Hän tiesi paikat ja irrotustekniikat, koska oli työskennellyt taulujen kehystämisen ja lasikoteloinnin parissa.
Peruggia irrotti erään maalauksen kehyksineen ja lasikotelossa olleena, kätki sen takkinsa alle ja poistui museosta – näin teos oli hetkessä varastettu suoraan seinältä kenenkään huomaamatta.
Seuraavana päivänä 22. elokuuta taidemaalari Louis Béroud saapui Salon Carréen töihin ja huomasi, ettei Mona Lisa ollut enää seinällä. Tästä käynnistyi uskomaton tapahtumasarja.
Teoksen puuttuminen huomattiin alle vuorokaudessa
Museo oli tuolloin suljettu pääsääntöisesti maanantaisin, ja lisäksi teoksia siirrettiin usein valokuvaamista tai puhdistusta varten, joten tyhjä kehys tai maalauksen poissaolo ei heti herättänyt huomiota.
Museon johdossa vallitsi epäuskoinen asenne, kun heille kerrottiin kadonneesta muotokuvasta:
”Varastettiin Mona Lisa? Se olisi kuin ’joku varastaisi Notre Damen tornit’.”
Koko Ranska ja myöhemmin maailma seurasivat etsintää: siitä alkoi mediamyrsky, satoja vääriä vihjeitä ja satunnaisia johtolankoja.
Lue myös: Ranskan poliisi on pidättänyt kaksi epäiltynä Louvren koruvarkaudesta
« On a volé La Joconde ! Extra ! Extra ! »
(“Mona Lisa on varastettu! Erikoisnumero! Erikoisnumero!”)
Mona Lisan katoaminen oli sen ajan sensaatio ja oiva aihe aikansa "klikkiotsikoille". Lehdille sensaatio tiesi lisää myyntiä: 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun popular press nojasi laajoihin levikkeihin ja ilmoitustuloihin. Näkyvyys ja draama toivat myyntiä, mikä vahvisti harvojen, suurten lehtien asemaa.
Pariisin katukuvassa lehdillä oli vahva kioski- ja katumyyntiverkosto. Lehtiä myytiin pääasiassa kioskeista ja huutavien myyjien (“crieurs de journaux”) toimesta. Huutajat kilpailivat toistensa kanssa äänekkäillä iskulauseilla ja draamallisilla huudoilla, joilla houkuteltiin ohikulkijoita ostamaan irtonumeroita.
Huuto "Mona Lisa on varastettu, erikoisnumero, erikoisnumero" kaikui ympäri maailman kaduilla sen jälkeen kun tapaus tuotteistettiin myyväksi uutiseksi heti seuraavana päivänä.
Suuret banneriotsikot, extra-painokset ja jatkokertomukset pitivät kiinnostusta yllä päivästä toiseen. Le Petit Parisien -lehti omisti varkaudelle useita sivuja 23.8.1911 ilmestyneessä numerossa. Excelsior, joka oli aikansa kuvalehti, panosti isoihin valokuviin ja dramaattisiin aukeamiin - visuaalisuus lisäsi irtonumeromyyntiä.
Lue myös: 8-vuotias australialaispoika väittää olevansa prinsessa Dianan jälleensyntymä
Aikalaislähteitä koonneissa jutuissa siteerataan Le Petit Parisienin etusivun nostoa 23.8.1911: “On a volé La Joconde au musée du Louvre!” (”Louvresta on varastettu Mona Lisa!”).
Varkauden aikana ja teoksen palauttamisen jälkeen yleisö jonotti katsomaan ensin museosalissa olevaa tyhjää paikkaa, ja taas myöhemmin maalauksen paluuta. Mediakierre sementoi teoksen aseman maailman kuuluisimpana.
Kahden vuoden piilossaolo
Peruggia piilotti teoksen erääseen huoneistoon Pariisissa yli kahdeksi vuodeksi. Hän antoi teolleen motiiviksi katalaanisen kansallistamisen – maalaus kuuluisi hänen mukaansa Italialle.
Lopulta joulukuussa 1913 Peruggia jäi kiinni yrittäessään myydä maalausta Firenzessä italialaiselle galleristille. Tunnistus johti pidätykseen, ja maalaus palautui Louvreen 4. tammikuuta 1914.
Peruggia pidätettiin 11. joulukuuta 1913, ja Mona Lisa palasi Louvreen tammikuussa 1914.
Lue myös: Voiko tämä 20 dollarin Jeesus-kuva todella tehdä ihmeitä?
Miten varkaus muutti Mona Lisan aseman
Ennen vuotta 1911 Leonardo DaVincin maalaus Mona Lisa oli arvostettu renessanssiajan muotokuva, mutta ei poikkeuksellisen kuuluisa. Mona Lisa päätyi Louvreen, kun Leonardo da Vinci toi teoksen Ranskaan 1510-luvulla kuningas François I:n hoviin. Vallankumouksen jälkeen kuninkaallinen taidekokoelma kansallistettiin, ja teos siirtyi tämän myötä Louvren valtiolliseen museoon.
Taulu sijaitsi museossa paikalla, jossa se ei ollut erityisessä asemassa ja tuskin monikaan kävijä osasi antaa erityistä huomiota sille. Tavan pulliaiset museokävijät tuskin huomasivat koko teosta muiden saman kokoluokan maalausten seasta.
Taideteos, jonka arvo oli aiemmin lähinnä taidehistorian sisäinen, muuttui hetkessä viraaliksi median ja tarinankerronnan osalta, joten ei ole röyhkeää väittää Mona Lisan mallia maailmanhistorian ensimmäiseksi influensseriksi, jolla ei ollut kunnon kokopäivätyötä.
Varkauden jälkeen museon valvontaa ja turvatoimia tiukennettiin.
Lähde: Britannica, Gallica