Norsun muistiin on piirtynyt koko mustan rytmimusiikin suomalainen historia

20-vuotiaan Funky Elephant -festarin järjestäjä Sami Mannerheimo muistelee, mistä kaikki lähti.

Eternal Erection ja Funky Elephant ovat yhtä vanhoja. Onnea 20-vuotiaille!
Eternal Erection ja Funky Elephant ovat yhtä vanhoja. Onnea 20-vuotiaille!

Funky Elephant rynnii kaupunkiin tänä keväänä jo kahdettakymmenettä kertaa. Festivaalin johtaja Sami Mannerheimo on nähnyt noiden vuosien aikana valtavan muutoksen suomalaisen tumman rytmimusiikin kentässä.

“Ensimmäinen Funky Elephant oli Tavastialla 1994, mutta aiempi historia juontaa juurensa Etelärannan Victor’s-ravintolaan ja siellä järjestettyihin klubeihin. Olin siellä musiikki-isäntänä ja soitin levyjä. Siellä järjestettiin erilaisia klubeja, muun muassa Cool Sheiksin acid jazz -klubi ja Superbad-klubi, jossa esiintyivät esimerkiksi Njassa ja Elukka. Sitten oli oli Funky Francisin reggae-klubi ja sunnuntaisin House-klubi, jossa oli Uskalin Tim. Victor’sin bileistä tuli kesällä 1992 kauhea hitti”, Mannerheimo muistelee Helsingin klubiskenen heräämistä.

Maaperä oli kypsynyt festarille, jonka fokukseksi valikoitui funk.

“Kaverini Bruno Maximuksen kanssa pyörittelimme aikamme ajatusta funk-festarista ja soitimme sitten (Juhani) Merimaalle, joka oli heti kiinnostunut. Alussa ei ollut kauheasti bändejä, mitä olisi voitu ottaa mukaan ja me yritettiin saada kasaan kaikki, mitä löytyi.”

Ensimmäisillä festareilla esiintyivät muun muassa Heads & Bodies ja Paper Hands.

“Cool Sheiks oli mulle ratkaiseva koko idean syntymiseen, vaikka ei ensimmäisillä festareilla esiintynytkään. Se oli ratkaiseva bändi myös koko groove-skenessä ja siitä on moni ammentanut. Eternal Erection oli mukana kolmannella ja neljännellä festarilla.”

Mustan rytmimusiikin genret alkoivat kasvamaan ja eriytymään. Funky Elephantin skaala laajentui sitä mukaa, kun uusia tekijöitä ilmaantui. Oliko festarilla vaikutusta kulttuurin kasvuun?

“Olen hieman jäävi sanomaan, mutta mun mielestä sillä oli merkitys kokonaisuuden kannalta. Siihen on vaikuttanut kuitenkin kaikki muutkin klubit. Me ei olla missään vaiheessa ajateltu, että me oltaisiin pelkkä funkyfestari, vaan se on ollut alusta asti laajemmin musta rytmimusiikki. Reggaeta, hoppia ja varsinkin viime vuosina myös afrikkalaista soundia. Mieleen tulee matkan varrelta esimerkiksi hämeenlinnalainen bändi HOAX, jossa oli solistina Paleface.”

Tavastialla majaansa pitänyt Funky Elephant on raapinut täksi vuodeksi kasaan ison kasan artisteja. Se on pakollista, sillä kilpailutilanne on aivan toinen tänä päivänä ja keikkatarjontaa on niin paljon, että siinä pitää pystyä erottautumaan. Viime vuodeksi festari vaihtoi isompiin puitteisiin The Circukseen.

Torstaina vietetään 20-vuotisjuhlia funky-legendojen, kuten omaa juhlavuottaan viettävän Eternal Erectionin sekä Marjo Leinosen ja Cool Sheiksin säestämänä.

Festaripomo Sami Mannerheimo odottaa eniten Ebo Taylorin keikkaa.
Festaripomo Sami Mannerheimo odottaa eniten Ebo Taylorin keikkaa.

Perjantaina Funky Elephant vierailee syvällä afrikkalaisten rytmien äärellä, kun afrobeat- ja highlife-legenda Ebo Taylor (GHA) saa tukea illan viimeisimmistä kiinnityksistä, jotka tarjoavat yleisölle kaikkea burkinafasolaisesta tanssista ja rytmistä Tripple 2:n ghanalaiseen räppiin sekä tämän päivän kuumimpiin afrikkalaisiin klubisoundeihin. Vahvaa elektronista latausta edustavat myös junglesuuruus Congo Nattyn (UK) dj-show, house-duo Cola & Jimmu, LAS & Mikael dubstep-setteineen sekä DJ Polarsoulin orkestroima Elephantastic All Stars huippusolisteilla.

DJ Polarsoul (keskellä) saa Elephantastic All Starsissa räppäreistä rinnalleen Palefacen, Kosolan, Solosen, Tuuttimörön ja Graciaksen – yhdessä ja erikseen.
DJ Polarsoul (keskellä) saa Elephantastic All Starsissa räppäreistä rinnalleen Palefacen, Kosolan, Solosen, Tuuttimörön ja Graciaksen – yhdessä ja erikseen.

Elektroniset äänimaailmat kuuluvat myös lauantain Funky Elephantissa, illan päättävän Omar Souleymanin (SYR) “dabke-teknosta” lähtien. Brassisoundeistaan tuttu Da Lata (UK) sekä uutta kotimaista elektrosoulia esittelevä Tuomo tähdittävät iltaa. Maailmaa syleilevässä illassa tanssitaan monimuotoisia liverytmejä Latinalaisesta Amerikasta Balkanille, mutta palataan myös perinteisen funkin ja grooven juurille Suomeen. Viimeisenä kiinnityksenä live-ohjelmistossa on debyyttilevynsä vastikään julkaissut Kaveri Special.

“Oma suosikkini koko festareilta on Ebo Taylor, jolla oli viime vuonna Flow’ssa päräyttävä keikka. Congo Nattya odotan kovasti. On hauska myös Elephantastic Allstars -kokoonpano, jossa on räppäreistä muodostettu uusi bändi ja ilmeisesti kaverit ovat vuorotellen lavalla ja luvassa on vierailuja ristiin. Lauantaina tietysti kiinnostaa Omar Suleyman, festarin isoin nimi. Tuomon uusi juttu on mielenkiintoinen. Hänet buukattiin jo ennen kuin levy oli tullut ulos ja uusi tyyli oli meillekin yllätys”, Mannerheimo luettelee omia tärppejään.

Sunnuntain päätösklubilla mbarissa voi tutustua filmeihin, kuten Hiski Hämäläisen tuoreeseen Suomibreikkiä 1983-2013, joka on kattavin suomalaisesta breakdancesta tehty elokuva. Kahdesta elokuvasta ja kahdesta lyhytfilmistä koostuvat esitykset toteutetaan yhdessä Future Shorts Helsingin kanssa. Festivaali päättyy Yhdentekevää-yhtyeen live-esitykseen.


Funky Elephant -festivaalia vietetään 3.-6.4.2014 The Circuksessa ja ravintola mbarissa Helsingissä. Ennakkoliput myynnissä Lippupalvelussa ja mbarissa.

Tsekkaa festivaalin koko ohjelma

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi