Paperi T, Pekka Kuusisto ja Samuli Kosminen konsertoivat uudenvuoden aattona Savoy-teatterissa

Kokoonpano esittää Paperi T:n kappaleita musiikillisesti minimalistisin sovituksin.

Hiphop-artisti Paperi T, viulisti Pekka Kuusisto ja lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen toteuttavat harvinaislaatuisen yhteiskonsertin ”Paperi T x Pekka Kuusisto x Samuli Kosminen” Helsingin Savoy-teatterissa uuden vuoden aattona, sunnuntaina 31. joulukuuta. 

Uuden vuoden konsertissa kokoonpano esittää Paperi T:n kappaleita musiikillisesti kunnianhimoisin, minimalistisin sovituksin, joissa yhdistyy kolmen erilaisen artistin vahvuudet. Illan avaa elektronisen indie-musiikin monilahjakkuus Ona Kamu.

Paperi T on Suomen tunnetuimpia hiphop-artisteja. Ruger Hauer -yhtyeessäkin aikaisemmin vaikuttanut räppäri julkaisi soolodebyyttinsä ”Malarian pelko” vuonna 2015. Levyn ilmestymisen jälkeen Paperi T palkittiin muun muassa Teosto-palkinnolla sekä Emma-gaalassa vuoden tulokkaana ja parhaasta hiphop-albumista. Syksyllä 2016 artisti keräsi huomiota runokirjalla ”post-alfa”.

Viulisti Pekka Kuusisto on yksi kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaismuusikoista. Vuonna 1995 Jean Sibelius -viulukilpailun vain 19-vuotiaana voittanut Kuusisto on tehnyt klassisen musiikin konserttien ohella produktioita myös populaarikulttuurin parissa: Pekka Kuusisto on jakanut lavoja esimerkiksi ensi kesänä Sideways-festivaaleille saapuvan The National -yhtyeen sekä Paula Vesalan kanssa.

Perkussionisti ja lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen tunnetaan muun muassa islantilaisen múm-yhtyeen jäsenenä sekä yhteistyöproduktioistaan esimerkiksi Kimmo Pohjosen, Sigur Rósista tutun Jónsin sekä Hausckhan kanssa. Kosminen on myös säveltänyt palkittua musiikkia elokuviin, kuten ”Jadesoturi” (2007) ja ”American Vagabond” (2013).

Liput tapahtumaan myy lippu.fi.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi