Piparia vilauttamalla saat ilmaiset kyydit

Matkahuolto tarjoaa ilmaisen matkan kaikille piparileipureille.

Näistä pipareista puuttuu lähtöpaikka ja määränpää.
Näistä pipareista puuttuu lähtöpaikka ja määränpää. Kuva: © narcis1 - Fotolia.com

Onnibus on viimeaikoina vastannut linja-autoliikenteen innovaatioista, mutta nyt Matkahuolto vetää pidemmän korren - on piparinen matkalippu sen verran päätön idea.

Matkahuolto tiedotti siirtyvänsä pipariseen matkalippuun joulukuun 17. päivänä. Yhden päivän ajan kuka tahansa voi leipoa oman piparisen matkalippunsa, joka oikeuttaa vapaavalintaiseen yhdensuuntaisen bussimatkaan kampanjapäivänä.

Ettei ihan mitä tahansa pipareita iskettäisi tiskille, Matkahuollon mukaan piparisen matkalipun tulee olla ihan oikea perinteinen piparkakku, josta käy selvästi ilmi toivottu lähtöpaikka ja määränpää esimerkiksi sokerikuorrutteella. Piparisen matkalipun tulee olla kokonaan syötävä. Tiedote ei kuitenkaan kerro pitääkö pipari syödä sen lunastamisen jälkeen.

Toivomme että ihmiset ovat liikkeellä hyvällä joulumielellä, kertoo Matkahuollon liiketoimintapäällikkö Jukka Ylitalo.

Piparisella matkalipulla ei voi nousta suoraan bussiin, vaan se tulee esittää Matkahuollon toimipaikassa, jossa se vaihdetaan bussilippuun. Lippu on henkilökohtainen ja oikeuttaa yhteen yhdensuuntaiseen matkaan 17. joulukuuta liikennöidyillä vuoroilla. Piparinen matkalippu -tempaukseen voi osallistua kaikkiaan 42 Matkahuollon toimipaikassa ympäri Suomea: Forssa, Hamina, Helsinki, Huittinen, Hyvinkää, Hämeenlinna, Iisalmi, Imatra, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Karhula, Kemi, Kokkola, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Lapua, Lohja, Loimaa, Mikkeli, Mäntsälä, Oulu, Pieksämäki, Pietarsaari, Pori, Porvoo, Rauma, Riihimäki, Rovaniemi, Salo, Sastamala, Savonlinna, Seinäjoki, Sodankylä, Tampere, Turku, Vaasa, Varkaus ja Ylivieska. Piparisia matkalippuja on jaossa rajoitettu määrä.

4 kommenttia

Bussisetä

14.12.2013 21:58

No niin nyt vaan kaikki naiset sitten vilauttamaan piparia bussisedälle niin on kerrankin rattoisaa ajella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sorrettu

15.12.2013 18:49

Aina meitä miehiä sorretaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WainMies

15.12.2013 20:29

Juuri niin, mitens me miähet?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

piparimiez

15.12.2013 20:46

Eiköhän niitä pipareita saa leipoo kuka tahansa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi