Pois turhat muovipullot, lisää hyvää hanavettä

Muovipullo on yksi Vuoden turhake -kisan ehdokkaista.

Kuva: Robert / Fotolia

Suomen Luonto nimeää joka vuosi Vuoden turhakkeen, tavaran, joka on hyödytön ja haitallinen ympäristölle. Yksi tämän vuoden turhake-ehdokkaista on muovipullo. Viimevuotisen Vuoden turhake -tittelin "voitti" muovipussi. 

Muovipullo on todella turha tuote, etenkin vedelle, jota saa myös hanasta. Vaikka Suomessa on varsin korkealaatuinen vesijohtovesi, kantoivat suomalaiset silti viime vuonna yhteensä 90 miljoonaa litraa pullovettä kaupasta kotiin. Moni uskoo, ettei muovipulloissa ole koto-Suomessa mitään pahaa, sillä meillä on vahva kierrätyskulttuuri. Kierrätyskään ei kuitenkaan ole ympäristöystävällisin ratkaisu: se vähentää Carbon Trustin tutkimuksen (2013) mukaan muovipullon hiilijalanjälkeä vain 20 prosenttia. 

Ympäristöjärjestö Plastic Change kertoo, että muovipullon maatumisessa kestää keskimäärin 450 vuotta. Valitettavan suuri osa pulloista ja muusta muovijätteestä päätyy veteen, ja siksi arvioidaan, että maailman vesistöissä kelluu 270 000 tonnia muovia. Todellisuus on vielä karmeampi: asiantuntijat uskovat, että jopa 94 prosenttia muovista on merten pohjissa ja pinnan alla. Vesistä muovi päätyy lintujen ja kalojen vatsoihin ja myös kuluttamiimme elintarvikkeisiin; mikromuovia löytyy esimerkiksi oluesta, viinistä ja hunajasta.

Vähennetään siis yhdessä turhaa muovinkulutusta juomalla lisää hyvää hanavettä!

Tiesitkö tämän vesijohtovedestä?

  • Vettä kannattaa laskea hanasta niin kauan, että se viilenee. Lämpimän veden mikrobikasvu kiihtyy ja kiinteistön putkista voi irrota veteen metalleja.
  • Myös keitettäväksi tarkoitettua vettä kannattaa laskea hanasta niin kauan, että se on viileää. Lämminvesivaraajassa seisseen veden laatu on saattanut heikentyä.
  • Hanavedellä täytettyä vesipulloa kannattaa säilyttää mahdollisuuksien mukaan viileässä ja pimeässä, jotta mikrobit eivät kasva.
  • Hanaveden mikrobit eivät kuitenkaan ole terveydelle vaarallisia.
  •  

Lähde: Hiilihapotuslaitteiden valmistajan SodaStreamin tilaisuus, jossa kuultiin Aalto yliopiston professoria, vesiasiantuntija Riku Vahalaa ja ympäristöjärjestö Plastic Changen projektijohtajaa, meribiologi Julie Juanita Larsenia. SodaStream pyrkii omalta osaltaan vähentämään muovipullojen määrää.

1 kommentti

Viracocha

9.5.2017 13:36

Juu, palataan vaan takaisin lasipulloihin kaikessa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi