PUSSYTIVE - Naisia tanssia ja hyvää musiikkia

Naistenklubi PUSSYTIVE keskittyy hyvään musiikkiin ja jättää sirkushuvit muille.

"Bileet vain naisille", "Homobileet". Tuttuja sanoja Suomen homoskenessä. Kaveriporukan etkoilut katkeavat lyhyeen, kun bileisiin pääsee vain toisen sukupuolen edustajat. 

Toki miehelle saa aina peruukin ja korkokengät puettua, matka testaamaan portsarin tyhmyyttä voi alkaa.

Syksyllä 2012 järjestettiin ensimmäisen kerran DJ-vetoinen naistenklubi PUSSYTIVE, naisille ja heidän kavereilleen. Vaikka klubilla pääosassa ovat naiset tanssiminen ja hyvä musiikki, sisään ovat tervetulleita kaikki sukupuoleen katsomatta. Turhat sirkushuvit on karsittu, eikä ketään katsota kieroon. Tule sellaisena kuin olet. 

DJ Stellagrrrl piti huolta ensimmäisen Pussytiven tunnelmasta.
DJ Stellagrrrl piti huolta ensimmäisen Pussytiven tunnelmasta.

PUSSYTIVE, ei ole sidoksissa tiettyyn paikkaan. Klubia on järjestetty tähän mennessä DOM Discothequessa, Wanhalla, seuraavan PUSSYTIVEN paikaksi on valikoitunut Erottajankadulla sijaitseva Adams.

Klubin järjestäjä, NRJ:n iltapäivästäkin tuttu Laura Haimila, halusi lopettaa homoskenen bileistä tutut vanhanaikaiset sukupuolirajoitteet ja perustaa klubin, jonne kaikki ovat tervetulleita.

”Hyvän ystäväni kanssa päätettiin laajentaa klubitarjontaa homobaarien ulkopuolelle. Oma paras kaveri on mies ja haluan hänen kanssaan ainakin bailata aina.”

PUSSYTIVE on löytänyt hiljalleen paikkansa Helsingin klubitarjonnassa. Klubin ilmapiiri on avoin ja suvaitseva ja sukupuolesta riippumatta, ovat juhlijat siellä paikkansa löytäneet. 

Adamsissa juhlitaan Pussytiven merkeissä 8.11.
Adamsissa juhlitaan Pussytiven merkeissä 8.11.

PUSSYTIVE 8.11.2013 klo 22.00, Adams, Erottajankatu 15-17, Helsinki

1 kommentti

pertubaattoir

4.11.2013 15:29

Universumin huonointa suomea. Yrittäkää pliis laittaa pilkut oikeille paikoille ja opetelkaa lainausmerkkien käyttö.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi