Ravintola Finnjäveliltä täysin uusi aluevaltaus: "Luvassa on suomalaista kulttuuria kaikille aisteille""

Ravintola Finnjävel herää sulun jälkeen eloon yhdistämällä kulttuurin ja ruoan aivan ainutlaatuisella tavalla.

Kuva: Finnjävel

Ravintoloissa syöminen ja kulttuurielämykset ovat asioita, joita on moni on kaivannut poikkeusolojen aikana. Juuri tästä syystä ravintola Finnjävel onkin päättänyt tuoda sulun jälkeen tarjolle ikimuistoisia elämyksiä, jossa nämä kaksi taiteenlajia yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla.

"Finnjävel herää talvihorroksesta, luo nahkansa ja vastaa huutavaan kulttuurinnälkään. Ravintola yhdistää voimansa myös hiljaiseloa viettäneen musiikkialan kanssa. Luvassa on suomalaista kulttuuria kaikille aisteille", Finnjävelistä kerrotaan.

Finnjävelin Salongin puolella luvassa on eksklusiivisia yksityistilaisuuksia Suomen eturivien artistien kanssa. Kulttuuri-illoissa nautitaan oman seurueen, 6-10 osallistujan, kesken artistien esityksistä viiden ruokalajin fine dining -illallisen lomassa. Esiintyjien joukossa kuullaan muun muassa pianovirtuoosi Iiro Rantalaa, popkantelitar Ida Elinaa ja huippusaksofonisti Jukka Perkoa.

Finnjävelin sijainti Taidehalleilla inspiroi liittämään ruoan kylkeen myös kulttuuria.
Finnjävelin sijainti Taidehalleilla inspiroi liittämään ruoan kylkeen myös kulttuuria. Kuva: Finnjävel

Eikä tässä vielä kaikki, sillä myös Finnjävel Salin puolella saadaan nauttia kevään aikana elävää taustamusiikkia viikonloppuiltaisi,n kun musisoinneista vastaavat modernin kansanmusiikin huiput.

"Jos Finnjävel on kunnianosoitus suomalaiselle perinneruoalle, mikä sopisi paremmin sen taustalle kuin kansanmusiikista modernisti ammentavat huippumuusikot?"

Gasellien vappukeikka ja artistit woltattuna

Finnjävel ei suinkaan ole ainoa taho, joka on päättänyt yhdistää ruoka- ja musiikkielämykset aivan uudella tavalla. Kerroimme jo aiemmin pikaruokaketju Fafa’sin järjestämästä etäkonserttisarjasta, joka tuo huippuartistit kotisohville.

Myös ruoantilauspalvelu Wolt on kertonut uudesta aluevaltauksestaan, artistien wolttaamisesta. Palvelu on kertonut yhdistäneensä voimansa Live Nationin kanssa ja tarjoavansa musiikinnälkäisille ihmisille ainutlaatuisen mahdollisuuden woltata huippuartisteja intiimille yksityiskeikalle kotipihallesi. Wolttaa artisti -yksityiskeikat aloittaa Olavi Uusivirta toukokuun alussa.

Vappupäivänä järjestettävä Gasellien livekeikka on puolestaan Foodoran uuden konseptin, Foodora Clubin, ensimmäinen tapahtuma. Foodora Clubin ideana on mahdollistaa virtuaaliset elämykset, joissa yhdistyvät viihteellisyys ja ruokanautinnot. Kaikille avoimen livestream-keikan lisäksi Foodoran sovellus täyttyy juhlan kunniaksi tuhansista tarjouksista.

Foodoran avulla voit nauttia kotisohvalla sekä musiikista että hyvästä ruoasta.
Foodoran avulla voit nauttia kotisohvalla sekä musiikista että hyvästä ruoasta. Kuva: Foodora

“Koemme tärkeäksi tarjota asiakkaillemme iloa ja hyvää mieltä etenkin näin korona-aikojen keskellä, ja tietenkin tarjota mahdollisuus pitää hauskaa turvallisella tavalla. Samalla on hienoa tukea kulttuuri- ja tapahtumatuotantoalaa”, Foodoran viestintäpäällikkö Outi Sjöman kertoo.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi