Ravintola, joka kasvoi klassikoksi! Tällainen on nelikymppinen Weeruska

Klassikkoannokset ja yllättävät tempaukset siivittävät klassikkoravintola Weeruskan juhlavuotta.

Weeruska on ilahduttanut alppilaisia jo 40 vuoden ajan.
Weeruska on ilahduttanut alppilaisia jo 40 vuoden ajan. Kuva: Laura Paavola
  • Mikä: Klassikkoravintola
  • Missä: Porvoonkatu 19, Helsinki
  • Mitä nyt: 40-vuotisjuhlavuosi

Porvoonkadulla sijaitsevassa Weeruskassa juhlitaan tänä vuonna pyöreitä. Alppilan klassikko on nähnyt 40 vuotisen taipaleensa aikana paljon, mutta rehti ruoka ja rento palvelu ovat ja pysyvät.

Ravintola ja ravintoloitsija 40 vuotta

Ravintoloitsija Joonas Keskinen tuntee Weeruskan kuin omat taskunsa - kenties paremminkin. Weeruska on Keskisen edesmenneen isän perustaman Ravintolakolmio-konsernin vanhin ravintola, ja ollut perheen omistuksessa alusta saakka.

Ennen Kaaren Baarina toiminut tila siirtyi perheen omistukseen vuonna 1984 - eli samana vuonna kuin Keskinen syntyi.

Weeruskan kanssa tänä vuonna nelikymppisiä juhliva Keskinen aloitti itse oman uransa Weeruskassa 7-vuotiaan innolla tiskarina.

“Silloin jouduin vielä pitämään kaljakoria jalkojen alla korokkeena, jotta yletyin tiskikoneelle”, Keskinen nauraa.

Ravintola, ravintoloitsija ja tuolit vuodelta 1984.
Ravintola, ravintoloitsija ja tuolit vuodelta 1984. Kuva: Laura Paavola

“Paria vuotta myöhemmin ylennyin tuhkakupin tyhjentäjäksi, siitä keittiöapulaiseksi ja 14-vuotiaana aloitin tarjoilijana salin puolella. 16-vuotiaana siirryin sitten keittiöön kokiksi”, Keskinen kertoo ensimmäisistä vuosistaan ravintola-alalla.

Miehen historiaan mahtuu niin opiskeluja kuin ulkomaanreissuja, mutta veri on vetänyt aina takaisin perheyhtiöön eri tehtäviin. Tällä hetkellä Keskinen vastaa siskonsa Jennin kanssa Ravintolakolmio Oy:n 12 :sta ravintolasta. Kenttähommista ei kuitenkaan ole täysin vieraannuttu.

“Olemme edelleen ajoittain rivissä tarjoilijoina, se on meidän tapamme olla lähellä henkilökuntaa. Meillä on 150 työntekijää, ja meille on tärkeää tuntea kaikki nimeltä.”

Vanhat suosikit herätetään eloon

Ravintolan 40 vuotista taivalta juhlitaan Weeruskassa koko vuoden ajan.

“Emme halunneet pitää vain yksiä juhlia, vaan olemme herätelleet vuosien varrella suosiota saavuttaneita tapahtumia uudelleen eloon. Ensimmäinen tempauksistamme on vuoden loppuun saakka joka kuukauden toinen keskiviikko järjestettävä pubivisa”, Keskinen kertoo ja lisää pubivisan saaneen erinomaisen vastaanoton.

Juhlavuoden kunniaksi Weeruska on herättänyt eloon vuosikymmenien takaisia suosikkeja, kuten pubivisan.
Juhlavuoden kunniaksi Weeruska on herättänyt eloon vuosikymmenien takaisia suosikkeja, kuten pubivisan. Kuva: Laura Paavola

Aivan kaikkia tempauksia Keskinen ei vielä paljasta, mutta pitkin vuotta luvassa on vuosikymmenten varrelta poimittuja aikakautensa helmiä. Juhlavuosi huipentuu uudenvuodenjuhliin, jollaisia ei ole ennen nähty. Tai ainakin näin Keskinen lupaa.

Tempausten lisäksi juhlavuosi näkyy ja maistuu Weeruskan ruokalistalla.

Pariloitua porsaan ulkofileetä ja metsäsienimuhennosta sisältävä Metsästäjänleipä on yksi juhlavuoden klassikkoannoksista.
Pariloitua porsaan ulkofileetä ja metsäsienimuhennosta sisältävä Metsästäjänleipä on yksi juhlavuoden klassikkoannoksista. Kuva: Laura Paavola

“Ruokalistalle on nostettu asiakkaiden toivomia, Alppilan kansaa puhutelleita klassikkoannoksia vuosikymmenten varrelta. Näitä ovat muun muassa jättileike, köyhät ritarit ja metsästäjänleipä”, Keskinen kertoo.

“Naudan maksa ja muikut ovat pitäneet suosionsa koko Weeruskan historian ajan, eikä niitä voida poistaa, muuten tulee sanomista”, ravintoloitsija nauraa.

Muikut ovat pysyneet Weeruskan ruokalistalla 40 vuotta - ja pysyvät jatkossakin!
Muikut ovat pysyneet Weeruskan ruokalistalla 40 vuotta - ja pysyvät jatkossakin! Kuva: Laura Paavola

Rehti, mutkaton ja helposti lähestyttävä

Rehdit ja maukkaat annokset ovat taatusti yksi syy siihen, miten Weeruska on onnistunut säilyttämään suosionsa 40 vuoden ajan erilaisista haasteista, kuten lamasta ja koronasta huolimatta.

Suosion salaisuuteen Keskisellä ei ole antaa yhtä ja ainoaa vastausta.

“Weeruska on rehellinen ja mutkaton, helposti lähestyttävä paikka. Weeruska ei yritä olla mitään, ja ehkä tästä syystä se erottuu kaupungin ravintolakentällä edukseen. Toivottavasti tämä kantaa myös seuraavat 40 vuotta”, Keskinen luettelee ja lisää persoonallisella palvelulla olevan tässä myös oma roolinsa.

Weeruskassa pääsee nauttimaan myös terassille.
Weeruskassa pääsee nauttimaan myös terassille. Kuva: Laura Paavola

Vaikka Weeruska ei juokse trendien perässä, ajan hermoilla tulee silti olla. Tämä näkyy Weeruskassa, kuten muissa Ravintolakolmion ravintoloissa, esimerkiksi Bliniviikoilla, jolloin tarjolla on myös vegaanisia ja gluteenittomia blinejä.

Ruokatrendien lisäksi myös ihmisten ravintolakäyttäymisen muutoksiin on reagoitu Weeruskassa vuosien varrella.

Tarinan mukaan eräs asiakas söi yhdeltä istumalta kolme 300 gramman painoista Jättileikettä.
Tarinan mukaan eräs asiakas söi yhdeltä istumalta kolme 300 gramman painoista Jättileikettä. Kuva: Laura Paavola

Ennen erillisistä ravintola- ja baaripuolista koostunut Weeruska koki muodonmuutoksen vuonna 2015 kiinteistöremontin yhteydessä, jolloin hälvennyt pubimeininki sai siirtyä ruokaelämyksiä etsivien asiakkaiden tieltä takavasemmalle. Nykyisin Weeruska on suosittu ravintola myös lapsiperheiden keskuudessa, esimeriksi ennen Linnanmäelle menoa.

Vaikka paljon on muuttunut 40 vuodessa, hyvä ruoka on ja pysyy. Ja tuolit.

“Ravintolasalissa olevat tuolit ovat vähintään vuodelta 1984."

 

Weeruska on avoinna ma-to klo 11.00-22.00, pe klo 11.00-23.00 ja la klo 12.00-23.00. Arkisin tarjolla on lounasbuffet.

1 kommentti

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi