Ravintola Nokka avaa jälleen ovensa - muistuttaa tärkeästä seikasta: "Me tarvitsemme myös teitä"

Helsinkiläisravintola Nokka avaa ovensa jälleen asiakkaille maaliskuun alusta alkaen.

Ravintoloitsija ja keittiöpäällikkö Ari Ruoho on luotsannut Nokkaa jo 10 vuotta.
Ravintoloitsija ja keittiöpäällikkö Ari Ruoho on luotsannut Nokkaa jo 10 vuotta. Kuva: Rasmus Tikkanen

Vuosi 2020 oli ravintoloille erikoinen monella tapaa, ja vuoden lopussa useampikin paikka ilmoitti ottavansa haastavaan hetkeen pienen aikalisän. 

Nyt tämä tauko on selvästi päättymässä, sillä ainakin helsinkiäisravintolat Nokka ja Aito ovat ilmoittaneet avaavansa ovensa jälleen asiakkaille maaliskuun alusta alkaen. Vaikka ovet avautuvat, ravintolat haluavat muistuttaa meitä kaikkia asiakkaiden roolista, joka on nyt tärkeämmässä osassa kuin koskaan ennen.

Ravintolassa käyminen ei ole vain syömistä

Aatonaattona ovensa pienen hengähdyshetken ajaksi sulkenut ravintola Nokka on ilmoittanut avaavansa ovensa jälleen maaliskuun kolmas päivä. Lähes kaksi vuosikymmentä Katajanokan rannassa palvellut Nokka lupaa keskittyä jatkossakin ravintolalle tuttuun tapaan pientuottajien ja villin Pohjolan tarjoamiin maailmanluokan raaka-aineisiin.

“Nääntyneen ravintolakulttuurin jälleenrakentaminen alkakoot. Työ ei tule olemaan helppoa, mutta toivomme, että ihmiset löytävät takaisin ravintoloihin”, Nokasta toivotaan.

Ravintola muistuttaa, että Nokan kaltaisissa ravintoloissa kyse ei ole pelkästään syömisestä, vaan irtiotosta, hemmottelusta, yhdessäolosta ja kokonaisvaltaisesta hyvän olon tunteesta rakkaiden, ystävien tai kollegoiden kanssa. Ja hyvinvointi on asia, jota tarvitsemme nyt enemmän kuin koskaan.

Kuva: Rasmus Tikkanen

Tarve ei kuitenkaan ole vain yksipuolinen.

“Me tarvitsemme myös teitä. Me ravintolassa työskentelevät, mutta myös meidän huipputuottajat, jotka ovat pahimmassa tapauksessa luovuttamassa arvokasta työtä lähiruoan tuottamisessa, koska tilaukset ovat supistuneet lähes nolliin", Nokka kannustaa Facebookissa. 

Aito uudistui tauolla 

Töölöläinen Aito on myös kertonut avaavansa ovensa asiakkaille maaliskuun alussa. Ravintola palvelee jatkossa uusin aukioloajoin keskiviikosta lauantaihin voimassa olevat, ravintoloita koskevat rajoitukset huomioon ottaen.

Luvassa on puhtaista ja luonnollisista raaka-aineista valmistetun rehdin ruoan ja erinomaisen asiakaspalvelun lisäksi uusia tuulia.

“Tiedossa jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä…”, ravintolan verkkosivustolla kerrotaan.

Uutta ja sinistä lupaa tarjota ainakin baarin yhteyteen avautuva Viinikulma, jossa pääosassa ovat laadukkaat juomat ja rento tunnelma.

Ravintolasta muistutetaan, että varauksia sekä ravintolaan että uuteen Viinikulmaan otetaan jo vastaan.

 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi