Ravintolauutiset: Oulu

Uskallakin tarjota tipattomalle.
Uskallakin tarjota tipattomalle.

Nyt riitti!

Oluthuone Leskisen alkoholittoman oluen Nyt riitti! -viikkoja vietetään tammikuussa. Ravintolapäällikkö Esa Hiltunen kertoo, että tummia ja vaaleita oluita on tarjolla pitkä lista. ”Kaikki otetaan valikoimaan, mitä saadaan.” Lisäksi tarjolla on joitakin alkoholittomia siidereitä ja salmiakkikossua ilman kossua.
Leskinen, Rotuaari

Scandicille Joutsenmerkki

Scandic sai ensimmäisenä oululaishotellina Joutsenmerkin. Ympäristöarvot näkyvät kaikissa valinnoissa sisustusmateriaaleista ruokalistoihin. Viimeisin iso ratkaisu oli luopua kokonaan pullotetusta vedestä. Joulukuusta lähtien vesijohtovesi on suodatettu ja jäähdytetty hotellissa, ja tarjoiltu olympiauimari Therese Alshammarin suunnittelemista design-pulloista.
Hotelli Scandic, Saaristonkatu 4

Uusi intialainen

Taste of India avaa toisen ravintolan lähemmäs ydinkeskustaa. Omistaja Tapon Bangabashi kertoo, että ravintolaan tulee noin kuusikymmentä asiakaspaikkaa ja annoksia saa myös mukaan. ”Ydinkeskustassa ei ollut vielä aitoa intialaista ravintolaa, joka palvelisi lounasruokailijoita.”
Taste of India, Pakkahuoneenkatu 8

Uleåborg 1881 juhlii

Ravintola Uleåborg 1881 rikkoo rajojaan viisivuotisjuhlan kunniaksi. ”Seikkailemme hieman skandinaavisen menun ulkopuolella. Lisäksi luvassa on päivän menu -kokonaisuuksia tuotteista, joita meiltä on kyselty”, ravintolan isäntä Petri Kurttila kertoo. Juhlaviikot huipentuvat Michelin-kokki Markus Aremon vierailuun erikoismenuineen 13. tammikuuta.
Uleåborg 1881, Aittatori 4–5

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi