Ravintoloitsija Juha Eskelinen on yhtenä omistajana Oulussa sijaitsevassa ravintola Alfredissa ja Rovaniemen ravintola Gustavissa. Ravintoloiden nimet kuuluvat samalla teemojen mukaisille hahmoille, jotka edustavat kunkin kaupungin paikallista historiaa ja kulttuuria.
"Gustav ja Alfred ovat velipoikia. Molempia herroja yhdistää sukujuuret ja tällainen tarinallisuus, joka kulkee mukana ravintola-annoksissa. Haemme inspiraatiota matkustelemalla maailmalla, ja tuodaan niitä makuelämyksiä sitten lautaselle", Eskelinen taustoittaa.
Molemmissa ravintoloissa käytetään TableOnlinea asiakkaiden pöytävarausten hallintaan. Eskelisen mukaan järjestelmästä on iso apu työpäivien suunnittelussa, sillä sen avulla pystytään ennakoimaan, minkä verran asiakkaita on päivän aikana odotettavissa.
Niinpä ravintolan keittiössä voidaan varautua esimerkiksi siihen, kuinka paljon raaka-aineita tullaan päivän aikana tarvitsemaan.
TableOnlinen automatisoidut muistutukset asiakkaille vähentävät käyttämättömien varausten määrää, mikä helpottaa osaltaan ennakointia.
"Se on iso osa meidän päivän arkea, vähän kuin keittiössä uuni tai baarissa kassa. Lisäksi jos tulee vaikka äitienpäivää, vappua tai joululounasta, pystytään viestimään asiakkaille jo varauksen yhteydessä, että meillä on tämmöinen erikoispäivä tulossa. Järjestelmässä on paljon erilaisia työkaluja, jotka auttavat meitä arjessa."
Tarpeisiin mukautuva ratkaisu
Eskelisen ravintoloissa on aiempaa kokemusta kilpailevista varausjärjestelmistä. TableOnlinen etuina hän pitää kotimaisuutta, helppokäyttöisyyttä ja vahvaa asiakaspalvelua.
Esimerkiksi asiakastuki on saatavilla vuorokauden ympäri ja auttaa nopeasti kaikissa järjestelmän käyttöön liittyvissä asioissa sekä mahdollisissa ongelmatilanteissa. Lisäksi TableOnline on mukautunut joustavasti Alfredin ja Gustavin tarpeisiin, ja Eskelinen kiittelee palvelun aktiivista kehitystyötä.
"Se on ollut oikeastaan semmoinen isoin juttu, että he ovat pystyneet reagoimaan meidän tarpeisiimme ja tekemään muokkauksia toiveidemme mukaan. Lisäksi tuntuu, että TableOnline kehittyy jatkuvasti, mikä on tosi tärkeää meillekin. Me haluamme, että meidänkin palvelumme ja konseptimme kehittyvät koko ajan, ja TableOnline kulkee siinä mukana."
TableOnline on ravintoloitsijalle myös kustannustehokas ratkaisu, sillä erilaisista ominaisuuksista voi valita juuri omalle ravintolalleen sopivan kokonaisuuden. Eskelisen mielestä palvelun hyödyt tulevat esiin etenkin suuria asiakasmääriä käsiteltäessä.
"Suosittelisin TableOnlinea ravintoloille, jotka haluavat tehokkuutta ja rytmitystä päivään. Se on iso työkalu varsinkin sellaisissa ravintoloissa, joissa on paljon asiakasvolyymiä. Meilläkin se on viikonloppujen osalta ihan korvaamaton työkalu."