Red Hot Chili Peppers jälleen keikalle Suomeen

Rockin ikisuosikki esiintyy Hartwall Arenalla syyskuussa.

Yksi rockhistorian suosituimmista yhtyeistä, yhdysvaltalainen Red Hot Chili Peppers tekee syksyllä paluun Suomeen neljän vuoden tauon jälkeen. Kesällä uuden albumin julkaiseva Red Hot Chili Peppers konsertoi Helsingissä Hartwall Arenalla, tiistaina 13. syyskuuta. Yhtye nähtiin viimeksi Suomessa Tampereen Ratina Stadionilla 2012.

Kaliforniassa 1980-luvun alkupuolella syntynyt yhtye on viihdyttänyt rockin kuuntelijoita jo vuosikymmenien ajan. Bändi julkaisi viime viikolla ensimmäisen maistiaisen tulevalta albumiltaan Dark Necessities -singlen muodossa. 17. kesäkuuta julkaistava The Getaway -albumi on sarjassaan yhtyeen 11. studioalbumi. Yhtyeen edellinen studiolevy I’m With You julkaistiin vuonna 2011 ja se nousi listojen kärkeen 18:ssa maassa.

Red Hot Chili Peppersin nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat laulaja Anthony Kiedis, basisti Flea, rumpali Chad Smith ja kitaristi Josh Klinghoffer. Yhtye on myynyt uransa aikana yli 60 miljoonaa albumia, joista viisi on myynyt moninkertaisesti platinaa. Red Hot Chili Peppers on voittanut kuusi Grammy-pystiä ja sai nimityksen arvostettuun Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2012.

 

 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi