Rock The Beach saapui riehakkaana Hietsuun

Kansainvälinen tapahtumajärjestäjä valloittaa Helsingin kaupunkifestarit.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä festivaali Rock The Beach räjähti käyntiin keskiviikkona 26.6. ja jatkuu perjantaina sekä lauantaina 28.-29.6. Avajaisia vietettiin erittäin paahtavissa tunnelmissa Helsingin Hietaniemen uimarannalla. Kasakaupalla hiekkaa kengissä sai tarpoa kolmen eri lavan välillä hieksi asti. Onneksi Billy Talentin energisen keikan aikana taivas avautui ja riehuvat fanit saivat vettä kuumiin niskoihinsa.

Onnekas fani pääsi laulamaan mikkiin.
Onnekas fani pääsi laulamaan mikkiin. Kuva: Live Nation

Illan pääesiintyjä ja viime vuoden lopulla kolme levyä yhdessä rytäkässä julkaissut Green Day soitti yli kaksi tuntia pitkän setin. Saimme kuulla tuttuja hittejä American Idiotista Jesus of Suburbiaan, mutta myös monta kappaletta vanhempaakin tuotantoa Dookie-albumilta. Keikan aikana yhtyeen laulaja Billie Joe Armstrong valitsi yleisön joukosta yhden onnellisen fanin laulamaan kanssaan. Toisen fanin hän valitsi soittamaan kitaraa ja antoi sen tämän jälkeen tärisevälle soittajalle. Pomppivan yleisön innokkaimmat fanit bändipaitoineen vaikuttivat tyytyväisiltä, mutta itse yhtye oli melkoista sirkusta jossain Lady Gagan ja AC/DC:n välimaastossa.

Josh Hommen äijäflirtti puree joihinkin.
Josh Hommen äijäflirtti puree joihinkin. Kuva: Live Nation

Queens of the Stone Age soitti aikaisemmin illalla tiukan noin tunnin pituisen setin, ensimmäistä kertaa Suomessa vuosikymmeneen. Suomi-keikkatauon pituus tuntui, sillä ryhmän ensimmäisen albumin helmet kuten Regular John ja Avon ovat vuosien varrella pudonneet setistä ja kiertuemiehistö on vaihdellut. Niin ja tietenkin täytyy harmitella uusimmalla ...Like Clockwork-levyllä rumpuja soittaneen David Grohlin puuttumista kiertueelta. Foo Fightersin keulahahmona tunnetulle Grohlille on tosiaan vaikeaa kuvitella järkevämpää toimintaa kuin rumpujen soittaminen superyhtyeessä.

Ryhmän johtaja Josh Homme oli keskiviikkona kuitenkin hassunhauskalla tuulella ja The Mars Voltasta tuttu Jon Thedore on ansiokkaasti ottanut rummut omakseen. Ryhmä esitti toimivan hittiotannan psykedeliaa, kovia riffejä ja armottoman hyvää tekniikkaa osoittaen. Mukana oli myös superchilli Make It Wit Chu, Hommen äijäflirtin säestämänä. Voimme todeta keikan olleen maailmanluokan bändin riemukasta voittokulkuetta esiintymisen aloittaneen Feel Good Hit Of The Summerin ekasta C-c-c-c-c-cocaine huudosta lähtien.

Värikkäät festarimimmit nauttivat All Time Low:sta.
Värikkäät festarimimmit nauttivat All Time Low:sta. Kuva: Melissa Mäntylä

Ensimmäinen festivaalipäivä keräsi noin 17000 kävijää. Alueen somistuksesta vastaa Vallila Interior kauniilla Rock Gardenillaan nojatuoleineen ja riippumattoineen. Bajamajat on siististi piilotettu tuttujen Helsinki-aiheisten Vallila-kuosien taakse ja niihin pääsi koko päivän ajan ilman jonoja. Rock The Beachin perjantaipäivän pääesintyjänä toimii amerikkalainen rock-bändi 30 Seconds to Mars ja lauantai-illan paketoi saksalainen jättiyhtye Rammstein.

Rock The Beach on tervetullut lisä Helsingin kaupunkifestivaaleihin, joihin on hyvät kulkuyhteydet kaupungin keskustasta. Kansainvälisen Live Nation-yhtiön järjestämänä, festari koventaa Ruotsissa jo hyvin tiukaksi käyneen kilpailun pohjoismaiden kesämenoista. Tänä kesänä Helsingissä järjestetään muun muassa Flow Festival ja Tuska Suvilahdessa sekä Weekend Festival Kyläsaaressa. Kaikki nämä isot festivaalit sijaitsevat pienen kävelyn ja alle kymmenen minuutin metromatkan päästä Helsingin rautatieasemasta. Kaupunki-infra vetää niin hyvin, että väkijoukkojen vaellukset pysyvät melkein näkymättöminä ja jäljettöminä muutaman korttelin päästä festarialueesta.

Onkin kyseenalaista, haluavatko innokkaimmat musafanit enää festareiltaan ainoastaan kolmen päivän suihkutonta telttailukokemusta ja rakoilla olevia jalkoja kymmenien kilometrien kävelymatkoista. Kaupunkifestareilta pääsee hyvässä tapauksessa kotiin nukkumaan raitiovaunulla, tai lähimpään hostelliin. Jos kaipaa vielä päivän juhlimisen jälkeen yöjatkoilua, niin esimerkiksi Tuska järjestää koko festivaaliviikonlopun ajan useita jatkoklubeja Helsingin keskustassa.

Helsingin saaristo on upeaa festariympäristöä.
Helsingin saaristo on upeaa festariympäristöä. Kuva: Live Nation

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi