Suvilahdessa elettiin 90-luku uudelleen

Tältä näytti viime viikonlopun We Love the 90's -festivaaleilla.

Kuva: Yasmina Bendris

Viime viikonloppuna Helsingissä vietettiin We Love the 90's -festivaalia. Nostalgisesta tunnelmasta nautti tänä vuonna yli 12 000 ysärifania, jotka tekivät irtioton nykypäivästä. Suvilahti täyttyi kirjavista 90-luvun teineistä ja ikonisista hahmoista, jotka elivät kuin 2000-lukua ei olisi olemassakaan.

"Ai mikä iPhone? Sehän on jossain tulevaisuudessa", kommentoi yksi bilettäjistä, kun keskustelimme puhelimista.

Koko viikonloppu oli sään suhteen siunattu, eikä kertaakaan satanut, vaikka perjantaina siltä uhkaavasti näytti. Ensimmäisenä esiintyjänä nähtiin energinen Culture Beat, ja heti perään vastakkaiselle lavalle nousi debyyttialbumillaan nelinkertaista platinaa myynyt Aikakone. Tässä vaiheessa oli selvää, että Aikakone todellakin on aikakone, joka vei yleisön parin vuosikymmenen taa.

Tanskalainen elektro-yhtye Daze.
Tanskalainen elektro-yhtye Daze. Kuva: Yasmina Bendris

Bilekansaa viihdyttivät myös Summer is crazy -megahitin laulaja Alexia ja tanskalainen elektro-yhtye Daze, joka villiinnytti yleisön Superhero- ja Tamagotchi-kappaleillaan.

"Kauniita naisia kävelee ohi, mutta miehet eivät nosta päätään, koska pelaavat PokemonGo:ta", sanoi Dazen laulajatar Trine Bix alottaessaan Tamagotchi-kappaletta.

Legendaariset Haddaway ja Scooter vetivät perjantaina eniten yleisöä lavojensa eteen. Perjantaina lavoilla nähtiin myös muun muassa Rednex, Waldo's People ja Dj SASH!. Lauantaina tapahtuma aloitettiin itse kapteenin käskystä eli Captain Jackin johdatuksella. Päivä kulki eteenpäin Movetronin, Güntherin, Masterboyn, Eiffel 65:n, Army of Loversin, E-Typen ja monien muiden ysäritähtien tahdissa.

Scooterin lavalla nähtiin räjähtävää pyrotekniikkaa ja öljyttyjä naisia.
Scooterin lavalla nähtiin räjähtävää pyrotekniikkaa ja öljyttyjä naisia. Kuva: Yasmina Bendris

Vaikka festareilla oli hyvä tunnelma, olisi musiikin äänenvoimakkuus voinut olla muutaman desibelin korkeampi. Yleisön pettymykseksi osa esityksistä laulettiin playblackilla, joka vähensi aitouden tunnetta. Lavashow't koostuivat lähinnä pyrotekniikasta ja naistanssijoista. Güntherin taustalla lauloi kaksi naiskaunotarta, jotka eivät pysyneet samassa rytmissä ja jatkuvasti vetelivät mekkojaan suuntaan ja toiseen, ikään kuin ne eivät istuisi ollenkaan.

Ysärihauskaa kuitenkin riitti - katso alla olevasta kuvarullasta festareiden meininki.

Italialainen laulajatar Alexia ei näytä vanhentuneen päivääkään.
Italialainen laulajatar Alexia ei näytä vanhentuneen päivääkään. Kuva: Yasmina Bendris

Myös Mario ja Luigi saapuivat festareille.
Myös Mario ja Luigi saapuivat festareille. Kuva: Yasmina Bendris

"It's 2016 and I'm still sexy", totesi Günther esiintyessään.
"It's 2016 and I'm still sexy", totesi Günther esiintyessään. Kuva: Yasmina Bendris

Masterboy bongasi kuvaajamme.
Masterboy bongasi kuvaajamme. Kuva: Yasmina Bendris

...ja faneja riitti.
...ja faneja riitti. Kuva: Yasmina Bendris

Näiltä nuorilta ei tyyliä puutu.
Näiltä nuorilta ei tyyliä puutu. Kuva: Yasmina Bendris

Culture Beat sai johdateltua bilekansan oikeaan tunnelmaan.
Culture Beat sai johdateltua bilekansan oikeaan tunnelmaan. Kuva: Yasmina Bendris

Aikakoneen Sani antautui musiikin vietäväksi täysin.
Aikakoneen Sani antautui musiikin vietäväksi täysin. Kuva: Yasmina Bendris

Tämä kaksikko oli juhlatuulella heti festareiden startattua.
Tämä kaksikko oli juhlatuulella heti festareiden startattua. Kuva: Yasmina Bendris

Haddawayn What Is Love -kappaleen yleisössä oli monta taustalaulajaa.
Haddawayn What Is Love -kappaleen yleisössä oli monta taustalaulajaa. Kuva: Yasmina Bendris

Festareilla turvallisuuden tunnetta toivat hengenpelastajat Anderson ja Hasselhoff.
Festareilla turvallisuuden tunnetta toivat hengenpelastajat Anderson ja Hasselhoff. Kuva: Yasmina Bendris

Günther nauttii olostaan kauniiden naisten keskellä.
Günther nauttii olostaan kauniiden naisten keskellä. Kuva: Yasmina Bendris

Nämä miehet eivät anna unohtaa aikaa ennen digikanavia.
Nämä miehet eivät anna unohtaa aikaa ennen digikanavia. Kuva: Yasmina Bendris

Krepattu tukka oli suosittu hiustyyli 90-luvulla.
Krepattu tukka oli suosittu hiustyyli 90-luvulla. Kuva: Yasmina Bendris

Spice Girlsin Gerikään ei halunnut missata festareita.
Spice Girlsin Gerikään ei halunnut missata festareita. Kuva: Yasmina Bendris

2 kommenttia

Nostalgiapeikko84

30.8.2016 10:44

On se kyllä kumma homma että yli kymmenen miljoonaa levyä myynyt Army of Lovers sivuutetaan pikkumaininnalla ja ilman kuvaa näissä jutuissa mutta muista lätistään kyllä. Yksi festareiden suurimmista nimistä ja pikkumaininta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Army of Lovers fan

30.8.2016 17:33

TÄYSIN SAMAA MIELTÄ ! Lauantain lipun hankin vain ja ainoastaan AoL:n takia !

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi