Taikametsän syleilyssä

Haagan Alppiruusupuiston kukinta on parhaimmillaan ainakin juhannukseen asti.

 

Haagassa sijaitsee oikea satujen taikametsä. Tai siltä Alppiruusupuistossa eli Rodopuistossa ainakin tuntuu: puistossa kävellään köysisiltaa pitkin puistoatsaleojen ja alppiruusujen kohotessa korkealle kävelijöiden vierelle ja ylle. Männyt muodostavat kukkaloistolle katon, jonka pikkuruisista raoista auringon säteet pääsevät puistoon. Kukkien tuoksu on huumaava ja tunnelma taianomainen.

Erikoista Alppiruusupuistossa on se, että se on samanaikaisesti sekä yleisölle avoin puisto että yliopiston koealue. Puisto on osa Suomen oloissa ainutlaatuista puuvartisten koristekasvien jalostustyötä. Alueelle istutettiin vuonna 1975 yhteensä 3000 alppiruusuristeymää tutkimustarkoituksiin. Jalostusohjelman tavoitteena oli luoda Suomen ilmastoon sopeutunut, kasvutavaltaan ja kukkien väriltään monipuolinen lajikkeisto.

Rodopuisto on mäntyvaltaista suota, jonka alkuperäiskasveja ovat mänty, koivu, mustikka, suopursu ja lakka. Alppiruusuja lukuun ottamatta puistossa ei ole istutettua kasvillisuutta.

Haagan Alppiruusupuisto sijaitsee Etelä-Haagassa, Laajasuontien loppupäässä. Paikalle pääsee paikallisjunalla (Huopalahden asema) sekä busseilla 40, 41, 43 ja 43B (Thalian aukion pysäkki) ja 550 (Eliel Saarisen tien pysäkki).

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi