Tamperelaisen Tulli Block Partyn ohjelma valmistuu

Tänä vuonna ensi kertaa järjestettävä Tulli Block Party tuo korttelijuhlat myös Manseen. Ohjelmassa on muun muassa sirkusta, musiikkia ja rulladisco.

Kuva: Tull Block Party / tulliblockparty.fi

Ensimmäistä kertaa lauantaina 1. elokuuta järjestettävän tamperelaisen korttelijuhlan Tulli Block Partyn ohjelma valmistuu. Elokuun alussa Tampereen Tullin alue täyttyy yllätyksistä, kulttuurista ja ihmisistä.

Vapaaehtoisvoimin järjestettävä tapahtuma kutsui keväällä kaikki kaupunkilaiset mukaan elävöittämään aluetta ja järjestämään ohjelmaa tapahtumaan avoimen ohjelmahaun kautta. Tulli Block Partyn ohjelmaryhmä on koonnut saapuneista ohjelmaideoista ja esiintyjähakemuksista monipuolisen ja laajan ohjelman, jossa nähdään muun muassa musiikkia, sirkusta, skeittausta ja tanssia. Tapahtumapaikkoina toimivat Tullin alueen kadut, porttikongit ja lastauslaiturit, sekä alueen kaikille tutut kulttuurikeskukset.

Bändeistä ja livemusiikista päästään nauttimaan kahdelta lavalta. Päälavalle nousevat Lake Jons, Loud Lights, Vuoret, The Rollstons, Antavat Kädet, Danakill, Mumrunner ja Holy Roman. Dream Hostel -lavalla soittavat Lauri Myllymäki (Ochre Room), Janne Tapio, Grateful Däd, Discovery One, The Perfect Tuesday ja Hope Shallows.

Tapahtumassa nähdään myös mittava kolmen lavan DJ-kattaus. Piilopaikassa soittavat Piilo DJ:t, Swerve DJ:t, Arctic People DJ:t sekä Herman Prime. Telakan terassilla paistatellaan auringossa Take This Hammer! DJ:n ja Megablast DJ:n tahdissa ja SWÄG-lavan ohjelmassa ovat mm. K Henkka live, Full Head Foils, Toiminto, Frenia, EC, Cocbot live ja Needless (X-Rust).

Mukana tapahtumassa ovat Circus Ruskan Merri ja Onni, jotka yhdistävät jälleen voimansa yhteiseen jonglöörausesitykseen. Tampereen katutanssijat ja Makumba Dance School tuovat kaduille tanssia. Pakkahuoneen aukiolla järjestetään skeittausta sekä Tampere Roller Derbyn järjestämä, kaikille avoin Rulladisco. Tapahtuman juontaa aina positiivinen ja sanavalmis Kati Vasell.

Paikalla on myös erilaisia myyntikojuja ja monipuolista katuruokaa. Ruokatarjonnasta vastaavat muun muassa Gopal, Tampere Food Club ja ruoka-auto Leidi. Kahveja keittää Turusta asti polkien saapuva Kaffillari. Tampereen Polkupyöräilijät rakentavat alueelle myös fillariparkin.

Vapaaehtoisvoimin toteutettavan Tulli Block Partyn työryhmä toivoo mukaan kaikkia alueen elävöittämisestä kiinnostuneita toteuttamaan uutta tapahtumaa. Vapaaehtoiset ovat mukana katujuhlan fiiliksen luomisessa ja tapahtuman toteuttamisessa. Erilaisia hommia löytyy kaikilta tapahtuman osa-alueilta, niin tapahtuma-aikana, kuin myös ennen tapahtumaa.

Vapaaehtoiset saavat päivän aikana ruoan ja illalla vapaan pääsyn Tulli Block Partyn päätösbileisiin Klubille. Tulli Block Partyn vapaaehtoishaku on avoinna tapahtuman www-sivuilla.

Tulli Block Party lauantaina 1. elokuuta klo 14-22, Tullin alue, Tampere. Maksuton. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi