Tapahtumahotelli Huone avasi virallisesti ovensa

Konseptia on testattu jo yli sadassa tapahtumassa marraskuusta lähtien.

Tältä näyttää Huoneen Kellaritila.
Tältä näyttää Huoneen Kellaritila.

Helsingin Jätkäsaareen avautui maailman ensimmäiseksi tapahtumahotelliksi tituleerattu Huone. Kyseessä on hotelli, joka käärii kokoukset ja erilaiset tapahtumat uudenlaiseen pakettiin. Huoneesta löytyy kahdeksan erilaista huonetta keskisuurille ryhmille (6-200 vierasta). Hotellissa järjestettyihin tilaisuuksiin kuuluu näyttävien huoneiden lisäksi räätälöity palvelu ja ruokatarjoilut.

"Olen riemuissani, että viiden vuoden suunnittelun tuloksena ja nyt sata tapahtumaa kokeneena voimme jo nähdä, että tapahtumahotelli on konsepti, joka on aidosti uusi palveluntarjoaja ja muuttaa käsitystämme tapahtumien järjestämisestä", sanoo Evon Söderlund, Huoneen perustaja.

Neljän huoneen yhteydestä löytyy saunatilat.
Neljän huoneen yhteydestä löytyy saunatilat.

Huone on saanut inspiraatiota japanilaisista karaokebokseista, joissa karaokehullut japanilaiset laulavat äänet käheinä kultaisia hittejään. Huoneessa ideaa on jalostettu suomalaiseen kulttuuriin sopivaksi.

Metsä-lounge sijaitsee Huoneen keskellä.
Metsä-lounge sijaitsee Huoneen keskellä.

Jätkäsaari valikoitui Huoneen kodiksi eteenpäin menevän meiningin ja hyvien kulkuyhteyksien takia.

"Etsimme yli vuoden verran meille sopivaa paikkaa ja kovan työn tuloksena löysimme Jätkäsaaren. Alueelle on loistavat kulkuyhteydet ja mielenkiintoinen alue kehittyy kovaa tahtia. Välillä tuntuu siltä, että kun kävelee ovesta ulos työpäivän jälkeen, niin viereen on rakennettu taas uusi rakennus", sanoo Jussi Söderlund, Huoneen perustajajäsen.

6 kommenttia

Mobilisti

28.3.2013 11:59

Loistava konsepti, olen käynyt pari kertaa ja tulen jatkossakin käyttämään huoneen palveluja niin omissa kuin firmankin tapahtumissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sihteeeri

28.3.2013 14:15

Sihteerin unelma. Pitääpä varata yksi Huone käyttöön lätkän MM-kisoja varten!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Yo-tube

28.3.2013 19:37

Hyvä idea! Youtubessakin tää näiden animaatio tuli vastaan mainoksena. http://www.youtube.com/watch?v=z9uapMVyylc

Kylhän noi saunalliset tilat vaikuttaa ihan siisteiltä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

31.3.2013 13:30

Karmeita yhdys sana virheitä tuossa kuvassa. Onkohan toiminnan loppuosakin yhtä ammattimaista? :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Valitse toinen

30.11.2013 13:53

Huoneessa pikkujoulut viettäneenä en voi suositella. Paikka on syrjässä, taksikuskillakin vaikeuksia löytää. Ruoka oli keskinkertaista. Viihdeosuus mitäänsanomaton. Baarihenkilökunta ihan pihalla. Käsittääkseni paketin hinta oli 79 euroa per henkilö, mikä on törkeää tuosta ruuasta ja "viihteestä". Ai niin, saihan sieltä tonttulakin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Juhlamies

30.3.2014 13:26

Meillä oli huikeat pikkujoulut Huoneessa. Ruoka oli hyvää ja tilat persoonalliset. Sijainti loistava, autopaikat löytyi ja ratikallakin pääsee suoraan oven eteen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi