Tarra ovessa kertoo, mitä asukkaalta voi lainata

Naapurilainat-tarrat tekevät tavaroiden yhteiskäytöstä omassa taloyhtiössä tai naapurustossa vaivatonta.

Kuva: RG / Fotolia

Olet ehkä joskus halunnut lainata naapuriltasi sokeria tai kananmunia. Toisinaan tarvetta tulee työkaluille tai urheiluvälineille, joita ei viitsisi ostaa tai vuokrata satunaista käyttöä varten. Olet ehkä kysellyt kavereiltasi tai sosiaaliselta medialta, voisiko joku lainata jotakin lyhyeen käyttöön. 

Naapurilainat-tarrat tekevät tavaroiden lainaamisesta naapurustossa vaivatonta. Omaan oveen tai postilaatikkoon kiinnitettävät kuvat kertovat, mitä lainaamisen arvoista sinulla on naapureillesi. Maailmalla suosiota niittäneet ja arkipäiväisiksi muodostuneet tarrat on lanseerattu nyt myös Suomessa. 

Lainaustarrat lähtivät liikkeelle sveitsiläisestä projektista. Suomalaisille tavaroille ja asukkaille muokattuja tarroja myy Isännöintiliiton julkaisema Kotitalo-lehti. Tarra-arkissa on 35 tarraa, ja niitä voi ostaa niin yksityishenkilö kuin taloyhtiön johtokin. Tarran väri kertoo, onko kyse sisällä tai ulkona käytettävästä tarvikkeesta vai nikkarointivälineestä. Kuvat on piirtänyt graafinen suunnittelija Susa Laine

Isännöintiliiton tiedotteen mukaan länsimaalainen ihminen omistaa keskimäärin 30 tavaraa, joita hän käyttää vähemmän kuin kolme kertaa vuodessa. Tavaroiden naapurille lainaaminen on ekologisesti järkevää ja se lisää asuintalon tai -alueen yhteisöllisyyttä. Asukkaat säästävät tilaa ja rahaa, ja bonuksena tutustuvat kenties toisiinsa. Silloin koko taloyhtiö voi todennäköisesti paremmin.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi