Hiljaisuus on pahin vastaus. Siksi ghostaaminen tuntuu pahemmalta kuin rehellinen “ei kiinnosta”.
Mutta ehkä nyt on aika lakata ottamasta sitä henkilökohtaisesti, koska yleensä se ei edes ole sitä.
Kun sinut jätetään luetulle
Tarinan alku on tuttu: viestit lentelevät, kemiat toimii, ehkä jopa nähdään. Ja sitten tulee tyhjyys. Ei vastausta. Ei selitystä. Ehkä vielä se viimeinen “luettu”, joka jää kummittelemaan.
Ghostaaminen on 2020-luvun versio siitä, kun joku vain “kävi hakemassa maitoa eikä tullut takaisin”. Erona on vain se, että nykyään ei tarvitse edes poistua sohvalta.
Ghostaaja ei katoa, hän vain välttelee todellisuutta
Totuus on, että ghostaaja ei pyri pääsemään pakoon sinua vaan itseään. Se, ettei uskalla sanoa “en ole kiinnostunut” tai “tämä ei tunnu oikealta”, kertoo enemmän hänen tunne-elämästään kuin sinusta.
Ghostaaminen on mukavuudenhalua naamioituna moderniksi viestintätaktiikaksi. Se on tapa välttää epämukavuutta, vähän kuin laittaisi elämänsä äänettömälle.
Älä rakenna tarinaa, jota et tiedä
Kun toinen katoaa, mieli alkaa heti kirjoittaa käsikirjoitusta: ehkä hän pelästyi tunteitaan, ehkä ex palasi, ehkä puhelin hajosi, ehkä… No ei ehkä.
Totuus on, että et tiedä, eikä sinun tarvitsekaan. Ghostaaminen jättää aukon, ja ihmisluonto vihaa tyhjiötä. Mutta juuri sen täyttäminen omilla arvauksilla on se, mikä satuttaa.
Jos joku todella haluaa olla elämässäsi, hän ei unohda, miten vastataan viestiin.
Kirjoita viesti, jota et lähetä
Jos päässä pyörii vielä sata sanomatonta lausetta, kirjoita ne ylös. Kirjoita se “en ansainnut tätä” -viesti, se passiivis-aggressiivinen “toivottavasti sulla on kivaa katoamisreissulla” -kommentti ja se viimeinen “ihan sama”, mutta älä paina lähetä.
Se on terapiaviesti, ei rakkausviesti. Kun saat kirjoitettua ajatuksesi ylös, sinun ei tarvitse enää miettiä asiaa.
Ghostaus ei ole peili, vaan varoitusvalo
Se, että joku katosi, ei tee sinusta vähemmän kiinnostavaa. Se kertoo vain, että toisella oli vaikeuksia tunnetasolla.
Ja vaikka se kirpaisee, ehkä tämä on parempi näin. Koska jos joku ei uskalla sanoa edes “hei”, kuinka hän selviäisi mistään suuremmasta?