Kun syksy pimenee ja tuuli puree poskia, moni alkaa huomata outoa levottomuutta: yhtäkkiä tekee mieli päästä jonkun kainaloon. Kesällä vannottiin vapauden nimeen, mutta nyt pelkkä ajatus yksin nukkumisesta tuntuu kylmältä.
Tervetuloa cuffing seasoniin – kauteen, jolloin ihmiskeho ja mieli alkavat kuiskia: “olispa joku, jonka kainaloon käpertyä.”
Pimeys tekee yksinäisyydestä kovemman lajin
Kun aurinkoa ei näy aamulla töihin lähtiessä eikä iltapäivällä töistä päästessä, keho alkaa reagoimaan.
Vähenevä valo laskee serotoniinia ja sotkee kehon sisäisen kellon. Tuloksena on alakulo, väsymys ja tunne, että jotain puuttuu ja silloin moni tulkitsee sen “tarpeena löytää joku.”
Totuus voi olla tylsempi: et ehkä kaipaa rakkautta, vaan dopamiinia ja D-vitamiinia.
Läheisyys on kuin halpaa terapiaa
Kun mieli on harmaa, keho haluaa kompensaatiota. Fyysinen kosketus vapauttaa oksitosiinia, eli “rakkaushormonia”, joka rauhoittaa ja antaa tunteen, että kaikki on hyvin.
Siksi halu käpertyä jonkun viereen on itse asiassa ihan luonnollinen selviytymiskeino, vähän kuin villasukat sielulle. Ei siis ihme, että juuri talvella ihmiset palaavat exien viesteihin ja lataavat Tinderin uudestaan.
Biologia tykkää läheisyydestä, mutta se ei tunne parisuhdekäsitettä
Ihmiset eivät ole tiettyyn paritteluaikaan sitoutuneita olentoja kuten jotkin eläimet, mutta silti halumme vaihtelevat vuodenajan mukaan.
Kun keho hakee lämpöä ja lohtua, se ei aina osaa erottaa, onko kyse rakkaudesta vai vain tarpeesta pitää varpaat lämpiminä. Siksi kaamosajan suhde voi tuntua intensiiviseltä, mutta sulaa kevätauringon mukana.
Pieni neuvo kaamoksen keskelle
Jos siis huomaat haluavasi parisuhteen joulukuussa, älä syytä itseäsi, mutta älä myöskään hätiköi. Ehkä kaipaat enemmän valoa, unta ja läheisyyttä kuin parisuhdestatusta.
Rakkaus ei katoa kevään tullen, mutta talviromanssit usein katoavat. Pidä itsesi lämpimänä villasukilla tai ihmisillä, mutta muista, että kumpikin voi olla vain väliaikainen ratkaisu.
Lähde: BBC