Waterland tarjoilee unelmia viikonloppuna Espoon Serenassa

Skandinavian suurin vesipuistofestivaali järjestetään jo viidennen kerran.

Kuva: Waterland

Waterland järjestetään 9. - 10. maaliskuuta. Festivaalin teema on tänä vuonna Land of Dreams eli Unelmien Maa. Teema huomioidaan erityisestä visuaalisissa puitteissa, ja lisäksi luvassa on esitanssijoita ja yllätysesiintyjiä vahvistetun line upin lisäksi. Vesipuistossa on myös kolme eri tilaa, joissa soitetaan myös teknoa, psy-trancea ja perinteisempää trancea. Lisäksi luvassa on hieman rankempiakin konemusiikin soundeja letkeää tanssimusiikkia unohtamatta.

Festareille saapuu sekä toivottuja ulkomaalaisia artisteja että kotimaisia DJ:tä. Grammy-ehdokkuudenkin aikanaan pokannut britti-DJ Mark Knight lienee yksi odotetuimpia artisteja. Hän vetää house ja tekno -vetoisen settinsä perjantaina 00.30 X-Stagella.

Ennen Knightin keikkaa esiintyy sveitsiläinen DJ Croatia Squad. Kiertueellaan Croatia Squad pyrkii tuomaan undergroundimpaa housea ja teknoa massojen kuultavaksi.

Suomalaisista tekijöistä mukana on paljon myös nuoria lupauksia. Hiljattain Grammy-palkitulle Ultra Musicille sainattu Alex Matsson ammentaa vaikutteita deep housesta ja moombahtonista. Hän esiintyy niin ikään perjantaina yhdessä ensisinkkunsa Killin’ it julkaisseen Laz Perkinsin kanssa.

Launtaina saadaan nauttia muun muassa pitkän linjan suomalaistekijöistä. DJ Orkidea päättää illan X-Stagella ja samaan aikaan Proteus laittaa reivijalan tamppaamaan Cavessa. Ulkomailta luvassa ovat Dennis Cruz, Bombossa Brothers sekä Solarstone. Edellä mainittujen DJ:den lisäksi festareilla esiintyy noin 30 esiintyjää. 

Liput festareille on myyty 90-prosenttisesti, joten omansa kannattaa ottaa haltuun nyt, mikäli mielii mukaan bileisiin. Pe-la-liput kustantavat 79,90 euroa ja perjantain ja lauantain yksittäisliput 49,90 euroa.

Waterland -vesipuistofestivaali järjestetään Espoon Serenassa tulevana viikonloppuna.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi