We Jazz järjestää kesäisen jazztapahtuman Lonnassa

Tunnelmallisella Lonnan saarella järjestetään heinäkuun lopussa koko päivän jazzkesäretki.

Kuva: Lonna / Facebook

Päivitys 25.7: We Jazz joutuu siirtämään tälle sunnuntaille 26. heinäkuuta suunniteltua tapahtumaansa Lonnan saarella Helsingin edustalla epävakaata säätä luvanneiden sääennusteiden vuoksi. Uusi päivämäärä tapahtumalle on sunnuntai 30. elokuuta. Elokuun Lonnan-retken tarkempi ohjelma ja aikataulu vahvistetaan myöhemmin.

Kotimaisen jazzkentän innovatiivisena edelläkävijänä tunnettu We Jazz tekee uuden aluevatauksen ja siirtyy maalta merelle sunnuntaina 26. heinäkuuta, jolloin se järjestää tunnelmallisella Lonnan saarella kaikille avoimen koko päivän jazzkesäretken. We Jazz X Lonna on kokeiluluontoinen tapahtuma, jonka avulla toistaiseksi vähällä kulttuurikäytöllä ollutta Lonnan saarta elävoitetään ja samalla
selvitetään saaren soveltuvuutta vastaaviin musiikkitapahtumiin. Tällä kertaa Lonnassa esiintyvvät nuoren kotimaisen jazzpolven nouseviin nimiin kuuluvat Elifantree ja Laura Annika Quartet, sekä We Jazz DJs. Yleisö pääsee Lonnaan laivalla Kauppatorilta noin kymmenessä minuutissa.

"Lonna on tapahtumapaikkana itselleni täysi arvoitus", We Jazzin taiteellinen johtaja Matti Nives tunnustaa. "Tartumme mielellämme uusiin haasteisiin. Pyrimme siihen, että kahden upean nuoren bändin ja kollektiivimme jazzdeejii-toiminnan avulla rakennetaan mieleenpainuva kesäretki, jossa musiikki kohtaa miljöön luontevalla tavalla."

Lonna on sympaattinen pieni saari Kauppatorin ja Suomenlinnan välissä, vain seitsemän minuutin merimatkan päässä mantereelta. Kyseessä on Suomenlinnan piskuinen pikkusisar, jossa aikoinaan tehtiin laivat immuuneiksi merimiinoille. Nyt Lonnassa toimii Top Chef -tähti Jouni Rahikaisen luotsaama suosittu Lonnan ravintola sekä kahvila katettuine terasseineen. Lonnan palvelut ovat yleisön käytettävissä We Jazz -tapahtuman ajan. Tulevaisuudessa Lonnasta kaavaillaan vilkasta merellisen Helsingin kiintopistettä.

We Jazz X Lonna 26. heinäkuuta kello 12-18. Vapaa pääsy. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi