Weekend Festivalin lipunmyynti käynnistyi ennätyksellisesti

Hinnat ovat pysyneet viime vuoden tasolla.

Viime vuonna Weekend Festival oli joidenkin mielestä jopa liian täyteen tupattu.
Viime vuonna Weekend Festival oli joidenkin mielestä jopa liian täyteen tupattu.

Elokuussa Helsingin Kyläsaaressa pidettävän Weekend Festivalin lipunmyynti on käynnistynyt ennätystahtiin. Tapahtuman virallinen lipunmyynti käynnistyi Tiketissä ja Lippupisteessä tänään, mutta järjestäjien ennakkomyynnissä lippuja ehdittiin myydä viime viikon aikana jo tuhansia.

"Myynti on ollut selvästi vilkkaampaa kuin viime vuonna", kertoo tapahtuman pääpromoottori Hardi Loog.

Samaan aikaan kun monet muut kesäfestivaalit ovat nostaneet pääsylippujensa hintoja jopa lähes kaksinkertaisiksi, ovat Weekend Festivalin lippujen hinnat hieman laskeneet. Yhden päivän lippu maksaa tänä vuonna toimituskuluineen 69 euroa, eli 2,50 euroa vähemmän kuin viime vuonna.

Weekend Festivalin kaikki 40 000 pääsylippua myytiin viime vuonna loppuun jo ennen festivaalin alkua ja näin näyttää tapahtuvan myös tällä kertaa. Weekend Festival valittiin Yle X:n äänestyksessä vuoden 2013 parhaaksi festivaaliksi.

Elokuun 15.–16. päivinä järjestettävässä Weekend Festivalissa esiintyy suuri joukko elektronisen tanssimusiikin suosituimpia artisteja, kuten Calvin Harris, Deadmau5, Martin Garrix, Hardwell sekä australialainen huippu DJ-duo Knife Party. Kotimaisia artisteja edustavat mm. konemusiikin veteraani Alex Kunnari, Heavyweight, JVG sekä Orkidea & Friends -kokoonpanossa esiintyvät kotimaiset huiput Orkidea, Super8 & Tab, DJ Proteus, Orion, Heikki L, Rico Tubbs, Rony Rex, ja DJane J7.

Viime vuoden Weekend Festivalista on valmistunut virallinen Aftermovie-dokumenttielokuva.

Dokumentti vie katsojansa festivaalin ainutkertaiseen tunnelmaan ja siinä kuullaan mm. Weekend Festivalilla vuonna 2013 esiintyneitä huippuartisteja, kuten David Guettaa, Sebastian Ingrossoa, Dimitri Vegas & Like Mike -kollektiivia sekä kotimaisen Heavyweight DJ -kollektiivin musiikkia.

Tapahtuma-alueelle tuodaan näyttävän artistikattauksen lisäksi runsaasti erilaisia aktiviteettejä ja visuaalisia elementtejä, jotka yhdessä luovat monipuolisen festivaalielämyksen. Festivaalin electro/disco-yleisteema näkyy tänä vuonna monilla tavoin alueen visuaalisessa ilmeessä ja toiminnallisessa sisällössä.

Festivaali on ikärajaton, mutta alueelta löytyy myös anniskelualueita. Festivaalialue on hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin keskustasta ja alueelle pääsee helposti joko metrolla tai bussilla.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi