Wolt laajentaa toimintaansa Vantaalla - pelkkä ruoan kuljettaminen on historiaa: "Etsimme jatkuvasti uusia tapoja helpottaa ihmisten arkea"

Wolt laajentaa toimintaansa Tammistoon ja Vantaanporttiin. Palvelussa aloittaa yhteensä 34 ravintolaa ja vähittäiskauppaa.

Aiemmin Vantaalla Tikkurilan ja Myyrmäen alueella toiminut Wolt laajentaa tänään 19.11. toimintaansa Vantaan Tammistoon ja Vantaanporttiin.

“Palvelussamme aloittaa Tammiston ja Vantaanportin alueilla yhteensä 32 uutta ravintolaa, joista voi tilata Woltilla ruokaa esimerkiksi kotiin tai mukaan noudettavaksi”, kertoo Woltin Suomen-maajohtaja Henrik Pankakoski.

Ruoka ei kuitenkaan ole ainoa asia, jota Vantaalla saa tilattua kotiin tästä päivästä lähtien.

“Tämän lisäksi palvelussa aloittaa kaksi vähittäiskauppaa: sisustustuotteista tuttu Vallila ja kosmetiikkaa myyvä Emotion.”

Loppuviikon ajan ilmaiset kuljetukset

Kuljetusalue kattaa Tammiston, Vantaanportin ja niiden lähialueet noin 8 kilometrin säteellä. Alue ulottuu pohjoisessa Helsinki-Vantaan lentoasemalle, idässä Helsingin Tapulikaupunkiin ja Tapanilaan, etelässä Pukinmäelle ja Pakilaan, sekä lännessä Ylästön ja Viinikkalan alueille.

Kuva: Wolt

“Laajennuksen myötä pystymme helpottamaan yhä useamman ihmisen arkea. Yllättävän monessa tilanteessa on apua siitä, että hyvää ruokaa löytää helposti ja sen saa kätevästi tilattua kotiin, mukaan tai esimerkiksi työpaikalle.”

Palvelua kannattaa lähteä kokeilemaan, sillä Wolt tarjoaa ilmaiset kuljetukset Tammiston ja Vantaanportin uusista ravintoloista ja kaupoista viikon loppuun saakka.

“Toivomme ilmaisten kuljetusten kannustavan uusia asiakkaita kokeilemaan Woltia”, Pankakoski sanoo.

Laajentumista vähittäiskaupan puolelle

Kuluvan vuoden aikana Wolt on vahvasti laajentanut palveluaan ravintolaruoan ohella vähittäiskaupan puolelle. Palveluun on vuoden aikana tuotu esimerkiksi ruokakauppoja, lemmikkieläinliikkeitä, kukkakauppoja, kosmetiikkaliikkeitä ja kodintarvikeliikkeitä.

“Etsimme jatkuvasti uusia tapoja helpottaa ihmisten arkea. Mitä kattavammin palvelustamme löytyy tuotteita erilaisiin arjen tarpeisiin, sitä paremmin voimme vapauttaa asiakkaidemme aikaa muihin asioihin sekä helpottaa kontaktien välttämistä”, Pankakoski selittää.

Mukana Woltin Tammiston ja Vantaanportin avauksessa ovat seuraavat 34 kauppaa ja ravintolaa:

  1. Vallila Outlet Tammisto
  2. Emotion Jumbo
  3. Ravintola Cloudberry
  4. Aangan Flamingo
  5. Hesburger Flamingo
  6. Arnolds Jumbo
  7. Picnic Jumbo
  8. Espresso House Flamingo
  9. Burger King Jumbo
  10. Chico’s Jumbo
  11. Taco Bell Flamingo
  12. Hesburger Drive-In Jumbo
  13. Tamarin Jumbo
  14. Fonda Del Sol Jumbo
  15. Spaghetteria Jumbo
  16. Subway Jumbo
  17. Hanko Sushi Jumbo
  18. McDonald’s Tammisto
  19. Classic American Diner Jumbo
  20. Rax Pizzabuffet Flamingo
  21. Hokkaido Sushi Flamingo
  22. Classic Pizza Restaurant Jumbo
  23. Subway Tammisto
  24. Makaronitehdas Jumbo
  25. Fafa’s Jumbo
  26. Hesburger Jumbo
  27. JuFu Tammisto
  28. Momotoko Jumbo
  29. Osaka Sushi Koivuhaka
  30. Il Siciliano Flamingo
  31. Santorini Flamingo
  32. K-Citymarket Jumbo Food Court
  33. K-Citymarket Jumbo Food Court Asian
  34. Subway Koivuhaka

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi