Ystävänpäivän kivoimmat tapahtumat pääkaupunkiseudulla

Karkkibuffet, pikapiirtämistä ja tatuointeja.

Ystävänpäivästä voi olla montaa mieltä, mutta ainakin Helsinki täyttyy keskiviikkona 14. helmikuuta kaikenlaisesta kivasta tekemisestä. Tapahtumiin voi osallistua yksin tai yhdessä, kunhan muistaa pitää hauskaa. 

Pikamanikyyrejä ja karkkibuffet

Minna Parikka -kenkämerkin liikkeessä Aleksanterinkadulla on tarjoilla pikamanikyyrejä ja karkkibuffet. Kevään mallisto on syytä katsastaa samalla.

Kahvia ja pikapiirtämistä

Kolo-kahvilan suositussa Drink Coffee & Draw -illassa piirretään elävästä mallista myös ystävänpäivänä. Tarjolla kahvia, musiikkia ja mallille kerätään kolehti.

Rusettiluistelua ja rakkautta

Lumo järjestää nostalgisen rusettiluistelutapahtuman Helsingin Rautatientorin Jääpuistossa. Ohjelmassa muun muassa DJ-kaksikko D.R.E.A.M. ja Helsinki Rockettes -luistelushow.

Elokuvia ja musiikkia

Radio Helsingin ystävänpäivässä katsotaan La La land -elokuva ja musiikista vastaa DJ Lieminen. Myynnissä G Livelabin drinkkien lisäksi herkullisia kuppikakkuja

Seksiä ja satuja

Ison Omenan kirjastossa kuullaan puhetta seksuaalisuudesta, himosta ja halusta, sekä monisuhteista. Aikuisten satutunnin lisäksi painetaan persoonallisia kangaskasseja.

Ystäviä ja tatuointeja

Pinky Inkyn Walk In -ystävänpäivässä kaverin kanssa pienen tatuoinnin saa itselleen 50 euron hintaan. Vain valmiista kuvista.

Vegeviinejä ja ruokaa

Vegetuutti järjestää Vegaaniviini-illan yhteistyössä Ravintola Carelian kanssa. Maisteltavana viisi erilaista vegaanista viiniä ja niihin sopiva pääruoka 49 eurolla.

Valokuvia ja täytekakkuja

Studio Makeen kaverikuvapäivässä voit kuvauttaa itsesi ilmaiseksi ystävän tai vaikka lemmikin kanssa. Yhden digikuvan hinta on 45 euroa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi