Adam Lambert konsertoi Suomessa maaliskuussa
American Idolistakin tuttu glamrokkari tuo kiertueensa Hartwall Areenalla.
Metro ei kulje joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna
Bussit ja ratikat korvaavat uuden ohjausjärjestelmän saavan metron.
Levykauppa Äx:n sijoitusneuvot ohjaavat sijoittamaan musiikkiin
Myös Kallion pilvipalvelut kiinnostavat levykauppaa.
Vankien teatteritoiminta opettaa vastuullisuutta
Teatteriesityksiä pyritään saamaan kaikkiin Suomen vankiloihin.
Iron Skyn tekijät matkaavat Hollywoodiin
Työstettävänä on jo seuraava menestystarina – scifi-toimintaleffa Jeremiah Harm.
Susanna Leinonen Company lupaa ennen näkemättömän tulkinnan Romeosta ja Juliasta
Teoksessa yhdistyvät tanssi ja elokuva.
Matias Liimataisen robottiveistoksia esillä Napa Galleriassa
Nuoren taiteilijan sympaattiset robotit syntyvät arkipäiväisistä teollisista muodoista.
Karusoma tarjoaa tuoreen näkökulman suomalaiseen taidekenttään
Taidebrändi pyrkii yhdistämään uniikin maalaustaiteen henkilökohtaiseen palveluun ja järkevään hinnoitteluun.
Tärähtäneiden ämmien keskiluokka-magneetteja ja karvakalsareita tarjolla Lasipalatsissa
Katriina Haikala ja Vilma Metteri avaavat viikoksi pop up -kaupan.
Terve Tyttö leikkii naisenergialla Turussa
Uusi kabaree marssii esiin.