Kauppalasku kirpaisee nyt monia, mutta onneksi hätä keinot keksii. Moni hintojen nousun kanssa painiva on nimittäin kehittänyt yllättävän tehokkaita tapoja kiertää korkeita hintoja, ja ruokakeskustelu somessa ja keskustelupalstoilla käy aiheen tiimoilta kuumana. Miten syödä hyvin ilman, että tili tyhjenee?
Samat niksit nousevat esiin kerta toisensa jälkeen ja niiden väitetään säästävän jopa satoja euroja kuukaudessa. Oletko jo kokeillut?
1. Ostokset myöhään illalla
Monet suuntaavat kauppaan juuri ennen sulkemisaikaa, jolloin alennustarrat lisääntyvät hyllyissä.
Erityisesti liha, valmisruoat ja maitotuotteet voivat olla reilusti alennettuja. Käytännössä ostetaan sitä, mitä sattuu löytymään, ei sitä, mitä alun perin suunniteltiin.
Pakastin on tässä strategiassa keskeinen.
2. Reseptit romukoppaan
Reseptien noudattaminen toistuu vinkeissä, ja varsinkin se, että niitä ei noudateta.
Kun ostoslista rakennetaan valmiin ohjeen mukaan, mukaan tulee helposti myös kalliimpia raaka-aineita, joita ilman myös pärjäisi. Säästäjät tekevät päinvastoin, eli he rakentavat ateriat tarjousten ympärille.
Eli ensin katsotaan hinnat, vasta sitten päätetään mitä syödään.
3. Alennukset löytyvät sovelluksista
Kauppojen omat sovellukset ja hävikkipalvelut tarjoavat alennuksia, joita kaikki eivät hyödynnä.

S- ja K-ryhmän sovelluksista saa kohdennettuja etuja, ja esimerkiksi ResQ-tyyppisissä palveluissa myydään ylijäämäruokaa selvästi normaalia halvemmalla.
Kaikki eivät jaksa seurata tarjouksia aktiivisesti, mutta pienellä vaivalla voi säästää yllättävänkin paljon euroja.
4. Sama ruoka eri muodossa
Moni säästää tekemällä ison määrän ruokaa kerralla ja muokkaamalla sitä useammaksi ateriaksi.
Sama kana tai kasvispohja voi muuttua viikon aikana esimerkiksi pastaksi, salaatiksi tai wrapiksi. Näin raaka-aineet tulevat käytettyä tehokkaasti, eikä hävikkiä synny.
5. Ostoksille ei mennä nälkäisenä – keinolla millä hyvänsä
Tämä vinkki jakaa mielipiteitä.

Jos kauppaan tulee mentyä suoraan vaikka töistä tai treeneistä, osa kertoo syövänsä pienen välipalan hyllyjen välissä jo ennen maksamista, jotta heräteostokset jäisivät vähemmälle. Tuote, tai siis tyhjä käärepaperi, maksetaan tietenkin kassalla, mutta tämä toimintatapa ei ole kaikkien mieleen.
Fakta on kuitenkin se, että nälkä lisää impulssiostamista, joten ratkaisu on monelle käytännöllinen, vaikkei erityisen tyylikäs.
LUE MYÖS: Moni sortuu tähän virheeseen säästäessään – voi kostautua yllättävällä tavalla