Pitkät yksinäiset illat saattavat pian olla historiaa, sillä illalliskutsut ovat tekemässä paluuta. Erityisesti nuoret aikuiset ovat innostuneet kutsumaan ystäviä kotiin ilman turhaa pönötystä. Rentous on valttia, mutta yllättäen aivan kaikki ei olekaan sallittua.
Tuoreen brittiläisen tutkimuksen mukaan on nimittäin yllättävän monta pientäkin asiaa, jotka saavat vieraat arvioimaan isäntää tai emäntää kulmien alta.
Puhelin taskuun ja juoma käteen
Vieraiden pyytäminen tuomaan mukanaan ruokaa tai edes viinipulloa, jakaa tutkimuksen mukaan voimakkaasti mielipiteitä. Monien mielestä se on yksiselitteisesti huonoa käytöstä, samoin kuin myöhään tarjoiltu ruoka, palaneet annokset tai se, että isäntä katoaa koko illaksi keittiöön.
Kolmannes vastaajista kokee, ettei isännän kuulu roikkua puhelimellaan illan aikana lainkaan. Melkein yhtä moni ärsyyntyy, jos ruokaa saa odottaa kohtuuttoman kauan.

Muita yleisiä virheitä vastaajien mukaan ovat:
- juoman tarjoamatta jättäminen heti saapuessa
- lasien unohtaminen täyttää
- lautasten kerääminen ennen kuin kaikki ovat syöneet
- lasten tai lemmikkien annetaan pyöriä vapaasti vieraiden jaloissa
Huonot isännät ovat lisääntyneet, ja se jos mikä stressaa
ASK Italian -ravintolaketjun teettämään kyselyyn vastasi 2 000 brittiä. Heistä 35 prosenttia kokee, että huonoja isäntiä ja emäntiä on nykyään enemmän kuin ennen. Kuusi kymmenestä uskoo, että illalliskutsujen taso on ylipäätään laskussa.
Ei siis ihme, että kolme neljästä myöntää kärsivänsä niin sanotusta hosting anxiety -stressistä. Yli puolet kertoo kutsuvansa ihmisiä kotiinsa harvemmin kuin ennen, ja osittain juuri siksi, että pelkää tekevänsä jotain väärin.
Onneksi tutkimuksessa on myös lohdullinen puoli. Kun vastaajilta kysyttiin, mikä tekee isännästä oikeasti hyvän, vastaus oli selvä; ”täydellisyys ei ole tärkeintä”.

Yli puolet sanoo arvostavansa ennen kaikkea lämmintä ja rentoa tunnelmaa. Runsas ruoka on tärkeämpää kuin viimeisen päälle stailattu kattaus, ja tunne siitä, että vieraista oikeasti välitetään, menee esteettisten yksityiskohtien edelle.
Top-listalla ovat myös:
- juoman tarjoaminen heti
- muistaminen, mistä vieraat pitävät (ja mistä eivät)
- kiireettömyys ja läsnäolo
LUE MYÖS: Hyvä viini, parempi kastike? Näin käytät viiniä oikein ruoanlaitossa
Lähteet: DailyMail, AskItalian