Pettäjän tie

Epäiletkö tulevasi petetyksi? Pitäisikö palkata yksityisetsivä?

Oman rakkaan epäily on tuskastuttavaa puuhaa. Ketään ei voi kahlita, jolloin ainoa parisuhteen toimintaedellytys on keskinäinen luottamus. Mitä jos sitä ei ole?

Tutkimus paljastaa, että puolet miehistä ja kolmannes naisista on pettänyt kumppaniaan ainakin kerran. Suurin osa petoksista on syrjähyppyjä.

Amerikkalaisilla on käräyttämiseen ratkaisu poikineen. Huonekasviin voi asentaa piilokameran, tietokoneeseen ohjelman, joka taltoi salaa kaiken koneella tehdyn. Suomeenkin rantautuneet yksityisetsiväpalvelut ovat luku sinänsä.

Susan Aerts ACE-Control -toimistosta tietää, että suomalainen yksityisetsiväpalvelu on melko edullinen verrattuna yhdysvaltalaisiin vastineisiin. Maineikkaan etsivän taksa voi rapakon takana olla kaksikin sataa dollaria tunnilta, helsinkiläisellä ACE-Controlilla se pyörii alle viidessäkymmenessä eurossa.

“Mikäli uskottomuusepäily liittyy laivaristeilyyn tai ulkomaanmatkaan sovimme toimeksiantajan kanssa kiinteän palkkion kuluineen”, Aerts valottaa. Tyypilliseen toimeksiantoon ei Suomessa useimmiten liity raha, vaikka tv-sarjoista sen mielikuvan saisi.

Vain noin viisi prosenttia toimiston saamista tehtävistä on uskottomuusepäilyjä ja niiden tarkistamista.

“Noin kahdeksassa tapauksessa kymmenestä epäily osoittautuu oikeaksi.”

Kuinka etsivä toimii, kun tehtävä on otettu vastaan?

“Käytämme seurantaa. Pyydämme mahdollisimman paljon taustatietoa ja tarkastamme niiden perusteella ovatko epäilyt aiheellisia. Valokuvaamisessa huomioimme lainsäädännon, kuten yksityisyyden suojan.” Takapihan karviaispensaaseen etsivä ei siis lähde petturia käräyttämään, sillä yksityisyyden suoja kattaa alueet joilla ihminen on “kuin kotonaan”. “Houkutuslintua emme käytä, se on mielestäni moraalitonta.”

“Suomalaiset yleisesti häpeilevät yhteydenottoa uskottomuusasiassa. Perusluonne on sellainen, että perheen asioista ei ulkopuolisille pahemmin huudella. Omassa ystäväpiirissänikin on ihmisiä jotka eivät ymmärrä olenkaan, että toinen puolisoista haluaa palkata yksityisetsivän kumppaninsa perään.”

Petturin käräyttämisessä kotikonstein vaisto on paras työväline. Varsinkin naiset väittävät vaistoavansa tilanteen ja usein osuvansa aavistuksissaan oikeaan. Lisäksi epäilevän on hyvä tarkistaa rakkaansa tarinat.

Yleisesti merkkeinä pidetään esimerkiksi kumppanin lisääntynyttä kiinnostusta omaan ulkonäköönsä. Hiustyyli voi muuttua, hän alkaa yllättäen silittää vaatteitaan vaikka aiemmin ryppyiset rytkyt eivät ole häirinneet. Laihduttaminenkin saattaa kieliä jostakusta, jonka vuoksi ulkonäkö on yllättäen tärkeää. Rahankäyttö saattaa lisääntyä tai muuttaa kohdettaan. Taskusta löytyy kuitti paikasta, jossa et ole tiennyt rakkaasi käyneenkään. Hänen ystävänsä saattavat alkaa yllättäen vaikuttamaa vältteleviltä sinua kohtaan. Pahoittelevia katseita, hiljaisuutta.

Brittitutkimuksen mukaan uskottomuus on homoseksuaalisissa suhteissa yleisempää kuin heterosuhteissa. Yli kymmenen vuoden suhteessa 94 prosenttia homomiehistä oli pettänyt kumppaniaan, lesboistakin lähes puolet oli vieraillut vieraan naisen luona. Heteroilla vastaavan mittaisissa suhteissa luvut olivat vaimoilla 22 prosenttia, miehillä 30.

Tsekkaa jos et usko

Sarja: Rysän päällä
Amerikassa kaikki on mahdollista: esimerkiksi tv-ryhmän palkkaaminen kumppanin käräyttämiseen. Petturuutta, epäluottamusta ja julmia nöyryytyksiä. SubTv sunnuntaisin klo 19.10.

Biisi: Zen Café: Kannattaako tunnustaa jos pettää?
“Vuoden päästä tuntuis ettei mitään tapahtunut eikä juuri mikään muuttunut.” Levyltä Helvetisti järkeä, 2001.

Kirja: Rouva Bovary
Kun Gustave Flaubertin teos julkaistiin 1857, pettämisestä saatettiin langettaa vielä kuolemantuomio.

Linkki: www.infidelitytoday. com/orderonline.html
Jos epäilet kumppanin pettävän ja haluat asiasta varmuuden Amerikan malliin, tarkista hänen alushousunsa. Luottokortilla tilattava testi paljastaa niistä mahdolliset spermatahrat.

Miksi syrjähyppy on pettämistä?

“Seksi rikkoo ruumiin rajoja, siinä ihminen on avoimimmillaan toista kohtaan” tietää seksuaaliterapeutti Heidi Valasti. “Seksiin liitetään rakastetuksi ja hyväksytyksi tuleminen. Niitä myös haetaan suorittamalla seksiä. Fyysinen purkautumisen tarve ei kuulu tähän. Sen voi hoitaa omalla kädellä.”
Miksi seurusteleva harrastaa irtosuhteita?
“Ihmiset eivät tiedä mitä hakevat”, Valasti summaa.
“Yksilökeskeisyyden trendi on aiheuttanut tunne-elämän ja fyysisten tarpeiden yhteyden rikkoutumisen. Vieraissa hyppäävä ei tunnista rakkauden tarvettaan.”
“Seksihurjastelijalla tunnepuolta ei välttämättä edes ole. Hän hakee extreme-kokemuksia voidakseen tuntea edes jotain. Ihminen jolla on tällaisia tunne-elämän häiriöitä ei välttämättä edes koe pettävänsä kumppaniaan.”
Valastin mielestä naiset yleensä tunnistavat emotionaaliset tarpeensa paremmin, mutta menevät “turhaan” pettämään, vaikka toivottu huomio vieraalta mieheltä on jo saatu. “Irtosuhteita vakinaisen parisuhteen lisäksi harrastavan kannattaisi miettiä, mihin seksin toista osapuolta tarvitsee. Ei riitä, että haluaa. Vaan mikä on todellinen tarve.”

Lukijoilta

“Tyttöystävä petti minua ystäväni kanssa. Jätin hänet, mutta otin hänet myöhemmin takaisin, ja kostoksi petin sitä. Tyttöystävä ei tiedä siitä mitään, eikä hänen sitä tarvitsekaan tietää. Yritän nyt olla hänelle uskollinen. Sen vain tietää sisällään jos toinen pettää, sen huomaa kaikin tavoin toisen käytöksestä. Ainakin jos on hyvä ihmistuntija.”
Mies, 22 vuotta

“Mulla on tälläkin hetkellä kaksi naista ja koko ajan pitäisi viettää kummankin kanssa aikaa, joten kiinni jäämisen riski on koko ajan iso. En haluaisi että kukaan loukkaantuu, mutta veri vetää koko ajan paremmille laitumille”.
Mies, 25 vuotta

“Ikinä en ole kiinni jäänyt, vaikka monesti olen pettänyt. Avomiestäni olen pettänyt myös, mutta päätin lopettaa, kun tajusin, mitä voin menettää. Vaikeaa tämä on, mutta taistelen mielihaluja vastaan.”
Nainen, 21 vuotta

“Jos asut pikkukaupungissa, jossa kaikki tuntevat sinut ja tietävät kenen kanssa seurustelet, älä ikinä petä kumppaniasi paikallisessa menomestassa. Näin teki allekirjoittanut, eikä siitä hyvä seurannut.”
Nainen, 22 vuotta

“Yhtäkkinen huolenpito ulkonäöstä, lisääntyneet menot, seksistä kieltäytyminen, kännykän piilottelu ja äänettömänä pito. Näiden “oireiden” jälkeen mies kärähti.”
Nainen, 23 vuotta

"Olen pettänyt naistani moneen kertaan, tosin kyllä aina eri naisen kanssa. Siihen jää koukkuun, eikä ulospääsyä ole kun vasta sitten kun nalli napsahtaa. Jotenkin vieraissa juokseminen ei enää edes tunnu niin pahalta kun aluksi. Meinasin kerran jäädä kiinni, mutta olen oppinut hyvältä lapsuuden ystävältäni kikan: kiellä kaikki. Ja kunnon pelimies suunnittelee petoksensa todella hyvin, jo viikkoja etukäteen. Näin voi kaikessa rauhassa varmistaa, ettei kiinnijäämisen vaaraa ole. Jos naru alkaa kaulan ympärillä kiristyä, pidetään pitkä tauko ja vietetään mukavaa kotiiltaa vaimon kanssa..."
Mies, 25

87 kommenttia

Futhark

31.7.2003 15:20

Miksi seurustella jos jää "koukkuun" pettämiseen?? Eikö se nyt vaan olis yksinkertasempaa elellä sinkkuna ja naida ketä millonkin huvittaa?? Vai onko joku tosissaan niin helvetin aivoton että kuvittelee homman jatkuvan ikuisesti ja ettei se oma "kulta" koskaan huomaa yhtikäs mitään?? Joo, mua on petetty, en tykänny! Muutenkaan en ihmisiin juuri luota, sen jälkeen vielä vähemmän.. Että ottakaapa se järki-kulta käteen, jos löydätte..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EBLU

31.7.2003 15:35

miekin olen muutaman kerran pettänyt nykyään entistä poikaystävääni ja minuakin on petetty pari kertaa. ei se kyllä kivaa ole mitenkään päin. olen tosissani sitä mieltä että jos ei voi olla pettämättä, niin ei silloin ole valmis vakiintumaankaan kenenkään kanssa. tuollaisia asioita on aika turha mennä selittelemään, etenkään itseään on turha alkaa puolustella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

gimmib

31.7.2003 17:41

Jos haluaa pettää tyttöään/kundiaan,,,, miksi seurustella .... Itse juhlin vain tyttöjen kanssa jotka eivät ole uskollisia itselleni.... ei tule paineita itselleni.... tai siis tällä hetkellä seurustelen vähän vakavammin,, enkä nussi toisia ,mutten vaadi tytöltä samaa.... koska jos vastaan tulee parempaa lähden mukaan..... ollaan sovittu että katellaan sitten joskus kunnon parisuhdetta kun on sen aika molemmin puolin....... ihmiset: tehkää mikä tuntuu hyvälle mutta älkää antako katteettomia lupauksia... sillä se saattaa satuttaa toista todella paljon ... ja voi johtaa vaikka mihin,,,,

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

m-fem

31.7.2003 23:09

Tosiaan ei saisi liikoja lupailla, jos ei ole tosissaan toisen suhteen - ei pidä sellaista uskotellakaan. Kukaan kuka pettää, ei oikeasti ole tosissaan toisen suhteen eikä aidosti rakasta puolisoaan, ainakaan sillä hetkellä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miuguliini

1.8.2003 11:09

En ymmärrä koko keskustelua pettämisestä. Luuletteko omistavanne kumppaninne? Jokainen tekee omalla vartalollaan mitä haluaa eikä se kuulu kenellekään. Seksillä ja rakkaudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, vaikka joskus viihtyvätkin yhdessä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

rakastunut

1.8.2003 11:14

Pelkään nykyisen tyttöystäväni pettävän.. luettuani aiheesta epäilyni saivat "vahvistuksia". Yllättävä ulkonäön merkitys, lisääntyneet menot, rahan kulutus.. toisaalta meillä ei ole mitään yhteistä materiaalia, joten naisella ei pitäisi olla mitään syytä katsoa mua. Miten on saisinko jonkinlaista palautetta?? Mua on aikoinaan petetty eli edellinen muija kaveri. Onko tämä vain sieltä jäänyt arpi vai onko pelkoni aiheellista? Rakastan naistani isolla R-kirjaimella, mutta en halua taas joutua särkyneiden sydänten kerhoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

rapu147

1.8.2003 13:23

pettäminen on perseestä!!! se loukkaa toista osapuolta. rakkaus ja seksi kuuluvat yhteen, ei käy kieltäminen. taitaa olla parempi vain viettää koko loppuelämä yksin kuin ottaa mies, joka hyppää vieraissa. säästyy pettymyksiltä ja kyyneleiltä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

piutpautpoks

1.8.2003 13:24

pettäminen on perseestä!!! se loukkaa toista osapuolta. rakkaus ja seksi kuuluvat yhteen, ei käy kieltäminen. taitaa olla parempi vain viettää koko loppuelämä yksin kuin ottaa mies, joka hyppää vieraissa. säästyy pettymyksiltä ja kyyneleiltä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Katkeroitunut

1.8.2003 16:58

Tunsimme ensin 2 vuotta, oltiin siis kavereita. Sitten löi salama, 2,5v yhdessä, josta 1,5 kihloissa. Eräs syksy selvisi hänen pettäneen, nyt jälkeen päin on selvinnyt sen kestäneen todella kauan. Hänen paras kaverikin oli auttamassa "alibien" kanssa. Olimme silloin kahden kympin kieppeillä, kolmas osapuoli on yli 50v!
Jollain nyt päässä viiraa. Se äijä on tunnettu kiinnostuksestaan "hiukan" nuorempiin, kärsinyt myös tuomion raiskauksesta. Ehkä hän on niin hieno mies, että kannatti. Itseäni jokseenkin vituttaa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jug

1.8.2003 17:52

[LAINAUS]gimmib kirjoitti 31.07.2003 klo 17:41:
Joo, tyhjiä lupauksia ei pidä antaa.Taidat kuitenkin olla melkoisessa ristiriidassa itsesi kanssa (en nussi toisia,mutt muija saa????????).Taidat pitää itseäsi melkoisessa arvossa kun luulet "parempien" hyväksyvän sinut.Miks seurustella jonkun kanssa ylipäätänsä (ja vieläpä vähän vakavasti)jos odottaa parempaa???????


Jos haluaa pettää tyttöään/kundiaan,,,, miksi seurustella .... Itse juhlin vain tyttöjen kanssa jotka eivät ole uskollisia itselleni.... ei tule paineita itselleni.... tai siis tällä hetkellä seurustelen vähän vakavammin,, enkä nussi toisia ,mutten vaadi tytöltä samaa.... koska jos vastaan tulee parempaa lähden mukaan..... ollaan sovittu että katellaan sitten joskus kunnon parisuhdetta kun on sen aika molemmin puolin....... ihmiset: tehkää mikä tuntuu hyvälle mutta älkää antako katteettomia lupauksia... sillä se saattaa satuttaa toista todella paljon ... ja voi johtaa vaikka mihin,,,,[/LAINAUS]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

apilainen

3.8.2003 14:37

Jos saisin tietää poikaystäväni pettäneen/pettävän minua hän saisi kyllä monoa saman tien. Monet kaverini pettävät poika- ja tyttöystäviään ja tuntuu välillä pahalta kuunnella kun he kertoilevat syrjähyppelystään. Tekee usein mieli käräyttää kaveri kumppanilleen, mutta tähän mennessä en ole niin tehnyt. Enkä tule tekemäänkään. Kerron vain joka kerta kavereilleni, että halveksin heidän toimintaansa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Buugille

3.8.2003 20:11

Kuten eräällä ystävälläni, suurella ajattelijalla, on tapana sanoa "pettäjän tie on kaita, mutta siinä on sitäkin syvemmät ojat"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Playa__

4.8.2003 09:10

Mulla oli keväällä 5 muijafrendiä, joita pistin vuoron perään viikottain. Tärkein pelimiehen sääntö on, ettei omasta kotikaupungistaan saa hommata pokaa. 1 muija per naapurikaupunki on hyvä. Tyyliin Tku, Tre, Hml, Lahti, Kouvola.. Jos tyttöjen välillä on kilometrejä 50+ kiinni jäämisen riski on olematon. Ja koska itsekin asut 50km päässä (esim. pks) naisistasi, ette luonnollisesti voi nähdä joka päivä opiskelu tai työkiireiden vuoksi. ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

muchogusto

5.8.2003 04:50

Hmm....tuomitsen pettämisen ja itse olen petttänyt edellisessä pari suhteessani kaksi kertaa. Poikaystäväni oli 20 ja minä 18...petin häntä 18 ja 28 vuotiaiden kumppanien kanssa...toisaalta hain pientä poikuutta ja toisaalta taas isoa ja vanhaa miestä rinnalleni. Eikä tuntunut edes pahalta....vaikka tunsin syyllisyyttä siitä, etten tuntenut pahaa. Kiinni jäämisen riski on aina, mutta minä en ese ikinä ajatellut sitä! Olin niin huolellinen, että humalapäissänikin muistin kieroilla, kun poikaystäväni soitti kesken aktin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

muchogusto

5.8.2003 04:50

Hmm....tuomitsen pettämisen ja itse olen petttänyt edellisessä pari suhteessani kaksi kertaa. Poikaystäväni oli 20 ja minä 18...petin häntä 18 ja 28 vuotiaiden kumppanien kanssa...toisaalta hain pientä poikuutta ja toisaalta taas isoa ja vanhaa miestä rinnalleni. Eikä tuntunut edes pahalta....vaikka tunsin syyllisyyttä siitä, etten tuntenut pahaa. Kiinni jäämisen riski on aina, mutta minä en ese ikinä ajatellut sitä! Olin niin huolellinen, että humalapäissänikin muistin kieroilla, kun poikaystäväni soitti kesken aktin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tulipuu

5.8.2003 12:56

Hoh, vai että soitti kesken aktin, toihan on pahin vaihtoehto. Ihmekkään että naiset saa joskus nyrkistä. Luulen kyllä että ite kuitenkin pieksisin jääkaapin oven irti ja heittäisin naisen tavarat ikkunasta ja virtsaisin perään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pahako

5.8.2003 14:05

Olenko minä nyt siten paha ihminen kun olen ollu se "toinen nainen"? Oon nainu muutamia kertoja vanhan tutun kans kännissä. Olen jopa tuntenut jätkän sen hetkiset tyttökaverit. Mielestäni jätkä on vastuussa, vaikka kyl on mieltä hieman joskus painanu... jopa sen verran että päätin lopettaa moisen toiminnan, mutta en silti pidä itteäni syylisenä mihinkään, mutta en halua olla "loukkaamisen välineenä". Seksikään ei ollu tyypin kans kovin kummosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ellu-78

5.8.2003 18:03

Asuin monta vuotta avoliitossa ja sorruin aina silloin tällöin merkityksettömiin kertapanoihin. Oma avoliitto päättyi siihen, että kumppani jäi henkisesti kiinni omaan yhden illan juttuunsa. Tuli ruma, raskas ja pitkä ero. Päätin, että jos joskus vielä rakastan jotain, en petä. Jos haluaa pettää, ei rakasta tarpeeksi ja silloin suhde kannattaa lopettaa. Eri asia on tietysti, jos ei ole edes sovittu, että ollaan uskollisia, vaan suhde on vapaa. Molempien pitää tietää pelisäännöt ja pelata.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sulina

5.8.2003 22:23

Niin, on sitä tullut oltua se "toinen" nainen, mua on petetty, ja oon pettäny..eikä ikinä oo jälkeenpäin tuntunu hyvältä. Kyllä se on mua aika pahasti rikki repiny.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Deviant4

6.8.2003 16:39

Mielestäni naiset ovat vain vittumaisia huoria kaikki, joita ei pidä kohdella kuin ihmisiä - tämä mielipide on on kehittynyt vuosien saatossa MONIEN karvaiden "seurustelusuhteiden" (HAH! Saatana!)
jälkeen.

En minä tiedä, mikä ne ajaa pettämään.

Vissiin se lukee jossain niiden geeneissä.

*kirjoitettu hyvin agressiivisessa olotilassa*

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ammy

6.8.2003 17:21

Tiedän että jätkäkaverini on pettänyt mua kerran ja epäilen hänen käytöksensä perusteella että jotain on taas meneillään.Epäilen häntä koko ajan koska luottamukseni on mennyt.Olen huomannut hänen olevan erittäin hyvä valehtelija.Itse olen myös pettänyt häntä kerran ja kadun sitä todella paljon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sub tly

6.8.2003 21:23

Itse pettäneenä ja petettynä, useasti molempia,
alkaa olla vakiintunut käsitys siitä ettei
pettämiseen tarvita mitään sen ihmeempää kuin
hetken mielijohde.

Mutta miksi se pitää toteuttaa?
Paljolta olisin välttynyt jos tietäisin. Kai.

Jos "onnea" pitää hakea suhteen ulkopuolelta
on suhde pahasti hakoteillä. Ehkä peiliin todella
voisi itse kukin kurkata kerran päivässä...
Voisi helpottaa monia asioita.

Kuitenkin pettäminen taitaa olla vain oman pienen
ja heikon egon pönkitystä. Itsetunto kuntoon ja
tervetuloa tasapainoinen ja oikeasti onnellinen
parisuhde.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Cooo

7.8.2003 01:15

[LAINAUS]pahako kirjoitti 05.08.2003 klo 14:05:Eihän ongelmaa olisikaan ilman sun "antamusta"tuleeko su´lle hyvä mieli jos rikot toisen suhteen?itse pysyn kaukana varatuista...

Olenko minä nyt siten paha ihminen kun olen ollu se "toinen nainen"? Oon nainu muutamia kertoja vanhan tutun kans kännissä. Olen jopa tuntenut jätkän sen hetkiset tyttökaverit. Mielestäni jätkä on vastuussa, vaikka kyl on mieltä hieman joskus painanu... jopa sen verran että päätin lopettaa moisen toiminnan, mutta en silti pidä itteäni syylisenä mihinkään, mutta en halua olla "loukkaamisen välineenä". Seksikään ei ollu tyypin kans kovin kummosta.[/LAINAUS]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Cooo

7.8.2003 01:17

[LAINAUS]Unlight kirjoitti 06.08.2003 klo 16:39: Olen muuten aivan samaa mieltä ne selittelee ja silittelee mutta ootappas kun tyttöjen iltoina nii hihitellään ja halitellaan muita......

Mielestäni naiset ovat vain vittumaisia huoria kaikki, joita ei pidä kohdella kuin ihmisiä - tämä mielipide on on kehittynyt vuosien saatossa MONIEN karvaiden "seurustelusuhteiden" (HAH! Saatana!)
jälkeen.

En minä tiedä, mikä ne ajaa pettämään.

Vissiin se lukee jossain niiden geeneissä.

*kirjoitettu hyvin agressiivisessa olotilassa*[/LAINAUS]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Happie

7.8.2003 11:02

Aivan! Kun on oma pää kunnossa, ei tule tarvetta hakea sitä "egon pönkitystä" mistään. Toisin sanoen, kun on tarpeeksi aikuinen ja kypsä, elämänarvot kunnossa ja tavoitteena onnellinen, tasapainoinen elämä, ymmärtää kyllä pysyä oman, hyväksi havaitun kullan kainalossa. Tämä ei tarkoita sitä, että elo yhdessä olisi välttämättä ainaista ruusuilla tanssimista, ehei! Vakavassa suhteessa pysytään niin myötä- kuin vastamäessäkin, eikä siihen mielestäni vaikuta edes se, ollaanko virallisesti naimissa vai ei. Sitoutuminen merkitsee. Jos oikeasti rakastaa, ei todellakaan halua toista satuttaa! Asia erikseen ovat sitten ne joilla on "oikea" seksiriippuvuus tai muu sairaudeksi luokiteltava juttu. Silti, en hyväksy pettämistä missään tai koskaan. Suhde on jo kuollut siinä vaiheessa kun jompikumpi on hypännyt vieraaseen sänkyyn tai rakastunut/ihastunut johonkin toiseen. Jokin on vialla. Ja pahasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Happie

7.8.2003 11:18

Miuguliini: "En ymmärrä koko keskustelua pettämisestä. Luuletteko omistavanne kumppaninne? Jokainen tekee omalla vartalollaan mitä haluaa eikä se kuulu kenellekään. Seksillä ja rakkaudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, vaikka joskus viihtyvätkin yhdessä."

Voi juma! Hoh-hoijaa. Taas joku suuri ajattelija yrittää tehdä tekojaan oikeammiksi tyhjillä teorioilla. Ei suhteessa omistamisesta kyse ole ollenkaan, mutta yhteisestä "sopimuksesta" kylläkin. Tehdään ikäänkuin yhteistä projektia, jossa on tietyt pelisäännöt ja joka vaatii molemminpuolista panostusta. Ja pakko sanoa (vaikka tämä nyt saisi mut kuulostamaan vanhalta tädiltä), että sitoutuminen on aikuisten hommaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dweller

7.8.2003 13:52

Rakastavassa ja oikeassa suhteessa ei pettäminen kuulu asiaan. Jos pettää, vikaa on omassa päässä tai suhteessa, välillä molemmissa. Tätäkin on tullut koetettua ja virheistä opittu.

Mutta pettämisen määrittelee jokainen suhde itse. Seksuaalisesti vapaa (mutta vastuullinen) suhdekin saattaa toimia, mutta on myös keskitie. Montako hyvää ja toimivaa suhdetta on turhaan päätetty yhteen ainoaan virheeseen, jos se virhe on ollut sänkykeikka. Kuka meistä ei joskus tee virhettä, tavalla tai toisella? Alkoholismi, väkivalta ja sairas mustasukkaisuus annetaan "rakkauden vuoksi" anteeksi vuosia, muttei kertaseksiä. Haloo, tämä se on kaksinaismoralisimia.

Jokainen pelaa omilla säännöillään ja toisten sääntöjä on syytä kunnioittaa. Joten kerrotaan nyt, että meitäkin on, jotka koemme uskollisuuden todelliseksi sitoutumiseksi, jota yksi limakalvokontakti ei tuhoa. Yhden elämyksen vuoksi ei tarvitse pilata kaikkea. Meille seksi on erotettavissa rakastelusta (joka on paljon muutakin kuin seksiä), emmekä suhtaudu partnerin vartaloon omaisuutenamme. Ratkaisemme halun ja rutiinin ongelman eri tavoin epätavallisesti. Me olemme ehkä naimisissa, meillä on lapsia, parisuhteidemme onnea ihmetellään. Mutta emme pidä liikaa ääntä itsestämme, koska olemme tämän yhteiskunnan viimeinen tabu. Minäkin tunnen meitä monta.

Jos pidän jostakusta, minun on mahdollista rakastella häntä yhdessä puolisoni kanssa. Tai voin pyytää / antaa luvan. Ei tämä kaikille sovi, mutta meillä se toimii.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aunt

8.8.2003 15:22

Voi teitä lapsosia. Olette kaikki vielä niin nuoria, ettette ymmärrä elämän todellista laatua ja toisen ihmisen arvostamista. Olette vielä sillä tasolla, ettei teistä, jotka juoksette sängystä sänkyyn ole sitoutumaan toiseen ihmiseen.Olisi todella hyvä viettää vielä omaa aikaa aiheuttamatta pahaa mieltä toiselle ihmiselle. Kyllä se aika vielä tulee, jolloin kaikki loksahtaa paikalleen ja rakkaus, seksi ja rakastelu ovat kaikki yhtä ja vain yhden ihmisen kanssa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ghostgirl

8.8.2003 21:21

Itse koen että jos suhde omaan kumppaniin toimii, niin ei edes halua pettää. Entisessä suhteessani ajatukset pettämisestä tulivat esille kun suhde rupesi rakoilemaan. Nykyistä miestäni rakastan ja suhteemme on sellainen ettei pettäminen tule edes mieleenkään.
Tämä siis minun kokemukseni. Jokainen taaplaa tyylillään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AnaisSana

8.8.2003 22:53

Miuguliini puhuu asiaa!!!

Valitettavasti eri ihmisilla on niin eri kasitykset siita minkalainen ideaalin parisuhteen tulisi olla - Pelisaannot selviksi, niin ei tule ikavia yllatyksia.

Pahako, joka kirjoitit toisena naisena olemisesta, mielestani vastuussa on se joka pettaa, ei se jonka kanssa petetaan!!!
Ellet itse ollut tuolloin parisuhteessa tai nainut esimerkiksi parhaan ystavasi miehen kanssa, sinulla ei ole mitaan havettavaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miettiminen

9.8.2003 01:01

oikeesti en halua olla mikään romantikko taiko sellainen joka moittii toisia... olen itsekkin pettänyt,
mutta mietin tosissani, kuinka ihanaa on rakastaa jotakin.. saada vastarakkautta, saada tuntea ihanan tunteen.. sellaisen tunteen jota ei edes omaksi tunne.
Kuitenkin jokin aina menee pilalle.
En tiedä mikä, mutta tiedän että joku.
Ehkä se ihminen jonka kanssa juuri nyt olet ei ole juuri se kenen kanssa haluat viettää koko loppuelämän jos kerran olet valmis pettämään.
Ajattele mitä saat siitä suhteesta kenen kanssa olet vakituisesti ja sen kenen kanssa olet juuri nyt.
kumpi antaa sinulle enemmän, jos pettäminen niin jatka sinkkuelämää... äläkä satuta tyttö tai poikakaveriasi enempää.

mieti sitä hetkeä jolloin näit ensimmäisen kerran rakastettusi, perhosia vatsassa.. ja kaikki mitä sanoit tuntui tyhmältä.

mieti sitä tunnetta kun tunsit että rakastat?

mietis itä tunnetta jonka tunsit.. kun tunsit voivasi kestää toisen ihmisen vastoinkämiset kuin ilot..........

mieti sitä tunnetta kun tapasit tyttöystäväsi kun olit pettänyt häntä edellisenä iltana ja sanoit hänelle rakastavasi häntä.

mieti onko pettäminen rakkauden menettämisen arvosita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

missy79

11.8.2003 09:04

en antais ikinä anteeks kundikaverille, jos se pjäis kiinni pettämisestä.en pystyis ainakaan seksiin enää,ja luottamus olis mennyt..no thanx..jätkä sais lähtee.itse tiedän rajani,ja saatan harrastaa viatontakin flirttiä,mutta kumppanille en sitäkään hyväksy!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nuppu24

11.8.2003 12:36

[LAINAUS]Ammy kirjoitti 06.08.2003 klo 17:21:

Tiedän että jätkäkaverini on pettänyt mua kerran ja epäilen hänen käytöksensä perusteella että jotain on taas meneillään.Epäilen häntä koko ajan koska luottamukseni on mennyt.Olen huomannut hänen olevan erittäin hyvä valehtelija.Itse olen myös pettänyt häntä kerran ja kadun sitä todella paljon.[/LAINAUS]

Miksi olla suhteessa, jossa koko ajan joutuu epäilemään toista? Itse olen ollut Ammyn kanssa samassa epäilyn kierteessä, kunnes tajusin, että ei ole mitään järkeä koko ajan epäillä toista tai pelätä mahdollista tulevaa eroa. Elää vain päivän kerrallaan ja ottaa tapahtumat vastaan sellaisina kuin ne tulee: jos toinen on pettääkseen, hän kyllä pettää; jos ero on tullakseen, se kyllä tulee. Ja toisinpäin: jos suhde on kestääkseen se kyllä kestää - ei kannata tuhlata aikaa ja omaa elämäänsä toisen epäilemiseen, se vain pahentaa tilannetta. Tärkeintä on säilyttää oma omatunto puhtaana, pelata "reilun pelin" säännöillä eikä lähteä pettämään (=kostamaan), jos toinen osapuoli on pettänyt.

Itse elän näiden ajatusten mukaisesti. Jos minulle joskus paljastuu, että puolisoni on minua pettänyt, jätän hänet varmasti saman tien! Minun ei tarvitse elää pettäjän kanssa. Suhteen jälkeen voin jatkaa omaa elämääni, elää puhtaan omantunnon kanssa ja joskus taas antaa rakkauteni jollekulle, joka sen ansaitsee.

Ei takerruta liikaa suhteen toiseen osapuoleen vaan säilytetään oma elämämme suhteen rinnalla reilun pelin sääntöjä käyttäen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Happie

11.8.2003 15:54

[LAINAUS]aunt kirjoitti 08.08.2003 klo 15:22:

Voi teitä lapsosia. Olette kaikki vielä niin nuoria, ettette ymmärrä elämän todellista laatua ja toisen ihmisen arvostamista. Olette vielä sillä tasolla, ettei teistä, jotka juoksette sängystä sänkyyn ole sitoutumaan toiseen ihmiseen.Olisi todella hyvä viettää vielä omaa aikaa aiheuttamatta pahaa mieltä toiselle ihmiselle. Kyllä se aika vielä tulee, jolloin kaikki loksahtaa paikalleen ja rakkaus, seksi ja rakastelu ovat kaikki yhtä ja vain yhden ihmisen kanssa.[/LAINAUS]

Oli pakko vielä palata kurkkaamaan tätä keskustelua, kun jäi vähän kaivelemaan. Ja ihanaa! Löytyi vihdoin hengenheimolainen :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sepe1

12.8.2003 03:15

En edes jaksanut lukea näitä lapsosten viestejä, mitä rakkautta siinä on jos pettää toista, jumalauta pojat ja tytöt, tämmöstäkö se elämä nykyään on, voi v...u, opetelkaa elämään ! Täällä netissä pitää "kehua" pettämisillä... aivan sairasta...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tapio Saarela

12.8.2003 12:46

Mikä ihme siinä on, että seksiä pidetään niin kamalan suurena asiana? Sekä minulle että avovaimolleni seksi on hauskanpitoa ja halujen tyydyttämistä, jolla ei ole mitään tekemistä rakkautemme kanssa. Itse olen katsellut häntä toisen miehen kanssa ja kuunnellut kertomuksia muista kerroista. Olenko mustasukkainen? En. Tiedän, että hän rakastaa minua ja että minä rakastan häntä. Tiedän myös, että jos jommalla kummalla tuo rakkaus kuolisi, hän sen myös toiselle kertoisi. Se riittää. Tietenkin harrastamme seksiä yleensä yhdessä ja tietysti se on saanut uusia ulottuvuuksia siitä, että toisen on oppinut tuntemaan kunnolla vuosien saatossa, mutta aina välillä on silti mukavaa kokeilla jotain muuta. Ei seksi ole samanlaista eri ihmisten kanssa. Toinen ihminen saattaa antaa sinulle täysin erilaisia tuntemuksia kuin toinen. Puhumattakaan siitä, että eri ihmiset haluavat eri asioita. Pitäisikö minun pakottaa parini tilanteeseen, jossa hän ei saa tyydyttää jotain puolta seksuaalisuudestaan? Vai pitäisikö minun tehdä jotain, mitä itse pidän vastenmielisenä vain hänen tyydytyksensä vuoksi? Tuskin. En kuitenkaan väitä, että tämä tapa sopisi kaikille. Jostain syystä me molemmat näytämme olevan vapaita mustasukkaisuudesta mutta voin kuvitella, että monille (useimmille?) pareille tällainen aiheuttaisi ongelmia ja rikkoisi liiton hyvinkin nopeasti. Varmuuden vuoksi mekin molemmat olemme luvanneet, että jos jompi kumpi antaa pienintäkään merkkiä siitä, ettei enää pitäisi tilanteesta, lopetamme hauskanpidon muiden kanssa. Lopuksi voisin vielä mainita, että mielestäni tietenkin se, että harrastaa seksiä muiden kanssa tietäessään, ettei kumppani sitä hyväksyisi, on äärimmäisen halveksittavaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ihmettelen

12.8.2003 14:23

[LAINAUS]Katkeroitunut kirjoitti 01.08.2003 klo 16:58:

"kärsinyt myös tuomion raiskauksesta"

Miten ihmeessä olet voinut olla jonkun kanssa, joka on saanut tuomion raiskauksesta????? Luulisi siinä vaiheessa varoituskellojen soivan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Surunmuru

12.8.2003 20:11

*huoh!

Itse olen miettimässä lähteäkö pitkäikäisestä suhteesta, jossa on mennyt totaali huonosti jo kolme vuotta. Enään en jaksa yrittää.... Taustalla ei ole pettämisiä; minä en ole pettänyt häntä 7v kertaakaan eikä hänkään omien sanojensa mukaan ole, mutta mistä sinä voit olla ikinä varma.

Kuitenkin teitä kun lukee, rupeaa mietityttämään kannattaako viedä oma päänsä pölkylle. Se että saisi petturipoikaystävän näyttää olevan 80 prosenttinen varmuus.

Uskallanko luottaa, että jostakin löydän ihmisen, joka osaisi rakastaa minua myötä ja vastoinkäymisessä. Haluaisi olla hellä ja romanttinen. Ja aurinkoinen, huoleton...Onko teidänlaisianne olemassakaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rajat

13.8.2003 14:20

Missä menee pettämisen rajat? Suutelussa? Flirttailussa? Rakastelussa? Jokainen pari on varmaan miettinyt niitä yhdessä ja asettanut yhteisiä rajoja. Kertokaa, missä menee teidän rajat. Olisi kiva kuulla muiden "rajoista".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kunnollinenko

13.8.2003 15:33

Pettämisen rajana pidän ehdottomasti fyysistä kontaktia, johon lasken suullisen ja sukuelimellisen kosketuksen. Tietystikään spontaani pusu poskelle ei tarkoita mitään, mutta usein ole joutunut puuttumaan peliin, jos tyttöystäväni on suudellut jotain henkilöä suulle, vaikka ihan vaan kaveripusuna tai muuten.

Mutta varsin epäselvää on, että onko seksin aikana suoritettava haaveilu ikäänkuin henkistä pettämistä. Olen joskus sattumalta laittanut silmäni kiinni ja antanut ajatukseni viedä kesken aktin. Mieleen on voinut juolahtaa viime viikonloppuna ravintolassa näkynyt upeaperäinen neito tai vaikka lukion aikainen ruotsinkielen opettajan sijainen. Ja moinen haaveilu yleensä tuo vain lisää potkua pirskeisiin.

Niin, mene ja tiedä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rakastunut

13.8.2003 16:52

[LAINAUS]Rajat kirjoitti 13.08.2003 klo 14:20:

Missä menee pettämisen rajat? Suutelussa? Flirttailussa? Rakastelussa? Jokainen pari on varmaan miettinyt niitä yhdessä ja asettanut yhteisiä rajoja. Kertokaa, missä menee teidän rajat. Olisi kiva kuulla muiden "rajoista".[/LAINAUS]

Meillä ainakin raja menee suunnilleen siinä, että viatonta flirttiä saa harrastaa, mutta kaikki siitä eteenpäin on jo liikaa. Olemme jonkin verran näistä rajoista keskustelleet ja ajatuksemme ovat aina olleet hyvin samanlaiset (yhdessä nyt n.3v, josta reilu puoli vuotta kihloissa). Jonkinlaisena sääntönä meille voisi ehkä sanoa, että kaikesta tekemästään pitäisi pystyä kertomaan toiselle avoimesti. Tarkoitan siis, että jos alkaisi tuntua siltä, että pitäisi jotakin salailla tai "muuntaa totuutta", olisi raja todennäköisesti ylittynyt!

Mielestäni pitää ehdottomasti tietää, missä se raja toisen mielestä menee ja todellakin kunnioittaa sitä! Voin ymmärtää, kuinka esimerkiksi kännissä voi "sattua vahinkoja", joissa ei ole kyse muusta kuin seksistä ja hetken hurmiosta. Silti, en itse kuitenkaan uskoisi pystyväni jatkamaan suhdetta tuollaisen "lipsahduksen" jälkeen. Ällöttäisi liikaa ajatus siitä, että toinen on peuhannut jonkun muun kanssa! Ehkäpä pahimmanlaatuista pettämistä olisi kuitenkin tunnetasolla tapahtuva rakastuminen johonkin toiseen. Silloinhan oma suhde alkaisi jo olla aikalailla tuhoontuomittu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rima_matalalla

14.8.2003 09:53

Onneksi Suomessa intohimorikosten määrä on suhteellisestikin pienempi kuin joissain muissa maissa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että suomalaiset olisivat sen uskollisempia tai enemmän pettäisivät. Se tarkoittaa vain sitä, että arvot ovat erilaiset ja ihmiset suhtautuvat pettämiseen "suomalaisella vakavuudella". Helppohan se on mennä sieltä, missä rima on matalalla, kun asioita katsotaan sormien läpi. Kansakunnan itsetunto kaipaa parannusta.

Vielä tästä petettävä-pettäjä-kaksikosta: Sitä saa mitä tilaa ja ennemmin tai myöhemmin se maistuu tosi pahalta! Valitse tarkoin! Älä tyydy vähään!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

luke

14.8.2003 10:05

[LAINAUS]Sepe1 kirjoitti 12.08.2003 klo 03:15:

En edes jaksanut lukea näitä lapsosten viestejä, mitä rakkautta siinä on jos pettää toista, jumalauta pojat ja tytöt, tämmöstäkö se elämä nykyään on, voi v...u, opetelkaa elämään ! Täällä netissä pitää "kehua" pettämisillä... aivan sairasta...[/LAINAUS]

Lapsosilla pitää olla hiekkalaatikko, jossa he voivat leikkiä. Elämä on raakaa, mutta eihän ihmisiä voi syyttää siitä, että he eivät tiedä paremmasta, vai voiko.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

perle_

14.8.2003 13:40

jeeh, sellaista se on , yks tulee toinen menee.
Jokainenhan tallaa tyylillään, joillekkin "irtoseksi" sopii, monille ei, minulle ei.

Elämässäni on nykyään mies, joka rakastaa ja jota rakastan pyytettömästi.
Tähän rakkauteen kuuluu myös keskinäinen kunnioitus,
mikä pitää sisällään uskollisuuden.
Petollisuus sinällään on jo vihantunteita ja henkistä kupia aiheuttava asia, huolimatta sen luonteesta, onko se sitten seksuaalista tai ei.

Oman katsomukseni mukaan, jos valitset yhden, luovut muista.
Ehkä olen vanhanaikainen, mutta siten kuitenkin onnellinen.
Mielestäni alinta pohjasakkaa ovat pettäjien muassa myös ne, jotka mahdollistavat sen,
tietäen kumppaninsa pettävän jotakuta kanssaan.

Itselleen ei kannata valehdella eikä hakea hyväksyntää seksin kautta. Naiset se tekee halviksi ja miehet se huonontaa, ei voi muuta kuin sääliä sellaisia, joilla ei ole muita avuja kuin se roikotin tai kolo haaroissa sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Kunnia on miehen mitta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

laura nieminen

14.8.2003 17:50

jos edes harkitsee pettämistä, kannattaa suhde lopettaa. se ei silloin ole toimiva. ei kannat yrittää sitoutua, jos ei kerran sovi luonteelle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

--dude--

14.8.2003 23:00

Mitäs mieltä ootte bi-pojista, jotka seurustelee naisen kanssa, vakavastikin, ja kuitenkin tykkää aina välillä käydä paneskelemassa poikien kanssa? Onks se pettämistä?

Mä olen ollut monen tällaisen joka äidin unelmavävyn kanssa sängyssä ja en lakkaa ihmettelemästä niiden kaksinaismoraalia...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ajokorttijoo

19.8.2003 14:43

[LAINAUS]ajokortti kirjoitti 14.08.2003 klo 17:50:

jos edes harkitsee pettämistä, kannattaa suhde lopettaa. se ei silloin ole toimiva. ei kannat yrittää sitoutua, jos ei kerran sovi luonteelle.[/LAINAUS]

Joopajoo huomaa, että olet 12-18v. odottele 20v ja kirjottele sitten lisää asian tiimoilta, kun olet tehnyt extreemit (= milli velkaa ja kaks lasta) ja muija nalkuttaa ties mistä, ja seksi siirtyy toiseen ulottuvuuteen, kysy sitten itseltäsi sama uudelleen.
Ei pettäminen välttämättä ole mielessä parisuhteen alussa, mutta esim viiden vuoden kylmyys/pakkanen sängyssä saa vähän miettimään muitakin vai oletko eri mieltä ? Suhde voi siis olla todella hyvä jopa kymmenen vuotta tai pidempään, mutta joskus se arki astuu elämään ja sitten se on menoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RAJATvain

19.8.2003 14:57

[LAINAUS]Rajat kirjoitti 13.08.2003 klo 14:20:

Missä menee pettämisen rajat? Suutelussa? Flirttailussa? Rakastelussa? Jokainen pari on varmaan miettinyt niitä yhdessä ja asettanut yhteisiä rajoja. Kertokaa, missä menee teidän rajat. Olisi kiva kuulla muiden "rajoista".[/LAINAUS]

Tässä rajoja
Suhde 0- 5v
Lähestulkoon kaikki on pettämistä, pahimmillaan jopa katse tai mielikuvitus.
Suhde 5- 10v
Pieni pusu ei vielä ole pettämistä, mikäli siihen ei sisälly tunnetta.
Suhde 10-15v
Pienet pussailut OK, tunnettakin saa olla vähän, pieni humalatilassa tehty kähmintä ei ole pettämistä, varsinainen hommeli on pettämistä.
Suhde yli 15v
Oikeastaan mikään ei ole pettämistä, jos siitä nauttii, eikä siitä tule morkkiksia.

Em rajat pätevät, mikäli seksin määrä vähenee jatkuvasti. Naiset eivät yleisesti ymmärrä sitä, että
miesten tarpeet (seksuaaliset) ovat erittäin suuret läpi elämän (ainakin normaaleiden) niin kauan kuin kykenee. 0-5v raja pätee läpi suhteen, mikäli keskinäinen parisuhde ja seksuaalisuus kestää. em rajoista seuraa yleensä se, että parisuhteessa molemmat pettävät, mitä pidempään suhde kestää.
Vaikea sanoa, miten asian voi korjata, kukaan tuntemani henkilö ei ole pystynyt kertomaan miten naisen halut (jotka kohdistuisivat omaan mieheen) saisi takaisin. Naiset vain yleensä muuttuvat suhteen myötä kylmemmiksi, ja lämpenevät vain vieraan kanssa vanhaan kukoistukseen ja himoon.
Itse olen päättänyt ruveta käyttämään juuri näitä naisia hyväkseni, ja olen ajatellut nyt ruveta
kuksimaan lähes kaikkea mitä eteen tulee, voinhan sitten eläkkeellä muistella, kuinka mukavaa on ollut.
Tabermania mukaillen piä ämmä pillus kyllä mies leivälläkin elää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

junde_2

19.8.2003 22:41

käyttäydy kuin mies äläkä pohdi kuin nainen.
ole askel edellä niin johan huolenpito kääntyy...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kunnioitusta

21.8.2003 13:57

Jos kumppaniaan pettää tai edes harkitsee pettämistä,jotain on pielessä. Kannattaisi ensin miettiä parisuhdettaan. Jos on haluja pettämiseen olisi syytä jättää nykyinen heila ennen kuin hyppää uuden sänkyyn. Edes sen verran kunnioittaa toista että kertoo hänelle haluistaan ennen kuin pettää. Itse olen seurustellut jo liki kymmenen vuotta, eikä kertaakaan ole himot yllättänyt muuta kuin sitä omaa kultaa kohtaan, ja samaa odotan myös häneltä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MrQsi

26.8.2003 05:10

Ko. artikkelin kirjoittaja tietää aiheesta kyllä ihan vittu kaiken.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

love2him4us

27.8.2003 13:25

säälittäviä ihmisiä täällä...säälittäviä...hyvin..

ei ees kannata ajatella ihmisten kanssa suhteeseen menemistä jos tietää itsensä pettävän...ja teitää ettei pysty lupauksia pitämään jos houkutus tulee

itse olen ollut nykyisessä suhteessa 4kk ja en ole pettänyt koskaan..en ees kattele vieraita saatikka koskettele..koska siitä ei mitään hyvää voi tulla...ja se on oikeutettua potkia muija heti pellolla jos hän pettää..jos minä pettäisin sanoisin sen ja myös kertoisin että en voi olla kanssasi koska tiedän tämän sattuvan...minää..välitän ja rakastan aina tyttöjäni ja välitän heidän tunteistaan...sexi kuuluu rakkauteen...ja mixi olla toisen kanssa jos ei rakasta...ootte säälittäviä te pettäjät...säälittäviä...loukkaatte muia tahallanne...hyi teitä...yäk!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

emilia27287

30.8.2003 01:38

Ihmiset ei yhtään ajattele, että jos ne pettää ne voi tartuttaa puolisoonsa TAUDIN. Helvetti että on typerää porukkaa. Toisten tunteilla ei tunnu olevan mitään väliä- pahimmassa tapauksessa pettäjä on itse todella mustasukkainen kumppanistaan. Aivan aivotonta hommaa. Jos ei ole tarpeeksi järkeä pysytellä yksiavioisena mikäli on sovittu että suhde on uskollinen, niin eikö kannattaisi sitten vaan elellä sinkkuna ja antaa puolison etsiä joku parempi suhde.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Emma092093

30.8.2003 01:40

[LAINAUS]gimmib kirjoitti 31.07.2003 klo 17:41:

Jos haluaa pettää tyttöään/kundiaan,,,, miksi seurustella .... Itse juhlin vain tyttöjen kanssa jotka eivät ole uskollisia itselleni.... ei tule paineita itselleni.... tai siis tällä hetkellä seurustelen vähän vakavammin,, enkä nussi toisia ,mutten vaadi tytöltä samaa.... koska jos vastaan tulee parempaa lähden mukaan..... ollaan sovittu että katellaan sitten joskus kunnon parisuhdetta kun on sen aika molemmin puolin....... ihmiset: tehkää mikä tuntuu hyvälle mutta älkää antako katteettomia lupauksia... sillä se saattaa satuttaa toista todella paljon ... ja voi johtaa vaikka mihin,,,,[/LAINAUS]

Niin just. Jos on halua etsiä muitakin kumppaneita niin miksei siitä voi sopia?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

emma87292

30.8.2003 01:42

[LAINAUS]Miuguliini kirjoitti 01.08.2003 klo 11:09:

En ymmärrä koko keskustelua pettämisestä. Luuletteko omistavanne kumppaninne? Jokainen tekee omalla vartalollaan mitä haluaa eikä se kuulu kenellekään. Seksillä ja rakkaudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, vaikka joskus viihtyvätkin yhdessä.[/LAINAUS]

Kysymys ei ole omistamisesta. Ei suhteessa ole pakko olla. Kysymys on tunteista ja esim terveydestä. Olisikin kiva saada joku tauti vaan siksi, että puoliso olisi "vapaa sielu" kertomatta minulle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

emma0909

30.8.2003 01:46

[LAINAUS]apilainen kirjoitti 03.08.2003 klo 14:37:

Jos saisin tietää poikaystäväni pettäneen/pettävän minua hän saisi kyllä monoa saman tien. Monet kaverini pettävät poika- ja tyttöystäviään ja tuntuu välillä pahalta kuunnella kun he kertoilevat syrjähyppelystään. Tekee usein mieli käräyttää kaveri kumppanilleen, mutta tähän mennessä en ole niin tehnyt. Enkä tule tekemäänkään. Kerron vain joka kerta kavereilleni, että halveksin heidän toimintaansa.[/LAINAUS]

mä lähden siitä periaatteesta että itse haluaisin tietää joten käräyttäisin kaverin mieluummin kuin antaisin kumppanin kärsiä. Ja sitäpaitsi paljon jankuttamani tauti-asia on ihan varteenotettava pointti. en haluaisi tunnolle tuttavan aidsia kun en halunnut kertoa että häntä petetään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

emma093029

30.8.2003 01:58

[LAINAUS]elric kirjoitti 12.08.2003 klo 12:46:

Pitäisikö minun pakottaa parini tilanteeseen, jossa hän ei saa tyydyttää jotain puolta seksuaalisuudestaan? Vai pitäisikö minun tehdä jotain, mitä itse pidän vastenmielisenä vain hänen tyydytyksensä vuoksi? . Lopuksi voisin vielä mainita, että mielestäni tietenkin se, että harrastaa seksiä muiden kanssa tietäessään, ettei kumppani sitä hyväksyisi, on äärimmäisen halveksittavaa.[/LAINAUS]

No sehän tässä on pointtina. Sinun tapasi on ok koska molemmat ovat säännöistä perillä. itse en siihen pystyisi, mutta on hienoa, että teillä se sujuu. Pettämistä on vain se mikä tapahtuu toisen selän takana ja yhteistä sopimusta vastaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

emma9889723

30.8.2003 02:03

[LAINAUS]--dude-- kirjoitti 14.08.2003 klo 23:00:

Mitäs mieltä ootte bi-pojista, jotka seurustelee naisen kanssa, vakavastikin, ja kuitenkin tykkää aina välillä käydä paneskelemassa poikien kanssa? Onks se pettämistä?

Mä olen ollut monen tällaisen joka äidin unelmavävyn kanssa sängyssä ja en lakkaa ihmettelemästä niiden kaksinaismoraalia...[/LAINAUS]

Mä en ymmärrä mitä tekemistä sukupuolella on sen asian kanssa. Pettäminen on pettämistä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

emma87498

30.8.2003 02:04

[LAINAUS]ajokorttijoo kirjoitti 19.08.2003 klo 14:43:

Joopajoo huomaa, että olet 12-18v. odottele 20v ja kirjottele sitten lisää asian tiimoilta, kun olet tehnyt extreemit (= milli velkaa ja kaks lasta) ja muija nalkuttaa ties mistä, ja seksi siirtyy toiseen ulottuvuuteen, kysy sitten itseltäsi sama uudelleen.
Ei pettäminen välttämättä ole mielessä parisuhteen alussa, mutta esim viiden vuoden kylmyys/pakkanen sängyssä saa vähän miettimään muitakin vai oletko eri mieltä ? Suhde voi siis olla todella hyvä jopa kymmenen vuotta tai pidempään, mutta joskus se arki astuu elämään ja sitten se on menoa.[/LAINAUS]

Siinä on ratkaisu jättäminen, ei pettäminen. Tai parhaassa tapauksessa KESKUSTELEMINEN!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WillikisuN28

3.9.2003 08:47

Voiskohan se vika olla vaikka siellä allekirjoittaneessa. Pikkasen on asenne vammaa...]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WillikisuN28

3.9.2003 08:49

[LAINAUS]WillikisuN28 kirjoitti 03.09.2003 klo 08:47:

Voiskohan se vika olla vaikka siellä allekirjoittaneessa. Pikkasen on asenne vammaa...][/LAINAUS]Tää oli siis sille jonka mielestä kaikki naiset on huoria..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

desaparecido

4.9.2003 12:45

Täällä on puhuttu pettämisestä vain seksin muodossa, mutta entä henkisellä puolella? Ainakin se tuntuu pahalta, kun poikaystävä vaikuttaisi haikailevan edellisen naisensa perään, arkistoi hänen kuviaan, rakkauskirjeitään.. He olivat eronneet jo n. vuoden ennen suhteemme alkua, ja olleet sittemmin "kavereita", mutta jostain kumman syystä mm. yölliset pitkät puhelut loppuivat, kun exä sai tietää olemassaolostani. Hän kuulemma mieluiten unohtaisi että olen olemassa, eikä tule koskaan näkemään minua. Jos sanallakaan mainitsen poikaystävälleni mitään aiheeseen liittyvää, hän hyppii silmilleni.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

anniliini

4.9.2003 16:05

desaparecido hei!

Olen kyllä kanssasi samaa mieltä tuosta "henkisestä" pettämisestä. Itseasiassa, se taitaa olla juuri sitä pettämistä pahimmillaan! Friikkaisin kyllä sängyssä pettämisestäkin aivan tajuttomasti (ja kenkää tulisi), mutta toiseen rakastuminen ja sen salailu satuttaisi todella jostain syvemmältä.

En tällä nyt tietystikään tarkoita, että tilanteessanne olisi kyse tuosta!!

Oman kokemuksen perusteella voin sanoa, että kun miestä aikansa "kiusaa" jollakin, josta hän ei yksinkertaisesti halua/tunne tarvetta puhua, hän hyppii silmille välittömästi, kun edes kuvitteleekaan aiheen nostetun esiin. Siis VAIKKA hänellä ei mitään salattavaa olisikaan ja täysin puhtaat jauhot pussissa! Miehet vaan eivät kestä sitä, että heitä yritetään "pakottaa" puhumaan silloin kun heitä ei "puhututa"...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Charista

8.9.2003 23:21

tämä keskustelu aiheutti heti itselleni kahden puolisia tunteita. toisaalta haluan uskoa ikuiseen rakkauteen ja uskollisuudesta kumpuavaan uskollisuuteen. rakkaus minulle pyhä asia, jota ei sovi kovin kevyillä perusteluilla rikkoa.
mutta kun ei osaa rakastaa, tai ei uskalla ottaa sitä riskiä, että tulisi petetyksi...
niin jos mitään ei halua, ei mitään saa...

toisaalta tiedän myös tunteen, mikä syntyy kahden ihmisen välille hetkessä. tunne ei kysy onko asia oikein ja lojaalista vai ei?
ihminen on itsekäs.
oma etu menee liian usein tiedon, mikä on oikein ja mikä on väärin edelle.
minusta rakkaus on myös lojaalisuutta, jonka vuoksi täytyy luopua antaakseen toiselle...epäitsekkyyttä...

en moralisoi ketään. kunnioitan pareja, jotka voivat ja haluavat elää vain toisilleen.
toisaalta itsekin kolmea miestä yhtä aikaa "säätäessäni", en ole ihan ensimmäisenä valmis luopumaan kaikesta vastaavasta. ehkä jonain päivänä tapaan ihmisen, joka tuhoaa ajatukseni ja saisi minut tuntemaan syylisyyttä. pahintahan on, kun ei tunne mistään syylisyyttä. tunteettomuus syö sinältä. ihmisestä ei paljon silloin jäljelle jää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_Aikuinen_

10.9.2003 10:03

Pieni kuminpalanen ja muutama pilleri eivät olennaisesti muuta ihmisen vuosituhansien aikana kehittynyttä seksuaalisuutta. Lähes 100% varma ehkäisy on ollut olemassa vasta noin 40 vuotta.

Seksistä - tosin onhan se muutakin kuin yhdyntää - voi ihan oikeasti tulla raskaaksi. Sen takia se ei ole pieni juttu (paitsi jos jonkun mielestä lapset tai abortit ovat pikku juttu).

Eivät kaikki ole pintaliitäjiä ja trendikkäitä. Valtaosalla ihmisistä on aivot ja he osaavat ajatella myös, miltä muista kuin itsestä tuntuu. He osaavat ajatella myös pitemmälle kuin 15 minuutin päähän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

notsostupid

11.9.2003 12:41

IDIOOTTI!!!!! totta kai sua sit syytetään koko paskast...oox niin ruma ettet omaa miestä viitti hankkii???

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

erts

11.9.2003 12:55

[LAINAUS]Rajat kirjoitti 13.08.2003 klo 14:20:

Missä menee pettämisen rajat? Suutelussa? Flirttailussa? Rakastelussa? Jokainen pari on varmaan miettinyt niitä yhdessä ja asettanut yhteisiä rajoja. Kertokaa, missä menee teidän rajat. Olisi kiva kuulla muiden "rajoista".[/LAINAUS]

mun mielestä suutelu on jo pettämistä. mietin nykyään hyvin tarkkaan omia tekemisiä, miltä minusta esim tuntuisi jos poikaystäväni nukkuisi (vaikka vaan kaverin) kanssa samassa sängyssä? valitsen sohvan. mutta jos hyvä (mies puolinen) ystävä kriisissä/syntymäpäivä ja haluaa halata kyllä se käy, mutt ei kuiteskaa tuntematonta. Flirttailukin ärsyttää mut enhä mä voi koko aja vahtia, kunhan ei tee sitä toisen läsnä olessa tai yhteistenkavereiden läsnä ollessa tai anna jonkun ymmärtää väärin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HYVINkatkera

11.9.2003 13:02

[LAINAUS]emilia27287 kirjoitti 30.08.2003 klo 01:38:

Ihmiset ei yhtään ajattele, että jos ne pettää ne voi tartuttaa puolisoonsa TAUDIN. Helvetti että on typerää porukkaa. Toisten tunteilla ei tunnu olevan mitään väliä- pahimmassa tapauksessa pettäjä on itse todella mustasukkainen kumppanistaan. Aivan aivotonta hommaa. Jos ei ole tarpeeksi järkeä pysytellä yksiavioisena mikäli on sovittu että suhde on uskollinen, niin eikö kannattaisi sitten vaan elellä sinkkuna ja antaa puolison etsiä joku parempi suhde.[/LAINAUS]

mä sanoin mun poikaystävälle et sen luokkalainen siri on täys huora (naisenvaisto) se ei uskonu mua vaa piti mennä kokeilee ja valaa,,,nyt meillä on kondylooma, tänks siri, mee laulaa niit iskelmiäs muualle lsh kärsii sun takii!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

notsostupid

11.9.2003 13:06

[LAINAUS]notsostupid kirjoitti 11.09.2003 klo 12:41:

IDIOOTTI!!!!! totta kai sua sit syytetään koko paskast...oox niin ruma ettet omaa miestä viitti hankkii???[/LAINAUS]

toi tuli väärään paikkaan, se oli osotettu sille joka on se "toinen nainen"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MasterP

12.9.2003 18:07

[LAINAUS]rakastunut kirjoitti 01.08.2003 klo 11:14:

Pelkään nykyisen tyttöystäväni pettävän.. luettuani aiheesta epäilyni saivat "vahvistuksia". Yllättävä ulkonäön merkitys, lisääntyneet menot, rahan kulutus.. toisaalta meillä ei ole mitään yhteistä materiaalia, joten naisella ei pitäisi olla mitään syytä katsoa mua. Miten on saisinko jonkinlaista palautetta?? Mua on aikoinaan petetty eli edellinen muija kaveri. Onko tämä vain sieltä jäänyt arpi vai onko pelkoni aiheellista? Rakastan naistani isolla R-kirjaimella, mutta en halua taas joutua särkyneiden sydänten kerhoon.[/LAINAUS]

Terve! Tiedätkös mitä? minuakin on edellinen pettänyt eikä se tunnu hyvältä. Nykyinen muijani on mennyt viime viikonloppuina aika usein kavereidensa kanssa ja rahan käyttö on selvästi tuplaantunut. Ulkonäkö on hänelle tärkeämpää kuin ennen, ja loppujen lopuksi hän jätti minut, ruinasi takaisin pari kertaa, joten suostuin siihen. Mutta kuitenkin loppujen lopuksi hän sanoi että väliaikainen ero olisi paikallaan. Hän ei pysty kertomaan minulle totuutta miksi erota, joten mun mielestä vain paras keino saada selville on kysyä suoraan päin pläsiä että pettääkö hän...? Mäkin rakastan naistani paljon, mutta ihmettelen hänen viimeviikkoisia käytöstapoja minua kohtaan. Aionkin seuraavan kerran kysyä suoraan että kun tapaan hänet että pettääkö hän minua? Olen melko varma siitä, koska näen selvästi hänen kasvoiltaan että hän salaa jotain suurta ja todella loukkaavaa minulta, eikä uskalla loukata tunteitani kertomalla siitä. Eli paras keino vain on kysyä, ja jos se on totta, niin minä ainakin eroan heti, sillä edellinen ero teki aika kipeetä. Se täytyy sitten vaan kestää niinkuin mies. Eikö näin???

Toivottavasti saat selvitettyä asiat, ja myös minä, sillä en jaksa enää olla sellaisessa pompotuksessa mitä saan kokea. Voimaa sinulle, ja lisänä että aina niitä naisia, jopa paremman näkösiäkin vastaan tulee, joita haluta. Päivänjatkot...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mieti_tarkasti

28.9.2003 16:27

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa nyt vuoden. Noin kuukausi sitten aloin epäillä,että hän pettää minua. Kaikki mitä luin tai kuulin tuntui vahvistavan epäilyjäni. Tulin hyvin surulliseksi ja poissa olevaksi, poikaystäväni ihmetteli käytöstäni. Kysyin häneltä sitä suoraan ja hän vastasi ei. Silti en voinut uskoa häntä. Erkaannuimme paljon, sillä olin koko ajan hyvin mustasukkainen ja masentunut, mietin asiaa paljon enkä nukkunut öisin.
Vihdoin ymmärsin erään asian. Suhteessa on kyse luottamuksesta. Mietin haluanko menettää miestäni ja rakastanko häntä. Tajusin ettei suhteemme voi toimia ellen ala luottaa häneen, joten pakotin itseni unohtamaan epäilyt. Nyt kun mietin epäilyksiäni, käsitän ettei mieheni ole muuttunut,niin kuin luulin hänen muuttuneen. Suhteemme on palautunut lähes entiselleen ja olemme puhuneet asiasta. Joten haluan kertoa tämän sinulle "MasterP" : Mieti onko epäilyillesi vahvoja perusteita ja kerro tytöllesi, miltä sinusta tuntuu ja mitä epäilet, puhukaa asiasta. Älä tuhoa hyvää suhdetta ellet ole varma. Sillä jos olet päättänyt, että hän pettää sinua, kaikki kuulemasi vain vahvistaa sitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dallas52

2.10.2003 14:30

[LAINAUS]elric kirjoitti 12.08.2003 klo 12:46:

Mikä ihme siinä on, että seksiä pidetään niin kamalan suurena asiana? Sekä minulle että avovaimolleni seksi on hauskanpitoa ja halujen tyydyttämistä, jolla ei ole mitään tekemistä rakkautemme kanssa. Itse olen katsellut häntä toisen miehen kanssa ja kuunnellut kertomuksia muista kerroista. Olenko mustasukkainen? En. Tiedän, että hän rakastaa minua ja että minä rakastan häntä. Tiedän myös, että jos jommalla kummalla tuo rakkaus kuolisi, hän sen myös toiselle kertoisi. Se riittää. Tietenkin harrastamme seksiä yleensä yhdessä ja tietysti se on saanut uusia ulottuvuuksia siitä, että toisen on oppinut tuntemaan kunnolla vuosien saatossa, mutta aina välillä on silti mukavaa kokeilla jotain muuta. Ei seksi ole samanlaista eri ihmisten kanssa. Toinen ihminen saattaa antaa sinulle täysin erilaisia tuntemuksia kuin toinen. Puhumattakaan siitä, että eri ihmiset haluavat eri asioita. Pitäisikö minun pakottaa parini tilanteeseen, jossa hän ei saa tyydyttää jotain puolta seksuaalisuudestaan? Vai pitäisikö minun tehdä jotain, mitä itse pidän vastenmielisenä vain hänen tyydytyksensä vuoksi? Tuskin. En kuitenkaan väitä, että tämä tapa sopisi kaikille. Jostain syystä me molemmat näytämme olevan vapaita mustasukkaisuudesta mutta voin kuvitella, että monille (useimmille?) pareille tällainen aiheuttaisi ongelmia ja rikkoisi liiton hyvinkin nopeasti. Varmuuden vuoksi mekin molemmat olemme luvanneet, että jos jompi kumpi antaa pienintäkään merkkiä siitä, ettei enää pitäisi tilanteesta, lopetamme hauskanpidon muiden kanssa. Lopuksi voisin vielä mainita, että mielestäni tietenkin se, että harrastaa seksiä muiden kanssa tietäessään, ettei kumppani sitä hyväksyisi, on äärimmäisen halveksittavaa.[/LAINAUS]

En usko että mainitsemasi seksin ja tunteiden erottelu onnistuu pitemmän päälle....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

spiraal

6.10.2003 13:43

[LAINAUS]Happie kirjoitti 07.08.2003 klo 11:02:

Aivan! Kun on oma pää kunnossa, ei tule tarvetta hakea sitä "egon pönkitystä" mistään. Toisin sanoen, kun on tarpeeksi aikuinen ja kypsä, elämänarvot kunnossa ja tavoitteena onnellinen, tasapainoinen elämä, ymmärtää kyllä pysyä oman, hyväksi havaitun kullan kainalossa. Tämä ei tarkoita sitä, että elo yhdessä olisi välttämättä ainaista ruusuilla tanssimista, ehei! Vakavassa suhteessa pysytään niin myötä- kuin vastamäessäkin, eikä siihen mielestäni vaikuta edes se, ollaanko virallisesti naimissa vai ei. Sitoutuminen merkitsee. Jos oikeasti rakastaa, ei todellakaan halua toista satuttaa! Asia erikseen ovat sitten ne joilla on "oikea" seksiriippuvuus tai muu sairaudeksi luokiteltava juttu. Silti, en hyväksy pettämistä missään tai koskaan. Suhde on jo kuollut siinä vaiheessa kun jompikumpi on hypännyt vieraaseen sänkyyn tai rakastunut/ihastunut johonkin toiseen. Jokin on vialla. Ja pahasti.[/LAINAUS]

olen ihan samaa mielta kanssasi.on vaikea ymmärtää kuinka ihmiset ovat nykyisin niin itsekkäitä ja röyhkeitä kumppaneitaan kohtaan,pettämisestä on tullut jokin sortin trendi juttu eikä oman "kullan" tunteista välitetä tippaakaan.itse olen parikymppinen ajatusmaailmaltani kypsä ihminen joka ei ole pettänyt kumppaneitaan ikinä.tällä hetkellä elän parisuhteessa ja olen sitoutunut toiseen ihmiseen 100%.jos toista todella rakastaa niin myös kunnioittaa,on rehellinen eikä tuota toiselle ikuisia haavoja pettämällä. sen suurempaa rikkautta ei maailmasta löydy kuin että joku rakasta sinua pyytteettömästi ja aidosti , haluten vain sinua...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

virhe

1.12.2003 14:06

Onhan se näin, kerran pettää, pettää toisenki. Olen itse useen otteeseen katsonut peiliin ja tokaissut, olen aika paska. Ole seurustellut vuosia, ja olen pettänyt omaa kumppania. Ei tarvitse sanoa kuinka idiottipaska olen, tiedän sen itsekkin. Tästä tuli vain paha kierre, useimmiten asia tapahtu humallassa, ja humalassa pettäminen ei nyt todellakaan ole mikään tekosyy, ihminen tietää humalassakin mitä tekee. On vaikeata katsoa omaa kultaa silmiin ja sanoa että kaikki on hyvin, vaikka asia ei ole näin. Rakastan häntä, mutta seksi on ollut yksi sellainen joka ei ole sujunut hyvin. Ensimmäisen kerran olin parin frendin kanssa viettämässä iltaa, keskusteltiin kimpasta jne, ja asia johti toiseen. Olin itse halunut kokeilla kyseistä kimppaa, ja päätin sitten että haluaisin kokeilla ja unohtaa tapahtunutta, vaikeata on ollut, ja olen yrittänyt itse miettiä mitä oikeastaan haluan.

En tiedä miten sanoisin kummpanille pettäneeni, tiedän että tulen saamaan vitusti paskaa niskaan, ja suhde päättyy siihen. Mitä pidemälle asia jää kytemään sen vaikeammaksi se yleensä tulee. En ole edes frendeille kertonut asiasta koska kumppani on hyvä frendi heidän kanssa myös, tiedän että heille voi kertoa, eikä he kerro sitä eteenpäin, mutta jos kerron niin kerron ensin omalle kumppanille ensin, en muille. Jos suhde päättyy siihen, tiedän sitten että aloitan kaiken puhtaalta pöydältä, ei valehtelua, ei pettämistä, ja ongelmista keskustellaan. Nämä kaikki ovat ollut puuttellisia nykyisessä suhteessa. Täällä nyt kun on laaja keskustelu näistä, sanon että ei kannata! Ehkä joillakin on hyvä olla pettämisen jälkeen, omalta kannalta se on jäänyt polttamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nainennam

5.12.2003 01:11

Voi teitä reppanoita. Ettelö tajuu yksinkertaista yhtälöä. Jos petätte tai alkaa tuntua siltä, että kohta se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Niin kaikille osapuolille on parempi kun näyttää latua heti, eikä sen jälkeen kun juttu on mennyt jo niin pitkälle, että siitä ei pääse kovin helposti ulos. Mun yksinkertainen ohje menee näin: Tapailen naisia KOKO ajan ja useampi projekti kerrallaan..tällä hetkellä muuten mukana on 16 tyttöö, tosin vain 5 kanssa on ajosopimus. 11 kanssa olen harrastanut sexiä ja loput on aktivoimatta. Jokatapauksessa aion jatkaa näin kunnes löytyy se oikea ja sitten kaikki pannaan mappiin. Yksinkertaista eikö. Nyt ei tarvi ainakaan pettää ketään ja voin sanoo tytöillekin, että muuta ei tipu ja et ole sitten ainut joka saa tätä munaa. Ja hyvin on kelvannut. Ei siis kannata yrittää ainakaan pettää itseään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tiitsku

9.6.2004 23:01

poikaystävä petti ja tunnusti pari päivää sen jälkeen. en vieläkään ymmärrä miksi.hän on todella rehellinen ja hyvä ihminen. hän ei valehtele.sanon noin koska tunnen hänet. hän tapasi tytön baarissa erittäin humalassa ja vei sen kotiin. hänen sanojaan mukaan ei ollut seksiä, mutta miten mä häneen voisin uskoa ku en aikaisemmin ikinä uskonu hänen pettävän ikinä. en tiedä onko se vika meissä vai hänessä vai meidän välillä olevan kahden tunnin välimatkassa vai humalatilassa. todella sekaisin. mä rakastan häntä todella paljon. ja olen antanut jo anteeksi. silti mulla on paha mieli siitä..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-siiri-

10.6.2004 10:57

Ei se kyllä ihan niinkään mene, että jos kerran pettää, niin aina pettää. Itselläni oli lyhyt suhde toisen pojan kanssa ja vaikka alkuihastuksen aikaan kaikki tuntui täydelliseltä, niin voi luoja, mikä henkinen morkkis siitä syntyi. Poikaystävälleni en asiasta kertonut, mutta luulen, että sen takia kärsin vielä entistä enemmän, mikä oli mulle tietysti aivan oikein. Katselin rakastani ja hajosin sisältä päin. Pikkuhiljaa valinnan tehtyäni pääsin jo asiaa unohtamaan, mutta tapahtumien seuraus on nyt itselleni täysin selvä; ikinä en halua enää toista pettää.
Ja tuosta kertomisesta olen ihan sitä mieltä, että parempi jättää kertomatta, mikäli itse tietää, että haluaa toista jatkossa rakastaa ja hänen kanssaan elää. Asian kertominen vain satuttaa toista älyttömästi, ja vaikka itse tiedostaa, ettei enää ikinä halua tehdä moista, niin toisen luottamuspula voi kestää hyvinkin kauan.
Hassua kyllä, omassa parisuhteessani tämä outo tapahtuma vain vahvisti tunteitani poikaystävääni kohtaan. Ja vaikka se niin väärältä sattaa kuullostaa, niin se myös kasvattu minua taas ihmisenä paljon eteenpäin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lajaz

26.9.2004 12:56

olin pettänyt exään monesti joskus jäin kinni yrittessäni iskeä tuttunsa tietämättä,selvisin kyllä niistä kieltämällä kaiken aina.rakastin häntä mutta jotenki ajauduin monesti toisten sänkyyn.kun hän petti minua ja sain tietää niin se ei mua haitannut,koska tiesin että olen tehnyt samaa.piti vaan leikkiä suuttunutta jotta se ei epäilisi.....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jennif

24.9.2005 15:18

Pettäjän tie voi loppua ennekuin se alkaakaan..niin kävi minulle..

Tapasin baarissa harvoin käyneenäni erään tosi mielenkiintoisen ihmisen..silmäpeli oli kovaa, jätin asian siltä illalta siihen..tuli toinen baari-ilta hetken päästä..jälleen näin ko.valloittavan ihmisen ja tällä kertaa jo jutustelun merkeissä ilta kääntyi ja vaihdoimmepa numeroitakin jota en ole ennen tehnyt.

Sitten seuraavana päivänä ja seuraavalla viikolla muutama viesti läheteltiin ja miesystäväni ei tiennyt mitään..se olikin viatonta,pistin varmuuden vuoksi kaikki paperille ylös ja poistin viestit puhelimesta etten jää kiinni. satuimpa jättämään ko paperin sitten väärään paikkaan, olin poissa kotoa ja miesytäväni huomasi lapun ja luki viestit joita olin vieraan miehen kanssa vaihtanut..siitähän tulikin sitten kovat selvittelyt ja aikamoiset riidat..luottamus meni ja kaikesta epäilyä saan niskaani..

Se oli siinä sitten se luottamus..nyt vaikeaa ja hankalaa..en voi mitään mutta ko vieras mies on kiehtova!Siltikin oma suhteeni on semmoinen jonka haluan pitää, mutta nyt en voi enää jäädä kii mistään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Birdieh

7.12.2005 10:16

Elin onnellisessa avoliitossa vuoden päivät enkä koskaan voinut kuvitellakkaan että meistä kumpikaan pettäisi. Meillä oli huonompi hetki suhteessamme ja kundikaverini hurahti juhlimiseen. Yli puolen vuoden ajan hän petti minua kerta toisensa jälkeen erinäisillä yhden yön jutuilla, melkein aina tiesin missä oltiin menty. Annoin kaiken anteeksi, tosin epäillen aina hurjasti että pettäminen ei siihen lopu. Loppujen lopuksi minä jäin ilman rakastani tuntien itseni idiootiksi. Sain syyt erosta niskaani koska olin tukeutunut miespuoliseen ystävääni (siis ystävään!) ja mieheni epäili että meillä oli suhde. Pettäjästä itsestään tulee sietämätön kumppani omien epäilyjensä kanssa. Tärkeintä oli että mieheni rakasti minua. Kyllä voi tyttö olla naiivi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hullu kalju

12.1.2006 12:13

Sehän se vasta saatanallisesti vituttaakin kun on itse pettänyt aiemmin (tosin vastapuolikin aina) ja sitten kun kerrankin ottaa uuden suhteen tosissaan ja päättää olla kunnolla, ja vuoden päästä kuuleekin että vastapuoli on ratsastanut enemmän kuin buffalo-bill... TÄSTÄ jää paska maku suuhun. Tekis mieli tappaa se lortto! Siispä neuvoksi; pettäkää nii saatanasti ettei haittaa vaikka toinenkin sitä tekisi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tunteiltaan normaali

25.5.2006 02:53

Miugulin kaltaisia henkilöitä nimitetään psykopaateiksi, koska he noudattavat omia normejaan, jotka poikkeavat huomattavasti yleisistä normeista. Heille vain yksi ihminen on tärkeä, he itse. Heille on vieras kristillisen moraalifilosofian ajatus: "Mitä toivotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuttutyttö

13.8.2006 11:43

Mulla on 3 poikaystävää.. Yhden kanssa ollut 5 vuotta ja rakastan sitä ja se mua. Yhtä tapaillut puoli vuotta ja yhtä nyt 2 vk.
Ei ole aikomustakaan luopua yhdestäkään. Nuorempana ei tullut mieleenkään pettää. Nykyään se pitää mielen virkeänä, kun unohtaa sen moraalisen puolen (unohdettu). ja tiedän, miten raa-alta tämä kuulostaa.
Minusta ei päälle päin uskoisi pettäjäksi ja tarinani ovat älykäitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuttutyttö

13.8.2006 11:46

Niin ja vielä-
Nämä kaksi muuta poikaa ovat avioliitossa ja heillä on lapsia. Tämä vähentää riskin taudeista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ahdistaa

15.9.2006 19:58

Sain pari päivää sitten selville, että vaimoni pettää minua. Hän on useaan kertaan ollut olevinaan työmatkoilla ulkomailla. Todellisuudessa hän on ollut siellä rakastajansa
kanssa. Vaimoni ei tiedä, että tiedän hänen pettävän.En tiedä mitä tekisin.Ohimoita kiristää todella paljon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mi-a

2.3.2007 03:44

...no joo! Pettäjä jää melkein aina kiinni,tavalla tai toisella. Olen ollut sekä petetyn, että pettäjän asemassa ja petetyn asema on ahdistava. Mies jatkaa ja jatkaa vaan, vaikka tietää, että saan aina kaiken selville!( 13 vuoden kokemus on antanut hyvät valmiudet nähdä merkkejä pettäjässä) Itse toimin tarvittaessa niin, että siitä on mahdotonta jäädä kiinni, kokemus opettaa.Kumpikaan ei kuitenkaa ole valmis eroamaan, sairasta!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Epäilevä

23.8.2014 00:42

Sulhaseni on pettänyt minua monesti ja monen kanssa, enkä enää tiedä että voinko koskaan enää luottaa häneen. Hän sanoi rakastavansa minua ja haluavan että suhteemme toimii. Ei se siltä kyllä vaikuttanut, kun hän valehteli ettei hänellä ole mitään salattavaa. Nyt hän on luvannut lopettaa valehtelemisen, mutta saa nähdä että onko sillä yhtä vähän merkitystä kuin neljä kuukautta sitten, vieläpä sen takia kun hän sanoo, että pettämisestäni ei olisi haittaa, hän ei tiedä että tekeekö hän niin uudelleen, eikä hän muista tai ymmärrä pettäneensä. Hän ei ole myöskään suostunut kertomaan syytä henkisen vointini huonontamiseen, hän vain on kertonut että vika ei ollut minussa tai suhteessa. Siksi minua mietityttääkin, että miksi hän petti jos hänellä ei kerran ollut edes syytä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi