H.O.T 2004

Kevään vaatemuoti

(V)oi niitä aikoja!

Et päässyt viime ja edellisenä vuonna menneisyyden imuun? Ei se mitään. Nyt sinut imetään pakolla. 1980-luku eli strassit, Chanel-jakut, pinkki ja muut sateenkaaren värit ovat kaikki täällä. Lahkeet pysyvät yhä saappaan sisässä. Kainaloissa vapattaa lepakkohiha. Ranteissa muovirenkaat. Kravatti on kutistunut kapeaksi naruksi.

Kaikkea ne keksiikin. Siitä kertoo Cityn ilmapuntari, HOT!

Koolla on väliä

Kun on kyse aurinkolaseista. Nyt ne peittävät silmät, joskus puolikin naamaa. Koolla pröystäilevät etenkin Chanel ja YSL. Muovilasit ovat vihreitä, harmaita ja oransseja.

Uusimmat tulokkaat nenänvarrellasi ovat Prada ja Miu Miu.

Terveisiä solariumista!

Nyt ei olla päivettyneitä, vaan kenkäplankin ruskeita. Louis Vuitton hylkäsi Jennifer Lopezin mainoskasvonaan ja palasi tavanomaisiin keskiruskeaksi käristettyihin huippumalleihin. Aavikkojumalattaret-mainoskampanjassa ruskeat miehet ja naiset makaavat Saharan aavikolla luksuslaukut vieressään. Siellähän sitä luksuslaukkua kaipaa.

Kiiltoa, komisario Glitter

Tammikuussa lanseeratun Christian Diorin Chris 1947 -tuoksun nimi on kirjoitettu “jalokivin”- Kukkaistuoksussa on mm. karpaloa, kaislaa, freesiaa ja pionia. EDT (50 ml) maksaa 55,60 e. Kuva Christian Dior
Tammikuussa lanseeratun Christian Diorin Chris 1947 -tuoksun nimi on kirjoitettu “jalokivin”- Kukkaistuoksussa on mm. karpaloa, kaislaa, freesiaa ja pionia. EDT (50 ml) maksaa 55,60 e. Kuva Christian Dior
Kevät on yhtä kiiltokuvaa. Strassit ovat tehneet paluun aurinkolaseihin, kenkiin, mainoksiin ja samppanjapulloihin...Gucci ja Chanel sähköttävät omaa nimeään kiiltävin kivin aurinkolasiensa sangoissa. Dior kivittää koko sangan.

Mutta osataan sitä alapäässäkin. Manolo Blahnik liimasi kenkiinsä tekojalokiviä ja Sergio Rossi Swarovskin kristalleja. Louis Vuittonin kengissä kristallit ovat ihan tavallisia, mutta Miu Miu koristeli mokkasiinitkin erivärisin kivin.

Jopa samppanjapullot ovat saaneet koristeet: Moët&Chandon koristeli erikoiserän rosé-samppanjoistaan Swarovskin kristallein.

Kiiltoa ei saada vain kivistä vaan myös kullasta ja hopeasta.

Kulta kiiltää Guccilla takissa, Louis Vuittonilla kengissä, Tod’silla laukussa. Prada ja Fendi pistävät kultaa vain koristeeksi.

Aitoudesta viis.

Kate Moss

Rehabista keskiaukeamalle! Kate Moss on joka kampanjan keula: Burberry, Vero Moda, Chanel ja Rimmel ovat päättäneet että ex-päihdeongelmainen malli, nykyinen äiti on täydellinen myynninedistäjä. Kate Moss on takonut mainetta myös yksityiselämässään: britti Elle esitteli hänen tyyliään parin sivun verran, koska Moss osaa kuulemma yhdistellä taidokkaasti kalliita ja edullisia vaatteita.

Muita muoti-lehtien ylistämiä ja seurattavia; Marc Jacobsin muusa Sofia Coppola, Beyoncé Knowles ja Kate Hudson.

Pretty in pink

Mekot ovat taas yöpaitamaisia ja keltainen kirkasta. Voihan sitä näinkin kokeilla. Kuva: Vero Moda
Mekot ovat taas yöpaitamaisia ja keltainen kirkasta. Voihan sitä näinkin kokeilla. Kuva: Vero Moda
Pink is the think, uskovat Ralph Lauren, Tommy Hilfiger, Marc Jacobs ja Boss. Mulberry on innostunut vaaleanpunaisista laukuista ja Christian Diorin logon kirjaimet, laukuissa, kengissä, nalleissa (!), ovat tänä vuonna vaaleanpunaisia.

Imelää!

Ruohonvihreä

Muodinluojat ovat liittyneet vihreiden puolueeseen: mm. Michael Kors ja Tommy Hilfiger juhlivat ruohonvihreää väriä. Naiset pukeutuvat vaikka kokovihreään, miehet asustavat vaatteensa vihreillä nenäliinoilla, kravateilla ja paidoilla, joissa on vihreitä raitoja.

Kukat ja kukkahameet

Kukista (ja mehiläisistä) tohistaan joka kevät. Tänä vuonna kukat kuuluvat pallohameeseen kuten 1950-luvulla muinoin. Miehet verhoutuvat kukkapaitaan.

Flower power!

Vedenvärit

Vaaleansininen   on vedenväreistä varmin,   uskoo H&M-mies. Kuva: Hennes&Mauritz
Vaaleansininen on vedenväreistä varmin, uskoo H&M-mies. Kuva: Hennes&Mauritz
Turkoosi, liila ja vedenvihreä kuuluvat Stella McCartneyn, Ferragamon, Fendin, Ocar de la Rentan, Versacen ja Nina Riccin värikarttaan.

Keltainen ja oranssi

Keltainen näkyy ja oranssi tulee sen vanavedessä. Keltaista esittelivätMichael Kors, Nina Ricci, Ralph Lauren, Oscar de la Renta ja Carolina Herrera. Keltainen näkyy myös kaupoissa, mm. Vero Modan valikoimassa. Boss ja Perry Ellis suosivat miesten paidoissa sukulaisväri persikkaa.

Chanel-jakku

Chanel-jakku jatkaa voittokulkuaan. Aidossa Chanelissa hyörivät filmitähdet, mm. Nicole Kidman, me tyydymme kopioon. Zara teki jo viime talvena halpisversioita tweed-klassikosta. Tänä keväänä sellainen on mm. Vero Modalla, jolla on muuten sama mainoskasvo kuin Chanelilla: Kate Moss.

Ellen ja Voguen mukaan Chanelin tweedkantitettu trenssi on trensseistä kuumin. Uskoako noita?

Brittifutis-fani-chic

Brittijalkapallosta tutut kiiltävät fanitakit trikooresoreilla, mm. puna-valkoinen Arsenal, ovat salonkikelpoista kamaa, jos on Marc Jacobsia uskominen. Hän esittelee niitä mainoksissaan.

Raitapuku

Muistatko vielä Oscar Jacobsonin? Tuon mahtavan ruotsalaisen miesten vaatettajan, joka eli kultakauttaan 1980-luvulla. Oscar teki tunnetuksi kapearaitaisen pikkutakin. Nyt tämä samanlainen 1980-luvun alun pikkutakki seikkailee mm. Perry Ellisin mallistossa. Muotia siis.

Kuulutko jo klubitakki-klubiin?

1980-luvulla joka ikinen lapsi puettiin klubitakkiin. Ralph Lauren verestää vanhoja traumoja. Laurenin aikuisten klubitakeissa on isolla kirjailtu hänen nimikirjaimensa: RL.

Kapeat housut

Lahkeet eivät enää lepata: kapeat housut ovat tehneet paluun. Mahtuvat paremmin saappaan sisään.

Kangasta! kangasta!

Mekossa on käytettävä metrikaupalla kangasta, kertovat Prada, Donna Karan, Chanel ja Marc Jacobs.

Mind the Gap

Gap on joutunut väistymään Euroopassa H&M:n ja Zaran hintasodan tieltä ja GAPin mainokset ovat lähes kadonneet kansainvälisistä muotilehdistä, mutta se tulee vielä. GAPin pääsuunnittelijaksi on palkattu Marc Jacobsin Marc-merkin entinen luova johtaja Pina Ferlisi.

Vastaisku voi alkaa.

17 kommenttia

igloo

26.3.2004 13:31

Minkä ihmeen takia tässä jutussa parjataan tulevan kesän muotia?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Porro

26.3.2004 21:13

Mulla ainakin on noi 80-luvun kauheudet vielä liian tuoreena muistissa, joten aijon olla epämuodikas!!! Nyt nuoruttaan viettäville tulevat vaatteethan on jotain UUTTA ja erilaista, mutta minä jään kyllä mielummin odottamaan uutta 90-luvun tuloa!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pipboy81

28.3.2004 21:21

Ei kai taaaas oranssia... Ihan kuin tuosta listasta puuttuisi paljon tärkeää vielä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tiirailija

29.3.2004 17:26

musta olis kiva jos näkis taas tulevana kesänä 20+ naisilla napapaitoja tai toppeja päällä. Koska ne ovat söpöjä niillä. Onpahan tullut itsekin testattua pari napapaitaa, kun omaan hoikan ja komeasti lihaksikkaan vatsan mitä näytellä naisille. =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lilli_

31.3.2004 17:07

Hoh-hoijaa..taidan itse kuitenkin tyytyä klassiseen pukeutumiseen! Pääsee helpommalla, eikä tarvitse nauraa omille valokuville kymmenen vuoden päästä :))

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sebastyne

1.4.2004 00:51

Muoti on tehty tyylitajuttomille, sanoi joku joskus, enkä voi kuin allekirjoittaa. :p Onneksi sentään 80-luvullakin oli mahdollista olla tyylikäs, katsoopa vaikka Pretty Womanin uusiksi, niin ei kauhistuta niin hirveästi tuo 80-luvun uusi tuleminen.

Luojan kiitos kukaan ei PAKOTA käyttämään neon-värejä ja 5-kertaisia olkatoppauksia...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-UK-

3.4.2004 17:02

Kiva muoti-ilmio iskemassa suomeen. Olen itse elanyt sen keskella jo viime syksysta. Asun Brittein saarilla ja silloin tallon eksyn tanne cityn sivuille. Nauttikaa kasarista, se on hauskaa vaatteiden yhdistelya. Kirpparit (ainakin taalla) ovat parhaita paikkoja loytaa niita muodikkaimpia juttuja tehostamaan pukeutumista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ali_Boo

21.4.2004 20:44

Lontoossa oon saanut "ihailla" jo liian monta sesonkia (eika vain viime vuodesta huom.) 80-luvun kauheuksia, kiva etta koto-Suomessakin kaydessa voi vihdoinkin karsia samoista rievuista... Voi onnen paivat. Muotia voi mieluusti seurata mutta vois jattaa ne hirveimmat ideat esim. kasarit vaikka brittien huoleksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Qattus

24.4.2004 18:03

Lontoossa varmaan viidetta vuotta on kova sana lattapohjaiset mokkasaappaat loysalla "rytty" varrella. Mokkasiinisaappaatkin tulevat olemaan viela kova villitys. Turkoosi luomivari, 70-80-luku, niin sisustuksessa kuin vaatteissakin, vihreat asusteet, ne klassiset muoviset varvas sandaalit joiden Brazilialaisesta versiosta maksetaan taalla jopa £20! Itse kaytan kukallista puuvillahametta rinnan yli nostettuna minimekkona, orkidea hiuksiin, aavistuksen kullanvariset narupiikkarit jalkaan ja menoksi!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Wonderful

15.5.2004 13:20

Luojan kiitos! Vihdoin voi elätellä toiveita että kaupasta saa normaalin näköisiä farkkuja. Bye bye levetä lahkeensuut 70 - luvun tyyliin, jo niitä on saanut katsellakin ihan liian kauan! Tervetuloa peruslevetä ja bootcut - farkut, jesss!

Toivottavasti eivät vaan ala liimailla niitä strasseja farkkuihin, sekin taisi joskus olla kova sana...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

emmanuelleCROW

18.5.2004 13:05

onneksi on omat aivot millä ajatella, mitä päällensä laittaa...ettei tarvitse pelätä mitä joutuu laittamaan ensi kesän muodin mukana....hohhoijaa!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kisu111113

25.5.2004 14:01

Koska keksitään aivan uusi muoti eikä käytetä uudelleen esim. 80-luvun muotia?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

prinsess-x

7.6.2004 12:53

jee jee mä rakastan pinkkiä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Knockoutseger

10.6.2004 16:18

Aivan ihana seurata uusinta muotia,
siis mä olen aivan friikki osteleen vaatteita, laukkuja ja kenkiä! Ihania uusia villityksiä tullut täksi kesäksi. Ei mitään tylsää ja vanhaa, vaan
värikästä ja rohkeaa tyylikkäästi ja suloisesti yhdisteltynä! Ruotsissa ja Norjassa naiset osaa pukeutua paljon ihanemmin, tääl ei kukaan "välitä", mut katsoo ja arvostelee kyl niit jotka välittää.... Iloista ja rentoa kesää kaikille! Olkaa kauniita!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Angelika Makslahti

1.8.2004 21:20

IHANAA KUN PINKKI ON MUODISSA SE ON PARAS VÄRI MITÄ ON VARSINKIN JOS HALUAA OLLA TYTTÖMÄINEN JA SEXIKÄS

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

spliffhiller

16.5.2005 11:53

on se kyllä kiva kun voi tälläisistä lehtijutuista lukea että mitä saa laitta ylleen.
Muut kledjut on siis iha down, heittäkää roskiin ja sylkekää päälle!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

weerthauzen

12.12.2005 23:35

jees, kyllä täällä pieni pää menee sekaisin kun ei enää tiedä ollako muodikas vai ei. kumpi onkaan enemmän muotia ja mitä sitten jos ei ole edes muoditon oikealla tavalla? ryhdyn nudistiksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi