H.O.T 2004

Tyylikkäimmät harrasteet

Boutique-hotellit

Kaikki alkoi New Yorkista Lexington Avenuen ja 49th streetin kulmasta vuonna 1998. Uuden sukupolven bisnesmatkaajat pitivät tehdasmaisia hiltoneja epämukavina, heitä varten suunniteltiin kotoisan pieni design-hotelli W. Tarkoitus oli tehdä yksilöllinen, muotoilun viimeisiä tuulahduksia toteuttava hotelli, jonka baareissa ja ravintoloissa istuvat myös paikalliset.

W laajeni nopeasti ketjuksi, jolla on hotelleja Honolulussa, San Diegossa, San Franciscossa, Los Angelesissa, Mexico Cityssä, Sydneyssä sekä useampi hotelli New Yorkissa. W-villitys laajeni 2000-luvun alussa Eurooppaan ja lajin hotelleja alettiin kutsua boutique-hotelleiksi. Lontoossa puhutaan nyt milanolaisen hotelliyrittäjän Roberto Politon Baglioni-hotellista, jonka sviittien näkymä on Kensingtonin puistoon.

Ensi vuonna Helsinkikin saa oman boutique-hotellinsa. Klaus Kurki lopettaa Sokos-hotellina ja tilalle tulee uusi design-maja.

Prinssin uusin

Funkin pieni suuri mies lähtee huhtikuussa kiertueelle kuuden vuoden tauon jälkeen ja julkaisee uuden levynsä alkukesästä. Princen mukaan albumi on suunniteltu julkaistavaksi kaikissa maissa yhtä aikaa kaikkien levy-yhtiöiden toimesta.

Prince: Musicology

Ilotyttö muistelee

Lucy Liu   näyttelee   Tracy   Quania.
Lucy Liu näyttelee Tracy Quania.
Tracy Quanin Diary of a Manhattan Call Girl perustuu Tracyn omaan 15-vuotiseen kokemukseen manhattanilaisena luksushuorana. Hän ansaitsi viikossa 2000 dollaria työskentelemällä kolme päivää viikossa. Elokuvaoikeudet on jo ostettu. Pääosassa nähdään Lucy Liu ja ohjaajana Sinkkuelämää-, Melrose Place -tuottaja Darren Starr. Elokuva on Julia Robertsin elokuvayhtiön tuottama.

Leisure Suit Larryn paluu

Yli 35 miljoonaa myynyt 1990-luvun alun legendaarinen teryleenipukuinen lemmentohtori, Larry, suuntaa jälleen radalle loppuvuodesta. Tällä kertaa pääosassa on alkuperäisen Larryn veljenpoika Larry. Jutut liikkuvat tuttuun tapaan vesirajan alapuolella. Pelin inspiraationa on ollut muun muassa American Pie -elokuvat.

Leisure Suit Larry: Magna Cum Laude, PC, PS2

Budapest

Unkarista tulee toukokuussa EU-valtio, ja sinne pääsevät laskeutumaan myös halpiskoneet. Luvassa on turistirysäys. Budapestista povataan uutta Prahaa.

Leican herkku

Kaikille digikamera ei ole se juttu, he ostavat Leican Hermés-kameran. Se on Barenia-nahalla päällystetty kamera, jota valmistetaan vain 500 kappaletta. Hintakin on 10 000 euroa.

Paina kaasua, Gran Turismo!

Kaikkien aikojen parhaimmaksi rallipelisimulaatioksi kehuttu sarja saa heinäkuun alussa jatkoa. Gran Turismon aiempia osia on myyty yhteensä yli 32 miljoonaa.

Gran Turismo 4, PS2

Puolikas elämä osa 2

Vuonna 1998 vuoden parhaaksi peliksi valittu Half-Life saa jatko-osan syksyllä. Päähenkilönä räiskintäpelissä on ykkösosasta tuttu Gordon Freeman ja pelissä on nyt myös ajettavia kulkuneuvoja. HL2 tulee todennäköisesti myös Xboxille.

Half Life 2, PC

Franz Ferdinand

Opiskelijabileissä Glasgow’ssa syntynyt bändikomeetta, Franz Ferdinand soittaa tanssittavaa kasaritaiderokkia. Kriitikoilta suitsutusta saanut debyyttilevy ilmestyi Suomessa helmikuussa.

Franz Ferdinand: Franz Ferdinand

Puma näkyy ja tuoksuu

Puma on tehnyt paluun.

puman flowing-tuoksun lanseeraustilaisuuden juonsi näyttelijä Mikko Leppilampi.
puman flowing-tuoksun lanseeraustilaisuuden juonsi näyttelijä Mikko Leppilampi.
1960- ja 1970-luvun kuuma klassikko lämmitteli itsensä uudestaan muotilehtien sivuille streetwear-mallistollaan. Pumaa käyttävät mm. Geri Halliwell, Missy Elliot, Tobey Maguire ja Madonna perheineen. Ja Puma pukee myös pulleat: raskaana oleville naisille suunnattu Nuala-mallisto on takavuosien huippumalli Christy Turlingtonin kynästä.

Puma palaa myös kosmetiikkahyllyihin Flowing-tuoksulla. Naisten Flowingissa tuoksuvat mandariini, vadelma ja freesia. Miehet leijuvat mintun ja pinkin greipin muodostamassa tuoksupilvessä.

Puma: Flowing Woman edt 50 ml 26 e, Man 50 ml 22 e, myynnissä 1.5.

Bollywood-tanssi

Pistä intialainen sari päällesi ja tanssi Bollywood-elokuvien tyyliin ja kas, harrastat Bollywood-tanssia. Lajia on jo esitelty suomalaisille asiakastilaisuuksissa ja kylpylöissä. Kokeile kotona: vuokraa Bollywood-leffa (niitä tehdään yli 2000 vuodessa) ja hytky.

Bollywood-leffoja: http://www.bollywoodfix.com

Mixit

Vaihtelu virkistää, uskovat amerikkalaiset liikuntakeskukset. Jumppaajia yritetään houkutella jatkuvasti uusilla lajimuunnoksilla. Strip Aerobicissa riisuunnutaan ja jumpataan. Laji kuuluu kuulemma Jennifer Anistonin suosikkeihin. Afrostepissä taas steppilaudalle astellaan afrikkalaisen musiikin tahdissa. Disco-joogassa joogataan disco-rytmeissä ja spinningkaraokessa lauletaan samalla kuin poljetaan.

Marion Jonesin kenkää

Tuskin sinusta maailman nopein tulee, mutta ainakin sinulla on maailman ykkösprintterin Marion Jonesin suunnittelemat kengät Vapor control cross trainerit. Ihmetossusta on pyritty tekemään mahdollisimman tukeva, mutta ketterä. Suunnitelussa on huomioitu naisen jalan erityispiirteet. Joka sään kenkä: ei enää tekosyitä liikkumattomuudelle.

Andy McCoy rullilla

Ennen muinoin Andy MacCoy -klaaneja näki Asematunnelissa, nyt heitä näkee skeittihalleissa. Skeittaajat ovat ottaneet omakseen röyhelöpaidat, kireät rikkinäiset farkut ja nahkatakit.

TJEU: Pro skate 2003.

Method Putkisto

Englantilainen sivusto http://www.femail.co.uk pitää suomalaisen Marja Putkiston kehittämää liikuntamuotoa vuoden 2004 mielenkiintoisimpana ryhmäliikuntamuotona.

Tietsikka-jooga

Yhdysvaltalaiset ovat keksineet joka-nörtin jumpan: online-joogan. Idea on yksinkertainen: joogatuntia voi seurata maksusta netistä. Kotiin tarvitaan vain laajakaistayhteydet, joogamatto ja kovaääninen.

http://www.newyorkyoga.com

Kypärät

Kypärämyynti kasvaa joka vuosi. Se on kuulemma vihdoin hovikelpoinen skeittiradalla ja snoukkamäessä.

Buff Brides

Häät ovat Yhdysvalloissa suuri bisnes, joten morsiamille pitää olla myös omat jumppansa. Sue Flemingin Buff Brides -kirjassa opastetaan kuinka vartalon saa räätälöityä morsiuspukukuntoon häihin mennessä. Luvassa mm. ruokavalion korjaus ja fyysinen rääkki. Kirjasta on tehty myös televisio-ohjelma, jossa seurataan pullean morsiamen ihmetransformaatiota supermorsiameksi.

Ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti?

4 kommenttia

mack38

26.3.2004 10:14

W -hotelli New Yorkissa ensimmäinen boutique hotelli? Suksikaa vittuun, ja paneutukaa asiaan. Boutique -trendin aloitti Ian Schrager Nykin Paramount hotellilla. Ian oli siis se tyyppi joka aikoinaan perusti Studio 54:n kumppanisa kanssa jonka nimi oli Rubinstein, tai sinne päin. W - hotellit on ihan cool, mutta idis ei tule heiltä alunperin. Toinen henkilö jota monet myös luulevat boutique hotelli -trendin aloittajaksi on Andre Balazs, joka omistaa mm. Hollywoodin Chateau Marmont ( ei boutique)ja pari Standard hotellia ( ja kai ainakin yhden boutiquen New Yorkissa ja muistaakseni yhden Miamissa.)
Olen tehnyt duunia muutamiile näistä hotelli omistajista ja seurannut "cool/hip" hotel scenea 80-luvun puolesta välistä.
Sanomalla että W-hotellit aloitti boutique ilmiön, selviää heti että Cityn artikkelin kirjoittaja on haalinut infonsa jostain vanhentuneesta Liettulaisesta start-up travel magazinestä. Hesalaiset ovat fiksua porukkaa ja ansaitsevat parempia artikkeleita luettavakseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lappis_

28.3.2004 21:45

Ei kaikki city lehden lukijat ole helsinkiläisiä :I

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rapakko

4.4.2004 19:39

W ei ehken ole eka design-hotelli, mutta aina se Hiltonit hakkaa. Kävin ihmettelemässä Seattlen Wtä kun siellä oli yhden kulttuuritapahtuman pressipäämaja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

raf

21.6.2004 11:22

mutta eikos ian ole mennyt konkkaan? tai ainakin chapter 11? eika muuten ollut mainintaan ollaankaan mercer, soho grand, sanderson tai zepper? mutta kuitenkin ihan ok juttu mutta vahan voisi kayttaa aikaa enemman aineiston hakuun...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi