Miehemme käsilaukuissa

Pentillä on 50 käsilaukkua. Annetaan hänen kertoa niistä.

“Käsilaukut rokkaavat. Ostin tavallisen mustan Comme Ca:n käsilaukun Japanista. Hyvä syy heittää iänikuinen messenger-bagini helvettiin”, kertoo Jocke miesten Manolo-tyylisivustolla.

Ne miehet, jotka suostuvat tekemään myönnytyksiä käsilaukkujen suhteen, toteavat yleensä, ettei miehen ja käsilaukun yhdistelmässä ole mitään vikaa. Kunhan olkahihna menee ehdottomasti molempien olkien yli. Molempain Olkain Valtakunta on tiukkaan vartioitu. Jos kantohihna menee vain yhden olan yli, laukun pitää olla tosi iso ja matalalla.

Porvoonkadun Baarin hipsterimassaan soluttautunut Pentti, 23, ei laske olkapäitä. Kurkistus miehen laukkukaappiin paljastaa sadan laukun valikoiman, joista puolet on käsilaukkuja. Vastaavasti puolet on olkalaukkuja. Tällä kertaa Pentillä on mukanaan Guccin weekender-tyyppinen kassi, jonka printti muistuttaa erehdyttävästi numerosarjaa 69.

“Ei kuvion ole tarkoitus viitata asentoon. Mutta halvoissa afrikkalaisissa kopioissa, joihin olen törmännyt asematunnelissa, kuvio näyttää kyllä ihan kuusysiltä”, Pentti toteaa.

Kyseessä on arkilaukku.

“Voi olla, että mä lähden himasta paperikassin kanssa. Mutta mä varmistan, että se on DG. Toisaalta Guccin kassi antaa paljon anteeksi jossen ole muuten jaksanut laittautua”, Pentti kertoo.

Pentin laukkuvalio on John Gallianon suunnittelema satulalaukku, 1 995 dollaria.

“En mä Jumboon sen kanssa menisi. Niille, jotka ei tunnista merkkiä, se olisi kuin mikä tahansa laukku”, selventää Pentti.

Tosin ei käsilaukkua tunnisteta aina yökerhoissakaan.

Viikonlopuna Pentti ystävineen oli menossa Redrumiin.

“Joku yli-innokas vantaalaisportsari ei meinannut laskea mun ystävää Vesaa sisään. Se oli verkkareissa ja kaikki sen luottokortit, kännykät, röökit ja muu sälä oli semmosessa KTZ:n tiikerilaukussa (Wunder: 195 e). Vesa kyllä laittoi tekstarin baarin omistajalle, jonka se sattui tuntemaan. Sen jälkeen portsari oli kovin pahoillaan. Mutta me ei haluttu enää mennä siihen paikkaan. Me oltiin ihan raivona”, raportoi Pentti.

Tokion kaduilta kullanvärisiä, krokotiilikuvioisia naisten käsilaukkuja killuu japskisällien kourissa. Vastaavat statementit ovat harvinaisia Helsingissä. Miesten Manolo-tyylisivuston perustajan, malmöläisen Björn Jeffreyn mukaan käytön syy voi olla käytännöllinen. Läppäri ei mahdu perstaskuun.

“Pohjoismaalaiset miehet eivät ole käsilaukkujen käyttäjinä kovinkaan edistyksellisiä. Kotikaupungissani esimerkiksi ollaan melko varautuneita, ja käsilaukun kantaminen on luultavasti vaikeaa useimmille miehistä. Mutta kiinnostusta ja tarvetta on, mikä edistää miesten käsilaukkujen myyntiä. Miehillä on nykyään lompakon lisäksi muita lisälaitteita I-podeista aurinkolaseihin, joita on kerta kaikkiaan kannettava jossain”, Björn toteaa.

Mutta onko käsilaukkumies homo?

“Ruotsinkielessä käsilaukulle on olemassa halventava nimitys “bögslunga”, homoheiluri. Nimitys on vanha, eikä kovin usein käytetty, mutta luulen, että se on omiaan rajoittamaan laukkujen käyttöä. Miesten turhamaisia taipumuksia pidettiin homosteluna aiemmin, mutta tämä asenne on nyt selvästi väistymässä. Toivon todella, että kaikki tämä olisi pian historiaa”, huokaisee Jeffrey.

Käsilaukut, jotka on suunnattu erityisesti miehille, lisääntyvät.

Jo muutaman vuoden ajan kaikki suuret muotitalot, muun muassa Gucci, ovat marssittaneet lavalle miehiä ja laukkuja.

Malmössä toimiva Svenssons tuo syksyllä myyntiin miesten käsilaukkumalliston. Nämä laukut ovat niille uuden polven miehille, jotka ovat valmiita luopumaan stoalaisesta tavasta säilyttää mukanakulkeva omaisuus taskussa.

“Käytän säännöllisesti kuutta eri laukkua. Suosikkini on Ijin Materialsin denimistä valmistettu malli”, Björn sanoo, ja sovittaa olkapäälleen Hong Kongista ostamaansa laukkua, jossa on mustia ja punaisia palloja valkoisella pohjalla.

City Testi
Miesten käsilaukulla ravintolaan

Ravintoloiden suopeus käsilaukkuja kohtaan vaihtelee.

Pataässässä portsari näyttää harvinaisen isolta. Hän kuitenkin toteaa raikkaalla tenorilla, nähdessään journalistin ylävartaloa koristavan kukkakuvioisen Dolce&Gabbanan: “Ahaa käsilaukku, okei.”

Sisäänpääsy sujuu kitkatta.

Ravintola Teatterissa ruusukuvioitu kapine miehen olalla ei herätä portieerin kiinnostusta.

Keskieurooppalainen pöytäseurue kiinnittää pöydällä lojuvaan laitteeseen kuitenkin huomionsa. Nainen kuiskaa jotain miehelle ranskaksi ja ilmeisesti kehoittaa tätä odottamaan hiukan, ennen kuin kääntyy katsomaan. Sen jälkeen tumman hahmon silmät mulkaisevat muka ohimennen.

Heteroystävällisenä gay-paikkana itseään mainostavan Lost & Foundin ovimikko sen sijaan tekee äkkijyrkän konservatiivisen eleen. Noin viiden minuutin tyytyväisen tiskiinnojailun jälkeen hän sanoo: “Tuo pitäisi viedä narikkaan.”

Iso etusormi, joka yhdistyy pulleisiin rystysiin tökkii Dolceani.

“Seurueeseemme kuuluu naisia, joilla on käsilaukut, mikä sua vaivaa?” sanon.

“Naisilla on laukuissa naisten jutut. Meillä miehet ei tuo laukkuja sisään”, poke toteaa. Vaikka koetan demonstroida, ettei laukkuni poikkea naisten vastaavista, mikään ei auta. Ei edes se, että vakuutan taskujeni olevan pelkkiä koristeita.

“Ota yhteys päällikköön”, poke sanoo. Niin otankin.

Ravintolapäällikkö Raija Ryynänen, onko tämä tasa-arvoa?

“Ei suinkaan. Varmasti ymmärrät, jos olet toimittaja, että miesten käsilaukut ovat uusi asia. Meillä ei ole niistä vielä linjausta.”

Puhuiko portsari siis omiaan sanoessaan “meillä miehet ei tuo laukkuja sisään”?

“Uskon että kyseessä on erehdys. Vanhojen säännösten mukaan määräys koskee isoja laukkuja. Sen mukaan mitkä tahansa miesten kassit ovat kiellettyjä. Katson, että ovimies on toiminut oikein niiden sopimusten mukaan, mitä on tehty.”

Luuletko että sopimuksia olisi aika muuttaa?

“Kyllä. Ne eivät ole mitään pylvääseen kirjoitettuja totuuksia. Emme halua leimautua vanhoilliseksi. Lupaan, että asiasta keskustellaan. Tähän mennessä vaikeutena on ollut määrittely: mikä on miesten käsilaukku. Mutta uskallan luvata miehille: tervetuloa jatkossakin käsilaukun kanssa!”

17 kommenttia

jehJeh

6.9.2007 19:24

Olipa köyhä käsveska testi ravintolaan osio. Ette sitten useampaan paikkaan uskaltautuneet/jaksaneet itseänne ja veskaa viedä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kassit heilumaan

6.9.2007 20:23

Olin juuri Pietarissa, ja kovasti hihittelin paikallisten miesten tavalle kantaa käsilaukkuja. Monella siellä oli noin A4:sen kokoinen nahkainen "mini-salkku", mutta myös ihan perinteisiä miesten (naisten) olkalaukkuja näkyi. Hyvin yleisiä siellä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

naula2

6.9.2007 20:31

Pietarissa ja muuallakin Venäjällä miehet kantavat naisten käsilaukkuja koska siellä on kohteliasta ja huomaavaista kantaa vaimon käsilaukkua tai kassia tämän puolesta. Muuten olen sitä mieltä ettei käsilaukku sovi miehelle. Se ei ole äijämäistä vaan lähinnä hinttimäistä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Toimittaja

7.9.2007 19:27

Voishan tota juttua jatkaa.

Talla hetkella istun istun kasilaukkuineni BAarissa Ballard Streetilla Lontoossa.
Tuntuu etta joillakin levennetyilla nakeilla ohiajavilla, escortin hytissa istuvilla ladeilla on ollut hyi vittu ilme -naamalla.

En ole tormannyt hirveasti taalla kasilaukkuveljiin. Tosin olen ollut paikan paalla vasta jokusen paivan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Chiciro

9.9.2007 15:41

Pentti mä olen niin kateellinen sulle!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lala*

10.9.2007 16:02

Niin, maailmallahan on jo hetken ollut vallalla "murse" (=man-purse) trendi, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kohtuullisen varakas homoseksuaali huutelee guccin laukku kainalossa jotain tyyliin "siis ihan oikeasti; kyllä se sopii hetero-miehillekin!!!".
Luonnollisesti City-lehdenkin piti rientää tekemään samanlainen juttu... Mielipiteeni miehen laukuista on edelleen: gay gay gay. Katsotaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu. En jaksa olla pioneeri asennerintamalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Up for it

12.9.2007 19:15

Jippii. Tämä on trendi on mielestäni hyvä alku suvaitsevampaan suuntaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tsiisuz

12.9.2007 22:27

Mä oon kans ihan raivona!

Ehkä joskus 2076 saa viedä olkalaukun baariin, käsilaukut 3000-luvulla. Mutta mikä takia baarien pokeina saa olla jengiä kivikaudelta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Karhula

13.9.2007 15:14

Oli laukku sitten kenen tahansa huippusuunnittelijan luomus, niin silti näyttääpi erittäin hinttimäiseltä. Ei mulla ole mitään homoja vastaan, mutta käsilaukku tekee miehestä neidin:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sanninen

14.9.2007 06:04

Nimimerkki Lala kirjoitti:

"Niin, maailmallahan on jo hetken ollut vallalla "murse" (=man-purse) trendi, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kohtuullisen varakas homoseksuaali huutelee guccin laukku kainalossa jotain tyyliin "siis ihan oikeasti; kyllä se sopii hetero-miehillekin!!!".
Luonnollisesti City-lehdenkin piti rientää tekemään samanlainen juttu..."

Jossa jäin kummastelemaan, että jos City-lehti meni tekemään samanlaisen jutun, niin missä on se "kohtuullisen varakas homoseksuaali"? Et kai vain Penttiä tuolla tarkoittanut? Hah. Kyllähän sinne oman nimen perään voi mitkä tahansa internationaalit tyrkätä, mutta ei se susta vielä versacea tee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nokka666

14.9.2007 20:57

Jos mies ei pääse käsilaukun kanssa baariin, se ei johdu portsarien junttiudesta vaan heidän hyvästä tyylitajustaan. Ei oikea mies käsilaukkua kanna.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

H.S.

15.9.2007 23:56

Hei Pentti, jos luet tätä niin välittäisitkö kaveri-Vesalle tarjouksen: jos se kovan onnen KTZ-tiikerilaukku on rahalla ostettavissa, niin maksaisin siitä mielelläni ostohinnan. Yhteyttä ottamaan! Tämä ei ole vitsi. Kiitos kovasti :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Antti

16.9.2007 15:03

No on äijät monen ongelman kanssa pulassa. Esim kesähelteillä.
Päällä T-paita ja jonkin sortin shortsit. Ja johan huutaa tyylipoliisi, jos menee tavaroiden säilytystä varten hankkimaan vyölaukun!!! Sehän on iso NO-NO-NO!!!
No laukku,... =/ Jotkut laukut sopii jollekkin. Itse en naistenlaukun kaltaista pussukkaa hankkisi, mutta sellainen ok merkkinen olkalaukku löytyy kyllä omastakin naulakosta, vaikkka käytänkin sitä vain silloin, kun ei ole takissa taskuja tarpeeksi.
Ei äijät tarvi isoa laukkua, kun on vaan tyyliin avaimet, tupakkavehkeet, kännyt..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lala*

16.9.2007 22:43

Sanninen
14.9.2007 06:04

Sanninen eli Pentti,

Ei, et tietenkään ole homoseksuaali. Niinhän äitisikin sanoo.
Ja mitä ihmettä se Versace tähän kuuluu? Pysyttele ihmeessä koko ikäsi suomen kamaralla -ansaitset sen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sanninen

17.9.2007 20:23

Koetetaampa nyt hakea se viestin sisältö sieltä' ytimestään eli:

Kohtuullisen varakas homoseksuaali = versace?

pentti = tuikitavallinen tyhjätasku homoseksuaali?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ratkaisu taskuttomuuteen

2.10.2007 16:19

Niille jotka ovat kiinostuneet "handsfree" tyyppisestä laukkuratkaisusta, kannattaa laittaa meiliä ja tiedustella mikä ihme tämä uusi trendi on ja brändi sen takana. Kännykkä, avaimet, rahat, kortit.. kaikki sujahtavat kätevästi matkaan eikä mitään tarvitse varsinaisesti kantaa.

Pullottavat taskut on OUT jo muutenkin.
Innovaattorit siis huomio.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leea K

16.1.2017 17:45

Hmm.. kommenteista voisi päätellä, että jokainen joka kantaa salkkua on siis tiettyyn suuntaan seksuaalisesti suuntautunut? :D Mielenkiintoinen näkökulma, miehelläni on esimerkiksi tämän valmistajan https://vonbaer.fi salkkuja ja laukkuja päivittäin käytössä ja täytyy sanoa, että kyllä hyvältä näyttää ja ihan on tavallinen mies.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi