Onko tämä tuttu asento?
Selkä pyöristyy, niska työntyy eteen ja hartiat valahtavat kasaan sitä mukaa kun päivä etenee.
HuffPost kutsuu ilmiötä osuvasti desk shrimpingiksi eli työpöytäkatkaravuksi. Kyse on asennosta, jossa työpöydän ääreen käperrytään terveydelle haitalliseen asentoon. Ilmiön nimi on huvittava, mutta kyse on myös ihan oikeasta terveysriskistä.
Mitä kehossa oikeasti tapahtuu
Cornellin yliopiston ergonomia-asiantuntija Alan Hedge kertoo HuffPostissa, että eteenpäin lysähtäminen lisää lihasjännitystä selässä, heikentää keuhkojen toimintaa ja häiritsee verenkiertoa.
Kehoa ei ole suunniteltu roikkumaan kasassa tuntikausia. Mitä pidempään istut näin, sitä todennäköisemmin seurauksena on niska-, selkä- tai rannevaivoja ja pahimmillaan rasitusvammoja.
LUE MYÖS: Iskikö makeanhimo päiväunien jälkeen? Tästä herkkuhimo johtuu
Merkit haitoista on helppo ohittaa aluksi
Ensimmäiset merkit ovat pieniä ja helppoja ohittaa: jäykkyyttä, kolotusta, käsien puutumista. Ergonomia-asiantuntija Karen Loesing muistuttaa, että epämukavuus on usein ensimmäinen askel kohti vammaa.
Huono asento voi myös painaa vatsaa kasaan, hidastaa ruoansulatusta ja pahentaa närästystä. Eli jos maha on jatkuvasti sekaisin, syy ei välttämättä ole lounaassa.

Myös aivot kärsivät
Aivot kärsivät kehon mukana. Hedge huomauttaa, että jatkuva särky vie huomiota työnteosta ja aiheuttaa väsymystä.
Kun kehon asento on epämukava, ajattelu hidastuu, virheet lisääntyvät ja päätöksenteko heikkenee. Tehottomuus voi siis johtua fyysisestä kuormituksesta.
LUE MYÖS: Miksi kaikki kaipaavat vuotta 2016? – tutkijan mukaan kyse ei ole pelkästä nostalgiasta
Näin pääset eroon katkarapuasennosta
Ratkaisu ei ole ryhdin väkisin suoristaminen, vaan tuen lisääminen. Selkänoja, oikealle korkeudelle säädetty näyttö ja rentoutuneet hartiat auttavat kehoa nojautumaan taaksepäin luonnollisesti.
Jos käytät läppäriä, erillinen näppäimistö ja koroke näytölle tekevät yllättävän suuren eron. Puhelinta selatessa nosta laite silmien tasolle ja vältä viemästä päätä kohti puhelinta.