Kuva: Altti Heinilä / Podme
Hiustenlähtö on ollut suuri häpeän aihe
Niko Saarinen puhuu Nikotellen -podcastin tuoreessa jaksossa aiheesta, josta moni mies vaikenee: hiustenlähdöstä.
Saarinen kertoo, kuinka hiusten harveneminen alkoi kolmikymppisenä ja johti pitkään jatkuneeseen epävarmuuteen. Hän pitkitti aiheesta puhumista, koska se tuntui liian henkilökohtaiselta ja hävettävältä. Saarinen häpesi hiustenlähtöään niin paljon, ettei uskaltanut puhua aiheesta moneen vuoteen edes lähimmille ystävilleen.
Huhtikuussa 2025 Saarinen kävi hiustensiirrossa Tukholmassa. Päätös ei syntynyt kevyesti, vaan vaati pitkän harkintaprosessin.
Häpeä, josta ei puhuta edes kavereille
Vaikka hiustenlähdöstä heitetään monissa kaveriporukoissa vitsiä tai naljaillaan, kyse on monelle arasta aiheesta.
Monille miehille hiukset liittyvät suoraan minäkuvaan, miehisyyteen ja nuoruuteen. Kun hiusraja alkaa karkaamaan, se saa monelle aikaan kamppailua oman itsetunnon kanssa.
Saarinen kertoo Instagram -postauksessaan hiustensiirtoprosessista, ja siitä, kuinka hän tietää olevansa yksi monista miehistä, jotka kipuilevat aiheen parissa:
“Mä en ole ainoa mies, joka kärsii tästä, häpeää tätä, kokee menettäneensä ‘itsensä’ ja tuntee kipuiluja sen suhteen, että joutuu rakentamaan minäkuvansa uudestaan.”
Kyse ei ole harvinaisesta ongelmasta
Hiustenlähtö on todellisuudessa yllättävän yleinen ongelma monelle. Yleisin syy sille on perinnöllinen androgeneettinen hiustenlähtö, joka koskee sekä miehiä että naisia.
Miehillä hiukset alkavat usein harventua ohimoilta tai päälaelta jo nuorella aikuisiällä ja hiustenlähtö etenee hiljalleen vuosien aikana.
Silti yleisyys ei tee kokemuksesta kevyempää. Monelle kyse ei ole hiuksista sinänsä, vaan siitä, mitä ne edustavat.
Niko Saarinen haluaa olla nyt avoin aiheesta
Saarinen kertoo podcastissa saaneensa itse apua siitä, että seurasi muiden miesten hiustenlähtöön ja hiustensiirtoihin liittyviä kokemuksia. Se on auttanut häntä ymmärtämään, ettei kyse ole poikkeuksesta tai henkilökohtaisesta epäonnistumisesta, vaan hyvin yleisestä ilmiöstä.
Hän toivoo, että ulostulo hiustenlähdöstä ja hiustensiirrosta normalisoi aihetta ja kertoo aikovansa mennä hiustensiirtoon vielä toistamiseen ja tekevänsä seuraavan reissun avoimesti.