Tammikuussa 1923 torontolainen herrasväki avasi aamulehtensä ja sai kahvin kanssa kylkeen tarinan, joka tuntui tulevan suoraan pohjoisen korpimytologiasta.
“Suomalainen poika tappoi suden suksisauvalla.”
Lue myös: Eastern State Penitentiary – vankila, jossa historia ja aavetarinat kulkevat käsi kädessä
Lehden mukaan susi oli hyökännyt 14-vuotiaan pojan kimppuun ja ollut käymässä hänen kurkkuunsa kiinni. Poika oli puolustautunut suksisauvalla ja tappanut eläimen. Sankari oli suomalainen siirtolaispoika Toivi Piilos, ja tapahtumapaikka Pohjois-Ontarion metsät Sudburyn lähistöllä.
The Toronto Star ei tyytynyt lyhyeen uutiseen.
Juttu alkoi etusivulta, jatkui sivulle neljä ja vei lähes koko aukean. Kuvia oli poikkeuksellisen paljon: yhteensä kymmenen kuin aikakauden kuvareportaasina. Lehti oli nähnyt huomattavan vaivan matkustaakseen ensin lähes 400 kilometriä Torontosta Sudburyyn, sieltä 53 kilometriä länteen Turbine-nimiseen pieneen yhteisöön ja lopulta vielä useita kilometrejä metsään jututtaakseen poikaa henkilökohtaisesti.
Sankaritarina ja pohjoisen eksotiikka
Toimittajan otteessa on helppo nähdä ajan lehdistölle tyypillinen sävy: suomalaiset siirtolaiset ja pohjoiset olot näyttäytyvät alkukantaisina, karuina ja samalla ihailtavina. Sudet edustavat ikiaikaista kauhua, ja suomalainen poika asetetaan tarinaan luonnonvoimia vastaan taistelevaksi sankariksi.
Lehti hehkuttaa Toivia rohkeana poikana ja antaa ymmärtää, että juuri Pohjois-Ontarion olosuhteet kasvattavat tällaista sitkeyttä. Kuvatekstit korostavat samaa teemaa. Tarina ei ole pelkkä uutinen, vaan huolellisesti rakennettu kertomus.
Kuvissa Toivi esiintyy kirves kädessään metsätöissä, virittämässä ansaa ja seisomassa metsäisellä polulla, jota pitkin hän kertoo hiihtävänsä viikoittain kylälle. Juuri tällä polulla suden kerrotaan hyökänneen. Yhdessä kuvassa esitellään pojan sukset, peräti kolme ja puoli metriä pitkät, ja nuolella on merkitty suksisauva, jota poika kertoo käyttäneensä puolustusaseena.
Mukana on myös koskettava potretti Toivin äidistä ja pienemmistä sisaruksista. Isä Elis on jutun mukaan ollut jo kaksi vuotta työkyvytön, ja Toivi on tämän vuoksi joutunut ottamaan vastuun perheen elättämisestä.
Köyhä perhe ja raskas vastuu
Toronto Star kuvaa Piilosten elämää yksityiskohtaisesti. Perhe asuu pienessä, yhden huoneen hirsitalossa, jonka isä on rakentanut itse neljä vuotta aiemmin. Samassa huoneessa seitsemänhenkinen perhe syö, nukkuu ja elää.
Toimittajan kuvaus on tarkka ja paljastava: keittohella ja pystyuuni yhdessä nurkassa, lohkeillut valkoiseksi emaloitu sänky yhdellä seinällä, lasten kapeampi petipaikka toisella. Ikkunan alla leveä pöytä. Seinillä hyllyjä, nauloja ja taloustarvikkeita. Muutama koristeellinen kalenteri ja Taimi-siskon koulussa tekemät piirustukset ovat perheen harvoja ylellisyyksiä.
Perheellä on kaksi lehmää, vasikka, kaksitoista kanaa ja kukko, mutta ei hevosta. Kaksi kissaa, Mikka ja Kivi (City ei löytänyt varmistusta toisen kissan nimestä, mutta epäilemme sen olleen oikeasti Miekka) ovat isän erityisiä lemmikkejä. Turbinea kuvataan lähes autioituneeksi paikaksi, joskin rautatien sivuraide ja pieni postitoimisto vielä pitävät yhteyttä ulkomaailmaan.
Toivi on keskeyttänyt koulunkäyntinsä 12-vuotiaana elättääkseen perheen. Kesällä hän viljelee maata, talvella tekee metsätöitä ja ansastaa eläimiä. Nuoremmat sisaret Taimi ja Toini käyvät koulua ja hiihtävät sinne, matkan pituutta ei mainita.
Sudet, tapporahat ja todennäköisyys
Suden tappamisesta maksettiin Ontariossa 1920-luvun alussa tapporahaa, joka saattoi olla jopa 40 dollaria, joka oli huomattava summa köyhälle perheelle. Tämä tekee tarinasta taloudellisesti ymmärrettävän. Samalla se antaa kontekstin, jossa susi ei ollut vain uhka vaan myös tulonlähde.
Lue myös: Keltainen Kaiku – kuinka sosiaalisessa mediassa levinnyt kauhutarina syntyi
Toronto Star käyttää tapausta osoittamaan, että alueen susikanta, itäinen susimuoto, ei välttämättä ollut niin vaaraton ihmisille kuin oli yleisesti uskottu. Nykykäsityksen mukaan itäinen susi on harmaasutta pienempi ja geneettisesti monimuotoinen, osin kojoottiin risteytynyt. Hyökkäykset ihmisiä kohtaan ovat olleet harvinaisia, mutta eivät täysin tuntemattomia.
Kuva: Sakari Pälsi / Museoviraston kuvakokoelmat (VKK158:38)
Jälkijuttu ja särö sankarimyytissä
Helmikuussa Toronto Star julkaisi tapaukseen jatkojutun. Lehteen oli ottanut yhteyttä useita lukijoita, jotka tunsivat Toivin. Heidän mukaansa poika oli itse kertonut saaneensa suden kiinni ansalla. Suksisauvatarina olisi syntynyt vastauksena vitsailevaan huomautukseen: “Hyvä poika, tapoit tämän varmaankin kepillä.”
Tarina saattaa olla totta tai sitten ei. Täyttä varmuutta asiaan ei saatu, eikä sitä oikeastaan tarvitsekaan.
Olennaisempaa on se, että suomalaisen pojan sankaritarinaa pidettiin täysin mahdollisena. Se oli uskottava aikakaudessaan ja ympäristössään. Se sai suuren sanomalehden matkustamaan satoja kilometrejä ja käyttämään runsaasti palstatilaa rutiköyhän siirtolaisperheen elämän kuvaamiseen.
Tarinaa nykyisen susikeskustelun keskelle
Torontolaislehden tarinassa ei lopulta ollut kyse sudesta eikä suksisauvoista, vaan siitä, millaisena suomalainen siirtolaisuus nähtiin – tai haluttiin nähdä. Tarina on myös romantisoitu paljastus siitä, millaista oli lapsuus, jossa 12-vuotias poika oli perheen pääasiallinen elättäjä, ja millaisin silmin kanadalainen valtalehdistö katsoi pohjoisen suomalaisia.
Lue myös: Kitty Schmidt – madame, joka hymyili SS-upseereille ja kaatoi heille lisää shampanjaa
Kun susien metsästyksestä puhutaan jälleen sankaritekona, on syytä muistaa tämäkin tarina. Ei niinkään kysyäkseen, oliko susi tapettu sauvalla vai ansalla, vaan pohtiakseen, miksi tarina tuntui niin todennäköiseltä, että se kannatti kertoa koko sivun mitalla.
Lähde:The Toronto Star, CMI, Museovirasto
