Frankensteinit

Sami kuoli, kun 16-vuotias poika viilsi hänen kurkkunsa auki viime marraskuussa. Tappaja ei tuntenut Samia. Motiivia ei ollut. Tappo oli vain ajanvietettä sairaalle mielelle. Nuorten väkivaltarikollisuus lisääntyy ja raaistuu.

Viime vuosi osoitti, että hyvinvointiyhteiskunnan hullut koirat tappavat, kun siltä tuntuu. Mitä heille voi enää tehdä? Onhan yhteiskunta tehnyt parhaansa kasvattaakseen heistä kunnon kansalaisia. Vai onko?

Tuttavani Sami kuoli viime marraskuussa. 16-vuotias poika viilsi hänen kurkkunsa auki. Samin avovaimon posken tämä lapsonen halkaisi leukulla kahtia. Sitä ei voinut tajuta, koska eihän tällaista tapahdu. Ei minun tutulleni. Ei sellaiselle, jolla on hyvä työpaikka ja kunnollisia harrastuksia. Ei Suomessa. Eihän niin nuori voi tappaa.

Vai ovatko silmäni liian siniset?

Nuorisorikollisuus on tilastojen mukaan laskussa, mutta numerot paljastavat ilkeän vinksahduksen: 15-20-vuotiaiden ryhmässä väkivaltarikollisuus on pikku hiljaa noussut. Kun vuonna 1980 alle 18-vuotiaille kirjattiin vain viisi “tappoa, murhaa, surmaa tai niiden yritystä”, viime vuonna luku oli jo 29.

Surullisinta on, että jopa alle 15-vuotiaiden ryhmässä tappoa tai sen yritystä kokeilee lähes vuosittain pari lasta.

Pahoinpitelyt ovat lisääntyneet vielä nopeammin. Vuosikymmenen alussa tapauksia eniten rikoksia tekevässä 15-17-vuotiaiden ryhmässä oli noin 1500, jonka jälkeen määrä on tasaisesti noussut viime vuoden noin 2400:een.

Pahoinpitelytilastojen kohdalla vuonna 1995 tulleen lainmuutoksen uskotaan vaikuttaneen tilastoitujen lievien pahoinpitelyjen kasvuun. Prosentuaalisesti nuorten osuus kaikista syylliseksi epäillyistä on pysynyt samana, mutta absoluuttisten tapausten määrä on jatkuvasti noussut.

Mikä niitä oikein riivaa?

Lööpeissä riehuivat koko viime syksyn ja alkutalven reippaasti alaikäiset murhaajat, jopa kannibaalit: Poika ampui äitinsä, syynä kiista TV-kanavan valinnasta. 17- ja 18-vuotias poika tappoivat 14-vuotiaan koulupojan, ei syytä. 14-vuotias poika ampui isänsä haulikolla, syynä katkeruus. Pieni ryhmä, mukana kolme alaikäistä, tappoi miehen, paloitteli tämän, ei syytä. 16-vuotias tappoi miehen puukolla ja syyllistyy tämän jälkeen kolmeen tapon yritykseen, ei syytä.

Mikä näitä lapsia riivaa? Miksei niitä viedä hoitoon? Saunan taakse ja lopeteta? Mistä niitä oikein sikiää? Ovatko väkivaltaiset lapset vapaan kasvatusmetodin dead end? Kenen on vastuu, soittakaa poliisit, kutsukaa sosiaaliämmät, antakaa terapiaa, tehkää jotain. Suuri Kasvatuskeskustelu velloo mediassa, vanhempainilloissa, kahvipöydissä.

Entä tämä? Lasten vastaanottokodin ikkunasta katselee ulos pieni tyttö. Pihalla ei ole mitään näkemisen arvoista. Vaakasuoraan tuiskuava lumi, pari autoa. Iltapäivä, jona kukaan ei tule hakemaan. Siinä hetkessä on jotain todella oleellista.

Syyttömänä syntymään sattui hän

Normaalin määrittelyssä pitää yleensä olla varovainen, mutta jokainen tajuaa, että lapsimurhaaja ei ole ihan normaalin perheen kasvatti, harmiton lippispää naapurirapusta.

Tämän kaverin kotioloissa on jotain vialla ja rankasti, niin loppuun kalutulta selitykseltä kuin se kuulostaakin. Ja tuhmalta.

Nykyäänhän joka ikinen lautassilmäinen sossutäti ja psykologi hokee lehdissä ja keskusteluohjelmissa, että ketään ei saa syyllistää. Tiedättehän: “syyllisten etsimisellä ei voiteta mitään, vanhemmillakin on nykyään niin raskasta, lama on vaikuttanut, blaa,blaa”, kunnes vanhemmaksi kelpaamattomien vanhempien ongelma on jo saatu melkein vaiennettua kuoliaaksi. Vai mitä voidaan ajatella siitä, että sylivauva palautetaan perheeseen, missä häntä on pahoinpidelty? Perusteena palautukselle mm. se, että “biologiset vanhemmat ovat paras vaihtoehto.”

Tai tästä: Kuttulasählingin yhteydessä telkkariin ilmestyi itkeviä äitejä, jotka väittivät, että viranomaiset ja etenkin kuttulalaiset ovat väkisin vieneet heiltä lapset, eivätkähe saa edes tavata lapsiaan. Niinkö? Eiköhän nämä lapset alun perin ole viety pois siitä syystä, että heidän vanhempansa ovat lähinnä epäkelpoja tehtäväänsä?

Tai tästä: noin kuukausi sitten erään naistenlehden yleisöpalstalla nimimerkki “Salattu suru” valitteli, että hänellä - perheterapeutilla! - on huono omatunto, koska hän pahoinpitelee lapsiaan sekä henkisesti että fyysisesti. Nooh, hän kuitenkin penäsi kirjeessään, että “kuka antaisi luvan olla tuhma äiti?”

Voi jumalauta, en minä ainakaan.

Sammakoiden sukua

Eikö nyt voitaisi sanoa suoraan, että jos lapsi tekee toistuvasti rikoksia (sillä kukapa meistä ei olisi ajanut mopolla kännissä?), haluaa jatkuvasti sekoittaa päänsä aineella millä hyvänsä, palvoo saatanaa ja päälle päätteeksi vielä viipaloi jonkun, niin alkuperäinen syy tällaiseen tempoiluun löytyy vessan peilistä, kun isi tai äiti on aamutoimillaan.

“Ikävintä on, kun viedään nuori kotiin, missä ympärijuovuksissa heiluvat vanhemmat haistattelevat ja käskevät painua helvettiin”, sanoo Turun huumepoliisiryhmän päällikkö Jari Virtanen.

“Vittu et faija huusi mulle”on siis positiivinen lause; huutava faija sentään välittää jälkikasvustaan. Kun lapsen sosiaaliset suhteet ovat reilassa, hän niin sanotusti uskoo kerrasta, eikä lähde enää uudestaan hölmöilemään. Suurin osa tuomituista nuorista onkin ensikertalaisia, ja he myös jättävät rötöstelyt sikseen.

Mainittakoon, että kaikki rötöstelijät eivät tule ns. ongelmakodeista. Joukossa on myös nuoria, joille ei ole koskaan asetettu niitä paljon puhuttuja rajoja. Vallalla oleva kasvatustrendi on jo pitkään ollut se, että lasten annetaan itse päättää kaikesta, eikä mitään sääntöjä tai kuria oikein ole. (“Kulta, ei sinun tarvitse syödä hernesoppaa. Tässä rahaa, käy syömässä pizza. Joo, tule vain kotiin, milloin haluat.”) Vain ääliö kasvattaa lapsensa näin, sillä aikuisten maailmassa sääntöjä vasta onkin; eihän liikenteessä voi ajaa miten sattuu, tai kaupasta ottaa mitä haluaa. Pikkutyrannille voikin olla liian ikävä yllätys havaita, ettei koko maailma tanssikaan hänen pillinsä mukaan, ja niin hän päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Moniongelmaisten monilapsisia perheitä tutkittaessa on havaittu, ettei kaikista ns. huonojen perheiden lapsistakaan tule kriminaaleja. Samassa sisarusparvessa voi olla sekä hämmästyttävän tavallisiin elämänkuvioihin aikuisiällään sijoittuvia kasvatteja että loppumattomaan linnaputkeen solahtavia luusereita.

Tälle ilmiölle ei lukuisista tutkimuksista huolimatta ole löytynyt selvää syytä. Kaikenlaisia teorioita lähtien aivojen sähköhäiriöistä on esitetty, mutta mitään varmaa, yhteistä nimittäjää ei ole löydetty. Kukaan ei siis voi varmuudella kertoa, kenestä tulee rikollinen ja kenestä ei.

Elämän drop-outit

Näille lapsille on todennäköisesti painotettu jo moneen kertaan, että “sinusta ei kyllä i-ki-nä tule mitään.” Ja sitten ne menevät ja todistavat sen varastamalla vielä yhden auton.

Kun nuori kokee jo valmiiksi olevansa drop-out kaikilla elämän yleisesti hyväksytyillä näyttämöillä, hän rakentaa sekoilusta itselleen uuden identiteetin.

Luuserileiman saaneet voidaan jakaa kahteen kastiin, seikkailijoihin ja nuoriin lainrikkojiin (tai sosiaalisiin ja epäsosiaalisiin nuorisorikollisiin)

Seikkailijat ovat yleensä lähtöisin kodeista, missä vanhemmat ovat kestohuuruisia sosiaalitoimen vakiasiakkaita. Jälkikasvunsa edesottamuksista he eivät juuri piittaa. 

Seikkailijan koulumenestys on huono, ellei surkea. Hän on useimmiten jo venkuloiden valmistavassa koulussa, tarkkailuluokalla, ja tyrkyllä collegeen, koulukotiin. 

Seikkailija ei kuitenkaan ole taipuvainen kontrolloimattomiin väkivaltaisuuksiin, ja hän kykenee edelleen tuntemaan edes jotain myönteistä. Seikkailijalla voi siis olla tyttöystävä ja paljon kavereita. 

Seikkailijalla on lainrikkojaan nähden yksi iso valtti hihassaan: tutkimustulosten valossa hän kypsyy rikollisen elämäntavan haittoihin, ja luopuu rötöstelystä 18. ikävuoteen mennessä.

Nuori lainrikkoja on tyyppinä kalseampi. Hän edustaa tyypillisesti alinta sosiaaliluokkaa, ja perheessä tai lähipiirissä on usein linnakundeja. Kodin moraalikoodit ovat olemattomia tai ainakin perin omintakeisia. Tappajat ja pahoinpitelijät löytyvät tästä ryhmästä, jota leimaa väkivaltainen, pahansuopa ja vihamielinen käyttäytyminen. 

Lainrikkoja ei juurikaan koe syyllisyyttä tai katumusta teoistaan, ja hän viis veisaa palkinnoista tai rangaistuksista. Hän voi myöskin kokea ympäristön vainoavan itseään. 

Lainrikkoja voi olla kunnioitettu ja pelätty jengin johtaja, mutta iän kasvaessa kaverit kaikkovat aggressiivisuuden ja impulsiivisuuden seurauksena.

Hullut koirat

Nuori lainrikkojakin on vanhempiensa kasvatustyön kitkerä hedelmä. Nämä rankaisevat lastaan usein, kohtuuttomasti ja epäjohdonmukaisesti. 

Kuvittele, millainen on koira, jota potkaistaan satunnaisesti kylkeen aina ohikulkiessa: sen vintti todennäköisesti pimenee jossain vaiheessa, ja se hyökkää sellaisenkin ihmisen kimppuun, joka ei ole tehnyt sille mitään pahaa. 

Samaa mekanismia noudattaen lainrikkojan psyykkiset ongelmat saattavat ilmetä väkivaltaisena käyttäytymisenä muita kohtaan. 

Satunnaista uhria mätkiessään tekijä kostaa mielessään kiusaajalleen - ehkä. 

“Nykyään puhutaan paljon tilanteista, jotka laukaisevat väkivaltaisuuksia. Näissä tilanteissa nuoren mielessä vastapäätä seisova mies saattaa tavallaan sekoittua esimerkiksi omaan isään, ja silloin tekijä antaa mennä”, selittää Åbo Akademin psykologian laitoksen tutkija Vappu Viemärö. 

Viemärö kertoo, että joissain tutkimuksissa on epäilty aivojen serotoniiniaineenvaihdunnan vaikuttavan ihmisen väkivaltaisuuteen. Erityisesti psykopaattien uskotaan kärsivän tämäntyyppisistä häiriöistä. 

Arkipäiväisempi selitys löytyy juuri ympäristötekijöistä. Ympäristöön ja yhteiskuntaan sopeutumaton yksilö reagoi tilanteeseensa häiriköimällä. 

“Kun lasta potkitaan päähän, hän mitä ilmeisimmin kostaa sen myöhemmin potkimalla muita päähän. Olemme tutkineet lapsia, joita on kiusattu päiväkodissa. Kun ikä ja voimat karttuvat, tulee monesta kiusatusta varsinainen päällepäsmäri.”

Kylmää vettä ja puunuijaa... 

Yleisönosasto-Suomi laittaisi nuoret pahantekijät linnaan ja pitäisi ne siellä, mutta lainsäätäjä suhtautuu asiaan eri tavalla. 

Moderniin oikeusajatteluun kuuluu, että nuoren ei katsota vielä olevan täysin kypsä ja vastuullinen teoistaan, häntä pidetään siis syyntakeettomampana kuin aikuista. Proosallisempi syy nihkeään vangitsemiskäytäntöön on mm. se, että noin 80 % kerran istuneista palaa takaisin muurien sisälle. 

Alle 15-vuotiaita ei tunnetusti tuomita lainkaan, vaan heidät hoitelee lastensuojelupuoli. 

Osaavatko pikkuhirviöt sitten kuinka taitavasti kikkailla sillä, että kakkua ei tule? 

“Kaikkein pienimmät eivät ehkä ‘uransa’ alussa sisäistä tätä pykälää, mutta kokeneemmat, 16-17-vuotiaat osaavat käyttää nuorempia taitavasti hyväkseen. Napero laitetaan hommaan, mistä hän voi huoletta jäädä kiinni, ja vanhemmat korjaavat potin”, selittää

Kriminaalihuoltoyhdistyksen sosiaalityöntekijä Sirkku Rautasalo. 
Ehdollinen vankeustuomio on nuorisorikollisille yhtä kova juttu kuin luunappi. Tämä on myönnetty jo aikuistenkin päässä. Nuorelle ehdollinen tuomio on yhtä kuin ei yhtään mitään, itse asiassa hän voi pitää sitä jopa vapauttavan tuomion synonyymina. 

Toinen melko tehoton rangaistusmuoto on sakkojen ja korvausten määrääminen. Persaukiselle, kouluttamattomalle nuorelle määrättävät sakkosummat ovat usein täysin abstrakteja asioita, ja maksamatta ne useimmiten jäävätkin. 

Mittavilla piikeillä on kaksi isoa haittapuolta: kun korvaukset ja saamiset kasvavat korolle korkoa, ei töihinlähtö myöhemmällä iällä juuri motivoi, jos suurin osa ansioista palaa aikaisempien rötösten maksuun. Toisaalta maksamattomat sakot voivat johtaa muuntorangaistukseen - eli linnaan. Uudessa nuorisorangaistuksessa pyritään rangaistuksen ja hoidollisten toimenpiteiden yhdistämiseen. Rangaistukseen voidaan tuomita 15-17-vuotias lainrikkoja, jota sekä valvotaan ja ohjataan, että laitetaan tekemään palkatonta työtä ja “sosiaalista toimintakykyä edistäviä työskentelyohjelmia.”

...vai teetä ja sympatiaa?

Rangaistuslainsäädännössä on myös otettu huomioon se jalo ajatus, että nuoriin voidaan vielä vaikuttaa hoidollisin keinoin siinä missä aikuiset ovat jo menetettyä karjaa. Siksipä meiltä löytyy valtaisa variaatio erilaisia hoito- ja koulukoteja, projekteja ja laitoksia, missä yritetään kiskoa nuoria pois lavealta tieltä. 

Väkivaltarikollisten ‘parantamiseksi’ ei olla löydetty yhtä hyvää keinoa - muutenhan kaikki käyttäisivät sitä. Kierteeseen syvälle lipsahtanutta nuorta on erittäin vaikea vetää enää kuiville.

Tärkeintä olisi ennaltaehkäisevä työ, mutta säästöjen kourissa kituva sosiaalijärjestelmä ei juuri anna tähän mahdollisuuksia. Sosiaalityöntekijät, ehdonalaisvalvojat ja vastaavat nuorten rikollisten kanssa työskentelevät ihmiset ehtivät juuri ja juuri suoriutumaan rutiineista. 

Yhden asiakkaan asioihin ei juurikaan ehditä paneutua, vaikka esim. lievemmästä rikoksesta tuomittu ehdonalaisvalvonnassa oleva nuori voi olla elämänsä kannalta ratkaisevassa taitekohdassa, ja tarvitsisi kaiken mahdollisen tuen. 

Pikkuketkulla on vähän toivoa, jos hänellä on edes yksi positiivinen ihmissuhde. Tällainen voi löytyä juuri em. sijoituspaikkojen tai projektien kautta. Tärkeää olisi, että nuori pääsisi muodostamaan itselleen uuden, ‘kiltimmän’ roolin kautta uuden identiteetin, missä hän kokea itsensä tarpeelliseksi.

Jälleennäkeminen

Näin Samista hiljattain unta. Tein pihalla lumitöitä, ja Sami pysähtyi yhtäkkiä tienpäähän. Olin häkeltynyt, mutta Sami oli rauhallinen. Hän roikotti tupakkaa etu- ja keskisormen välissä. 

“Kuis kulkee?”, Sami kysyi. 

“Noo, mitä tässä ihmeempiä...”, yritin. 

“Mun tarvii nyt mennä. Mulla on vähän hommia hoidettavana”, Sami keskeytti, ja lähti kävelemään kohti rautatieasemaa.

Murhan hinta 

Esimerkki 1) 16-vuotias istuu vankilassa seitsemän vuotta tekemästään taposta. Hänet määrätään 200 000 markan korvauksiin uhrin omaisille. Tekijä ei itse maksa korvauksia eikä oikeudenkäyntikuluja, eli käytännössä laskun maksaa Valtiokonttori = veronmaksajat.

Oikeudenkäyntikulut (yksi istunto= n. 4000 mk) 8 000 mk, korvaukset 12 000 mk, vankila (n. 600 mk/vrk) 1 533 000 mk. Yhteensä 1 553 000 mk

Lasku ei kaiken todennäköisyyden mukaan jää tähän, vaan voidaan olettaa, että siviiliin palatessaan vanki jää työttömäksi työnhakijaksi, elää yhteiskunnan hänelle tarjoamassa asunnossa, tippuu sosiaalituen varaan, ehkä alkoholisoituu, minkä jälkeen hän tarvitsee kuntoutuspalveluja jne. jne.

Esimerkki 2) 15-vuotias autovaras passitetaan koulukotiin, missä hän asuu 18-vuotiaaksi saakka. Hänet määrätään tekemistään vahingoista 250 000 markan korvauksiin.

Oikeudenkäyntikulut 4 000 mk Korvaukset 250 000 mk, koulukodissa asuminen (n.700 mk /vrk) 766 500 mk. Yhteensä 1 020 500 mk.

- Auton mällääminen voi maksaa tekijälle enemmän kuin tappo konsanaan. Jos teini ajaa varastetun auton tolppaan tai tekee sille muuta tuhoa, karhuavat vakuutusyhtiöt tekijältä korvaussummaa, joka nousee usein satoihin tuhansiin, jos rikoksen kohteena on ollut ns. arvoauto(ja).

- Kun joku tapetaan, omaisille korvataan kohtuulliset hautauskulut (keskimäärin 20 000 mk). Tekijä joutuu maksamaan pientä elatustukea, jos uhri on osallistunut lapsiensa elättämiseen. Korvauksen määrä on suhteessa siihen, mitä uhri todennäköisesti olisi perheeseen tuonut.

- Vasta tämän vuoden helmikuun alussa voimaan on tullut laki, jonka nojalla tekijä voidaan määrätä korvauksiin omaisille aiheutetusta kärsimyksistä. Tapon korvauksen määrä rikosvahinkolaissa on n. 20 000 mk. Vahingonkorvauslain mukaan tekijältä voidaan vaatia huomattavasti suurempiakin summia, mutta Valtiokonttori korvaa vain em. 20 000 mk.

Lähde: valtiokonttori, vankeinhoitolaitos

Häjy

Arto (nimi muutettu), 17, puukotti juhannusjuhlilla ikäistään kaveria.

Motiivi?

“Koko juttu on mulle mysteeri”, sanoo tapon yrityksestä vajaat kaksi ja puoli vuotta vankeutta saanut Arto.

“Tuli kännissä tappelua, ja pistin sitä puukolla.“ Hän vaikuttaa yllättävän normaalilta, suorastaan kiltiltä. Liian hyvältä?

“Kylä oon päättäny, etten tänne ennää takasin tuu. Siitä haaveilen, että vappaaksi pääsisin.”

Vapaudenkaipuuta pahentaa entisestään se, että Arto saattaa tämän lehden ilmestyessä olla isä.

“Toivottavasti pääsen synnytykseen mukkaan. Olen kanssa kirjoittanu presidentille, että armahtais mut ja päästäis kottiin. Syön nytte rauhottavia lääkkeitä, kun ei millään malttais pysyä täällä.”

Arton oma isä ei ole koskaan pitänyt mitään yhteyttä poikaansa.

“Pappa oli mulle niinkö isä. Sitteko pappa kuoli, niin mulla alko menemään elämä alamäkeä.”

Arto jätti peruskoulun kesken 13-vuotiaana, ja rupesi tyypilliseksi pikkusähläriksi: hän varasteli autoja ja joi isompien kanssa viinaa.

Hän kieltää olevansa humalassa aggressiivinen.

“Vanahempien kanssa kun jouluna otetaan tai silleen, niin ihan normaalisti sillon ollaan ja jutellaan. Mutta nuorempien kanssa siihen tullee se uho.”

Uskossa oleva äiti ja tämän uusi mies eivät mahtaneet Arton riehumisille mitään. Nyt välit äidin kanssa ovat kohtuulliset. 

“Oon ollu nuorempana uskossa, ja äiti yrittää mua vieläkin takasin sille tielle. Mutta se on jääny, musta Jumala petti minut sillon ku pappa kuoli. Elän nyt vaan tätä ommaa elämää.”

Nyt Arton tärkein ihminen on kihlattu Tiina (nimi muutettu), josta Arto ilmiselvästi jaksaisi puhua loppumattomiin. 

“Se on mua vuotta vanahempi ja pittää minut tiukasa kurisa.”

“Se on niinkö kasvattanu minua, ja monet vaikeuet on käyty yhdessä läpi.”

Nyt Arto käy vankilassa yläastetta. Haaveena on päästä ammattikoulun autopuolelle. 

“Kun on noitten autojen kansa tullu niinkö pelattua...”

Kuttulasta kajahti

Perhekoti Kuttulasta tehty tv-dokkari aiheutti valtaisan mediakohun viime keväänä. Kuttulassa tapetaan eläimiä! Kuttulassa lyödään lapsia! Kuttulassa ajellaan lapsilta hiukset pois! Kuttulasta pitää karata ikkunasta!

Kauhistelua seurasivat erinäiset toimenpiteet, joiden lopputuloksiin kuuluu se, että Kuttulan entinen johtaja Kari Björkman on muuttanut ulkomaille “jottei hän läsnäolollaan haittaisi Kuttulan toimintaa.” Kuttula-nimi poistettiin jupakan jälkeen käytöstä, mutta sen työtä jatkaa Jukola ry-niminen perheyhteisö.

Tapausta tunteva, nimettömänä pysyttelevä sosiaalityöntekijä sanoo, että Kuttulassa on tapahtunut “joitakin ylilyöntejä”, mutta samaan hengenvetoon tämä korostaa, että Kuttulassa on myös saatu “uskomattomia tuloksia erittäin vaikeiden nuorten kanssa.”

Samaa todistavat nämä luvut: Kolmisenkymmentä Kuttulaan aikojen saatossa sijoitetuista lapsista on kirjoittanut ylioppilaaksi, joka on taustat huomioonottaen suurin piirtein yhtä kova saavutus kuin mattimeikäläisen kouluttautuminen astronautiksi. Kaksi kolmasosaa Kuttulalaisista on prepattu yhteiskuntakelpoiseen elämään. Vuosien varrella Kuttulassa on asunut satoja lapsia.

Onnistumisen avaimet ovat tässä:

“Sitoutuminen, tiukat rajat, vaikeista asioista puhuminen”, listaa Jukola ry:n Liisa Eiramo hoitotyössä onnistumisen avaimia.

On kuvaavaa, että yhden kilipukin tappaminen saa massat barrikadeille, mutta lapsia saa piestä rauhassa: Kesäisessä Hymy-lehdessä elämäntyönsä vaikeiden lasten parissa tehnyt Björkman kertoo oman näkökulmansa jupakasta. Samassa lehdessä kerrotaan yhden sivun jutussa sylivauvasta, jonka isä on pahoinpidellyt sairaalakuntoon. Vauva on palautettu huostaanotosta pikaisesti vanhemmilleen, ja yleinen syyttäjä on tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen.

Juuri näin taataan, että kuttuloita tullaan aina tarvitsemaan.

Korttihai

Turkulainen Jari (nimi muutettu) on siinä mielessä epätyypillinen nuorisorikollinen, että hän on tehnyt liudan suunnitelmallisia rikoksia: petoksia, väärennöksiä, luottokorttihuijauksia, murtoja... Nuoret tekevät rikoksia useimmiten hetken mielijohteesta, ja niistä saatava taloudellinen hyöty jää varsin pieneksi. Tiedättehän: “saaliikseen he saivat pienen määrän rahaa, savukkeita ja keskiolutta.”

Jari tienasi omilla viritelmillään kuitenkin melko hyvin. 

“Viime joulukuussa pistin kakskyt tuhatta polleen ja piriin”, Jari kertoo ja vaikuttaa lähinnä huvittuneelta. 

Korttitemppujen toteuttaminen ei ollut kovin vaikeaa.

“Kakolassa tehtiin henkkariblancoja ja poliisin leimoja. Sitten varastettiin jonkun lompakko, otettiin siitä henkilötiedot ja tuikattiin todistukseen. Seuraavaksi otettiin osoite selville ja katottiin käykö se missä töissä, ja sitten vaan liikkeeseen ostoksille käyttöluottoa pyytämään. Jos kundilla ei ollu luottotietoja, niin se siitä, jos oli, niin kortti vinkumaan. Se oli joskus aika jännääkin, että jääkö sitä kiinni vai ei.”

Murtoja Jari teki vähemmän. 
“Kai me jonkun kodeissa oltiin, emmä muista.”

Kuka kuumat pesukoneet sitten ostaa?

“Tavalliset ihmiset ostaa niitä palstalehdistä ja kirppareilta. Ja kauppiaat ostaa myyntiin.”

Parhaimmillaan Petrillä on ollut niskassaan kolmensadantuhannen piikki tehdyistä petoksista. 

“Nyt ne on tippunu sataan tonniin, enkä mä niitä maksa. Ei niitä kannata maksaa, kun niiden periminen tulee kuitenki niin kalliiks, että ne tippuu siitä sitte pikkuhiljaa”, Jari uskoo. 

Hän on ainakin toistaiseksi pystynyt välttämään linnareissut. 

“Yhdessä vaiheessa ne oli jo laittamassa mua sinne, mutta sitten hävitin itseni kuvioista, ja selitin asian siihen malliin, että ei tarvinnu lähtee.”

Kaduttaako joskus, mitä on tullut tehtyä?

“Ei.”

Kysyn Jarilta, voinko ottaa hänestä valokuvan. Lupaan, etteivät kasvot näy kuvassa. 

Virnistys.

“Nii, sä luulet et jos näkyy ni mä tuun ja tapan sut.”

Mistä on frankensteinit tehty

Kiljusta ja kaljasta
Kotona on käytetty runsaasti päihteitä, ehkä jo useamman sukupolven ajan. Useimmiten nuori myös tekee rikoksensa kännissä tai huumeiden vaikutuksen alaisena. 

Kehnoista faijoista
Hyvä isäsuhde ehkäisee poikien rikollisuutta tehokkaasti, huono provosoi rikoksiin. Isän viinankäytöllä on lähes lineaarinen suhde nuoren tekemien rikosten määrään. 

Tyhjistä taskuista
Leluja on vähän, joten varkauksille löytyy oiva peruste yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta. 

Nyrkiniskuista
Lasten tai puolison pahoinpitelyn ja nuoren rikostelun välillä on vahva korrelaatio.

Viis veisaamisesta
Vanhempien kaikkinainen kiinnostus lastensa elämää kohtaan sekä pyrkimys asettaa käyttäytymiselle rajoja ehkäisee rikostelua kaikkein tehokkaimmin.

Koulusta-yök
Huono koulumenestys, (kusipäisen) opettajan harjoittama syrjintä ja koulupinnaus korreloivat rikosten määrään.

Seikkailunhalusta
Joillekin rikokset ovat ensisijaisesti jännä harrastus, etenkin jos muuta tekemistä on vähän.

Lähteet: Tilastokeskus: Oikeusolot ja rikollisuus 1980-1997, Sanna Lindfors: Severi - Seikkailu, verkostot ja rikokset, Oikeustieteellinen tutk.laitos: Rikollisuustilanne 1997, Jari Honkonen, Kari Leppänen: Seminaarityö “Vastuullisuuden arviointi” Artikkelit: HS 18.4.98 “Ehdollinen vankeus ei lopeta nuoren rikoskierrettä”, HS .6.97 “Into auttaa nuorisorikollisia on hiipunut”, 27.6.98 “Luuseri kunnostautuu väärin”, Nuorisotutkimus 15/ 97 “Mikä vankilaelämässä voi kasvattaa”, Nuoristotyö 1/99 “Nuorten osuus rikoksista lievässä laskussa”

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi