Huumekoe-eläin kertoo

Uusien huumeiden käyttäjillä ei ole kuluttajasuojaa

Jarkko on vähän päälle parikymppinen vantaalaismies ja huumekoe-eläin. Huumekokeilut ovat hänen kakkosharrastuksensa, heti keilailun jälkeen.

“Olen tähän mennessä kokeillut yli tusinaa ainetta”, Jarkko kertoo.

“Tutustun mielelläni sellaisiin, joita kovin monet eivät tunne. Hankin niitä tuttujen kautta pienissä satseissa. Yleensä ne ovat psykoaktiivisia aineita.”

Osa Jarkon käyttämistä aineista on uusia tuotteita ja osa perinteisempiä, jotka ovat löytäneet Suomeen globalisaation myötä. Esimerkiksi psykedeelisiä aineita sisältävä sininen lootus on ollut Egyptissä käytössä kenties jo vuosituhansia, mutta Suomeen se on rantautunut vasta aivan viime vuosina. Myös Jarkko on kokeillut ainetta.

Sininen lootus määritellään Suomessa reseptilääkkeeksi eli sen maahantuonti on laitonta. Myös kaakkoisaasialainen perinnehuume kratom on virallisesti reseptilääke. Parin viime vuoden aikana kratomin suosio on kasvanut. Kun aineen tuonti tänä talvena kiellettiin, tullin haaviin jäi kohtuullisen isojakin paketteja. Kratomin menekkiä on yritetty tänä keväänä kasvattaa poikkeuksellisen aggressiivisella menetelmällä. Maaliskuussa Iltalehti uutisoi, että tuntematon henkilö oli perustanut IRC-galleriaan virtuaaliyhteisön, jonka kautta nuoret saattoivat löytää tiensä epäilyttävään verkkokauppaan. Kaupan valikoimista löytyi kannabispiippujen ohella kratomia sekä spice-nimistä psykoaktiivista huumetta. Nuorille myös tarjottiin ohjeita kratomin annostelemiseen. Yhteisö poistettiin nopeasti sivustolta.

Kuivatuilla kratominlehdillä on oopiumin kaltainen vaikutus, tosin lievempi. Aineen tarkkaa lääketieteellistä vaikutusta ei tunneta. Sen tiedetään joka tapauksessa aiheuttaneen monille käyttäjille pahoinvointia ja riippuvuusoireita. Jarkko on kokeillut kratomia kahdesti. Ensimmäinen kerta oli miellyttävä, toinen ei niinkään.

“Myönnän, että sillä kertaa pelotti”, Jarkko tunnustaa.

“Ostimme jauheen kaverin kanssa, ja ilmeisesti se kratomia olikin. Mutta jotain siinä oli vialla, koska kaveri sai aamulla hirveän kohtauksen. Kasvot ja kädet turposivat. Silloin mietin, että mitä jos henkitorvi tukkeutuu ja on mentävä sairaalaan.”

Allerginen reaktio meni ohi. Tämä kuitenkin havainnollistaa hyvin kokeiluharrastukseen liittyviä vaaroja. Aineen ostajalla ei ole kuluttajansuojaa.

“Käyttäjä ei välttämättä tiedä, mistä huumausaine tulee”, kertoo Lääkelaitoksen lääketurvaosaston yliproviisori Kristiina Pellas.

“Etenkin kasvirohdokset ovat siitä kiinnostavia, että valmistustavasta riippuen yhdellä kasvilla voi olla monenlaisia farmakologisia vaikutuksia. Jos tuote on väärin valmistettu, se voi olla myrkyllinen.”

Käyttäjien tiedot aineiden vaikutuksista saattavat perustua pelkkiin anekdootteihin ja nettisivujen mainospuheisiin. Siksi käsitys turvallisesta annostuksesta ja käyttötavasta jää toisinaan hataraksi.

“Uusien aineiden kohdalla puuttuu aina käyttäjäkulttuuri”, tutkija Mikko Salasuo selittää.

“Kun uusi aine tulee saataville, ei ole olemassa tietoa, joka voisi periytyä käyttäjältä toiselle. Tämä tekee aineen käytöstä aina turvattomampaa.”

Käyttöön liittyvistä vaaroista huolimatta kratomilla, spicella ja muilla harrastajien uutuuksilla on vain pieni vaikutus Suomen huumeongelman kokonaiskuvaan. Vuoden 2008 festariväkeä vievät sairashuoneille samat aineet kuin viime vuonna.

“Ensi kesänä ongelmana ovat ensisijaisesti gamma ja lakka”, Salasuo tiivistää. “Erityisesti lakka on vaarallista. Sen annosteleminen on todella vaikeaa, eikä sitä saisi käyttää sekaisin alkoholin kanssa.”

Kiellettyjen aineiden kyytipoikana tai ihan vain sellaisenaan viina on yhä Suomen ongelmallisin huumausaine. Tätä painottaa myös sosiaali- ja terveysministeriön Ismo Tuominen.

“Kiellettyjä huumausaineita ei tule käyttää hysterian lietsomisessa”, Tuominen korostaa. “Kaikkein pahin päihdeaine on joka tapauksessa etanoli, jonka tuottaja on valtio. Sitä paitsi aina on olemassa bensat, liimat ja tinnerit. Kaikkia huumeita ei saada koskaan hallintaan.”

“Kyllä sekin joskus maistuu”, Jarkko kertoo alkoholinkäytöstään.

“Se on muuten ainoa aine, jonka vuoksi olen joutunut käymään terveyskeskuksessa.”

10 kommenttia

Victor Motas

10.4.2008 17:30

Niin on se kummallista miten voimaton sosiaali- ja terveysministeriökin on vallanpitäjien sokean ja kieroutuneen vastuuttoman sekä taantumuksellisen alkoholia suosivan päihdepolitiikan edessä. Jutussakin mainitut yrtit kratom ja spice ovat puhtaina ja oikein valmistettuina täysin vaarattomia lievästi euforisoivia rauhoittavia opiaatinomaisia aineita, kun taas alkoholilla ei ole muitakuin agressoivia ja väkivaltaltaista käyttäytymistä aikaansaavia sekä muita rauihoittavia aineita voimistavia vaikutuksia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JopeR

11.4.2008 13:51

Tässäkin artikkelissa käytetään sanoja "huume" ja "huumausaine" skandaalinhakuisessa merkityksessä. Monen tuotteen kohdalla voitaisiin ennemmin puhua päihteistä tai piristeistä. Sanoilla "huume" ja "huumausaine" laitetaan miedot kofeiiniin verrattavat piristeetkin samalle viivalle esimerkiksi heroiinin ja kokaiinin kanssa.

Kratomin "kieltäminen" eli luokitteleminen reseptilääkkeeksi oli Lääkelaitoksen päätös, joka tehtiin pelkkien dokumenttien ja aineen käyttötavan perusteella tutkimatta ainetta ja sen farmakologiaa mitenkään. Jos kofeiini keksittäisiin nyt, se luokiteltaisiin myös lääkkeeksi sen käyttötavan ja vaikutusten perusteella. Samoin nikotiini. Kratomista tehty päätös kuvastaa hyvin suomalaista tyyliä pyrkiä holhoamaan kansalaisia ja estää vapaiden valintojen tekeminen. Halutaan mahdollisimman paljon alkoholinkäyttäjiä alkoholiverojen maksajiksi valtion tulojen takaamiseksi. Mitkään vaihtoehdot alkoholille eivät ole sallittuja ja kaikki muu pitää luokitella hätäisesti vaaralliseksi ja laittomaksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

alkon veroeurot

15.4.2008 16:39

No ettekö te nyt ole tajunneet että suomalaisessa päihdepolitiikassa AINOA argumentti on alkoholin ja tupakan tuottamat veroeurot?

Annetaan tyhmälle kansalle perinteiset paheet ja kielletään kaikki muut. Tauriini, guarana ja kofeiini ovat kohta heroiinin rinnalla kiellettyjä.

Kannabis on noin sata kertaa vaarattomampaa kuin alkoholi, mutta se on laiton vaarallinen salaperäinen pahapaha HUUME. koska kristilliset ja demarit niin sanoo. täyttä paskaa jonka tajuaa kaikki joilla aivot pelaavat vielä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

LBJ

16.4.2008 08:59

Äitiäni lainatakseni: "Vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä."
Unohtakaa lapset päihteet ja hankkikaa itsellenne parempaa tekemistä.

Jos haluatte irti arjesta, lukekaa Tex Willeriä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jep jep

17.4.2008 11:47

mä ainakin vedän kaikkea mitä eteen lyödään paitsa brenkkua!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mhfsihg

3.10.2008 09:48

Siis onko tuo lootuskin nyt sitten pistetty lääkeainelistalle tutkimatta ja kertomatta ihmisille etukäteen? (itse tilasin kratomia juuri ennen kuin uutiset sen luokittelusta julkaistiin ja sen seurauksena tuli tuomio lääkeainerikoksesta ja kivat sakot) ...vai onko kyseessä pelkkä väärinkäsitys kirjoittajan osalta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Yksilönvapaus

14.1.2010 04:31

Päihdekokeilu on hyvin yleistä. Itsekin sitä joskus harrastanut. Itseasiassa varmaan 99% suomalaisista. Yleensä alkaa tupakasta tai oluesta. Asiaa edes auttaa todella niuho ja sulkeutunut päihdelainsäädäntö. Aineita ei edes tutkita ja luokitella vaarallisuuden mukaan. Tästä kontrollipolitiikasta me kaikki suomalaiset sitten kalliisti maksamme. Jopa yhdysvallat on viimeaikoina harkinnut muuttaa kristillistä päihdepolitiikkaansa. Maahan on tullut kannabisapteekkeja joista reseptillä saa ostaa moneen vaivaan lääkkeeksi. HUOM samasta maasta tuli aikoinaan lähes maailman laajuinen kielto huumeille ja erityisesti kannabikselle. Silmät auki Suomen päättäjät. Kuten yleensä te ette osaa muutenkaan mitään päätöksiä tehdä apinoimatta siis ottakaa tälläkin kertaa mallia viisaammistanne.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kari

22.1.2010 11:33

Älyääköhän tuo koe-eläin, että kofeiini on psykotoksiini, jonka päivittäiskäyttäjälle voi tulla hyvin ikäviä vaikutuksia kun päälle vedetään muita aineita. Kofeiini on muuten kansanterveyden kannalta vahingollisin päihde.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

420unit

14.2.2010 14:55

Jos huomasitte että yleltä tullut "dokumentti" totuus kannabiksesta oli sensuroitu tai tarkoituksella ostettu lyhyt versio mikä oli samaa vanhaa propagandaa. Täysi versio löytyy youtubesta 9min pidempänä evil weed

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hemperor

23.3.2010 07:34

Suomen päihdepolitiikka saa todella surulliseksi. Kannabis kieltolaki hyödyttää vain ja ainoastaan ammattirikollisia. Jokainen kotipuutarhurilta varastettu(takavarikoitu) marihuana gramma lisää maahantuodun huonolaatuisen hasiksen kysyntää. Joka taas lisää suomen pimeätä tuontia. Ts. suomi antaa rahaa ulkomaisille rikollisille jotka maahantuovat huonolaatuista hasista jonka kansalaiset polttavat savuna ilmaan. Käsittääkseni tämä on erittäin haitallista valtion taloudella. Jos kannabista saisi luvan kanssa kasvattaa kotona tai ostaa jostain alanliikkestä. Jäisivät rikolliskontaktit monelta varmasti syntymättä. Tämä kontaktien syntyminen myös edesauttaa kovempiin aineisiin siirtymistä, koska nämä samat rikolliset tuovat maahan myös muita aineita. Ja tarjoavat myös näitä mielellään, koska saavat näistä paremman katteen sekä nämä kovemmat aineet myös aiheuttavat kovemman riippuvuuden. Kannabis kieltolailla on myös muita valtiontalouden kannalta huonoja vaikutuksia. Esimerkiksi oikeuden käynnit, Käytetään tuhansia, ja taas tuhansia euroja valtion rahoja (esitutkinnat, tuomareiden, lautamiesten ja lakimiesten palkkiot) että saadaan kirjoitettua muutaman sadan euron sakko. Puhumattakaan huumetuomion saamisen mahdollisista vaikutuksista opiskeluun/työpaikkaan/työllistymiseen. En voi myöskään olla mainitsematta lääkekannabista jonka saatavuudesta on tehty naurettavan vaikeaa, mieluummin määrätään vahvoja opiaatti lääkkeitä. Se että lääketehtaiden tulee tehdä voittoa sekä suojella intressejään, tekee lääketeollisuudesta helposti epäeettistä.Mitä enemmän olen asiaa pohtimut, en voi olla ajattelematta, että eduskuntamma on todella epäpätevä. Tai mikä pahempaa heillä on omat intressinsä suojella kansainvälistä huumebisnestä. "Hauskana" yksityiskohtana: Vuonna 1972 Säädettiin suomessa Huumausainelaki, Eduskunta ja hallitus olivat kriminalisoinnista erimielisiä. Ja asia ratkaistiin Suuressa valiokunnassa arvalla!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi