”Olen ollut luottohäiriöinen täysi-ikäistymisestäni saakka. On mahdotonta hakea luottokorttia tai opintolainaa. En saisi esimerkiksi omaa kännykkäliittymää ilman satojen eurojen panttia, joten joudun käyttämään tätini nimissä olevaa puhelinta. Kiinteistönvälittäjältä on turha yrittää hommata asuntoa. Onneksi voin asua vuokralla sukulaiseni omistamassa kämpässä”, kertoo 22-vuotias Anni, jolla on tuhansien eurojen edestä ulosmitattavaa velkaa.
”En halua edes tietää tarkkaa summaa. Se masentaisi lopullisesti. Nytkin ulosotto vie kolmanneksen palkasta, ja veronpalautuksista tulee muistoksi vain kuitti.”
Maksuhäiriömerkinnät ovat lisääntyneet tasaisesti kolmena vuotena peräkkäin. Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan tälläkin hetkellä yli 300 000 suomalaista kärsii luottohäiriöistä, 60 000 enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Erityisesti laskujen maksu takertelee 1980-luvun lopun kulutusluotoilla juhlineilla 35–54-vuotiailla miehillä. Yhdellä maksuongelmaisella on yleensä rästissä noin 4 000 euroa.
Yleensä puhutaan vanhemmista, jotka ovat joutuneet vaikeuksiin esimerkiksi lastensa kännykkälaskujen takia. Toisinkin voi käydä. Annin velkahelvetin aiheutti hänen oma äitinsä, joka puhui muun muassa tyttärensä piikkiin viikossa 1 000 euron puhelinlaskun. Hän tilasi myös Annin nimissä postimyynnistä itselleen lasteittain tavaraa, pelkästään meikkejäkin sadoilla euroilla.
”Selitys oli, ettei hän luottohäiriöisenä olisi saanut tilattua mitään omalla nimellään. Kun täytin 18, postimyyntifirmat alkoivat karhuta minulta saataviaan.”
Anni sai siirrettyä muutaman velan äitinsä nimiin, muttei tehnyt väärinkäytöksestä rikosilmoitusta. Loput maksut jäivät omalle kontolle.
”En voi todistaa, etteivät tavarat olleet tilaamiani, joten luovutin. Nyt kun on omiakin velkarästejä, niin asian selvittäminen tuntuu yhdentekevältä”, väittää Anni.
Maksuhäiriöisellä on keskimäärin kolme merkintää samaan aikaan. Tieto luottohäiriöstä pysyy rekisterissä pahimmillaan neljä vuotta vielä sen jälkeen, kun viimeinen lasku on maksettu.
”Minulle ainakin on muodostunut hällä väliä -asenne, koska tuloillani ei ole mahdollista maksaa velkoja pois. Olen tottunut siihen, että saan kerran vuodessa luottokelvottomuudesta kertovan kirjeen.”
Anni oli viime talven työttömänä. Toimeentulon hän sai Kelan ja sosiaalitoimiston luukuilta.
”Sossussa käyminen hävetti. Kaikki pitävät toimiston asiakkaita pohjasakkana.”
Mainonta ja yhteiskunnan kulttuuri ohjaavat aggressiivisesti suomalaiset kuluttamaan. Se on kansalaisvelvollisuutemme.
”Onhan se käsittämättömän raskas taakka yksityiselle ihmiselle, kun Suomen Pankin johtajakin heristää sormeaan, että maan talouden kehitys riippuu yksityisestä kulutuksesta. Sitten ylivelkaantuneelle vittuillaan, ettet ole osannut hoitaa raha-asioitasi”, pohtii Minna Autio Helsingin yliopiston taloustieteen laitokselta.
Perhe on pahin. Annikin oppi kotona tavoille jo pienestä pitäen.
”Perheessämme on aina suhtauduttu välinpitämättömästi rahaan ja velkaan. Minusta tuli samanlainen kuin äidistäni. Laitan palkkapäivänä kaikki rahat haisemaan.”
Äitiään hän ei ole nähnyt puoleen vuoteen.
”En ole enää vihainen mutta vittuuntunut. Minua ei kiinnosta olla tekemisissä hänen kanssaan. Pidän yhteyttä vain, koska pelkään kahden alaikäisen sisarukseni puolesta.”
Tällä hetkellä Anni on Varamiespalvelun kautta pätkätyössä kokoamassa Nokian puhelimia.
”Homma on yksinkertaista, mutta paremmin palkalla elää kuin sossun tuilla.”
